Tuijotan lumoutuneena verenimijää, joka täysin pokkana imee minua tyhjiin . Ryystää pitkällä pillillään niin, että posket menevät lommoille. Sitten se asettelee rauhallisesti ylensyöneen vatsansa siipiensä suojiin, kiihdyttää kiitoradalta ilmavirtojen keinutettavaksi…
– Olet saanut kaiken. Senkin mitä et ole vielä edes älynnyt pyytää. Saran espresso macchiato maistuu omituiselta. Vanhan kerrostalon rappukäytävältä. – Et osaa enää arvostaa mitään. Sara siirtää kahvin takaisin…
– Näen jonkinlaisen valon kulkevan huoneessa. En ymmärrä, mitä tai mikä se voisi olla, mutta sinä tiedät kyllä sitten, kun se tapahtuu. Kun näet hänet ensimmäisen kerran, hänessä on heti…
Nimeni on Silky. Silky Blackheart. Rintojeni välissä kaksi mustaa kivisydäntä. Toinen niistä heiluu nahkanauhassa, toinen sykkii kiivaana, mutta samalla innottomana. Entisen nimeni olen jo melkein unohtanut. En todellakaan käänny katsomaan…
Lamppuöljy on saanut suuni kuivumaan. Ei tee mieleni puhua, kun jokaisen sanan muodostaminen vihlaisee keuhkoissa asti. Onneksi ei kyllä ole mitään sanottavaakaan. Kaipaan omaan neljän neliön kotiini. -Sehän meni hienosti.…
Olen Saida. Meren ja tuulen tytär. Isäni ja isänisäni olivat kalastajia. Itse asiassa, me olemme olleet kalastajia niin kauan kuin tiedetään. Aina. Siitä asti, kun maailma syntyi, luulisin. Veren sijaan…
Toiset nostavat tämän puheissaan linnaksi. Osa pitää enintään kartanona. Sitten on vielä niitä, jotka näkevät tässä pelkän vanhan, homeongelmaisen talon. Minulle tämä ei ole mitään noista. Ei pelkkä rakennus, vaan…