Huoltsikkatyttö

-Eihän kukaan oikeasti pidä sipulikeitosta, Minja pilkkaa lempeästi parasta ystäväänsä, Kallea.

Kalle on valmistanut heille iltapalaksi ranskalaista sipulikeittoa ja paahdettuja juustoleipiä.

-Kaikki ovat kuulleet sipulikeitosta, muttei kukaan oikeasti ole maistanut sitä. Eikä haluakaan maistaa.

-Miksei kukaan ole kertonut sitten minulle, että sipulikeitto on pahaa, Kalle manaa. -Söin tätä jo lapsena. Luulin, että sipulikeitto on suurta herkkua, kun äiti aina niin vakuutti.

-Sinä olitkin epänormaali kakara, Minja muistuttaa. -Halusit aina esittää pelastavaa ritaria. Arvaa kyllästyinkö siihen iänikuiseen sapelin heilutukseen.

-Minä sinulle sapelit näytän, Kalle esittää tuohtunutta. -Se oli miekka. Kunnon 50-senttinen miekka. Sellaista ei kaikilla olekaan.

-Voi tuota miehistä suuruudenhulluutta. Luulen, että loppujen lopuksi se oli pelkkä vetelä muovipuukko.

-Näytänkö minä? Kalle uhoaa.

-Tuota, mistä tässä puhutaan? Minja alkaa peruuttaa.

Ystävykset hämmentyvät kaksimielisistä vihjailuistaan.

-Se on tämä keitto. Heitin sekaan viisi desiä valkoviiniä.

-Mitä? Tiedäthän sinä minut? Kaksi Da Capoa, ja olen rommista niin sekaisin, että oksennan omaan taskuuni.

-Sinä olet sellainen Smurffina, Kallen äänessä on piilossa kopallinen hellyyttä. -Värityskin on näin pakkasilla sama.

Kun muut juhlivat, Minja työskentelee lähinnä huoltojoukoissa. Hän kuskaa, pesee, pukee ja lepertelee. Kun muut korkkaavat oluen, hän nautiskelee Smurffi-juomasta ja kaakaojauheesta sekoitettua Metsäpeikon räkää. Nam!

-Ja sinä olet muuttumassa ruusunpunaiseksi kaikista niistä palvovista sivukatseista, joita Satu sinuun päin luo. Hmm, tuoksutkin ihan vaatteiden huuhteluaineelta.

Satu on kylän uhkea kampaaja, jonka iltakävelyreitti kulkee Kallen asunnon edestä.

-Armahtaisit jo sitä tyttöä, Minja piirtelee mietteliäänä viivoja Kallen paljaaseen käsivarteen. -Antaisit nyt sille edes jotain.

-Vastahan minä jouluna annoin Sadulle hyvän lahjan, Kalle protestoi.

-Annoit maailmankartaston. Haloo! Sitten sanoit vielä, että nuorena kannattaa matkustella, viettää vaikka kokonainen vuosi vieraassa maassa.

-Tottahan se on.

-Lisäsit sitten vielä, että Irlannissa on sekä erinomaista musiikkia että maistuvaa portteria ja seksikkäitä miehiä. Siis, mitä?

-Irlanti on hieno maa. Ajattelin, että siinä olisi Sadulle loistava setti: musaa, olutta ja miehiä. Niistähän Satu pitää.

Minja tietää kyllä, mistä Satu pitää.

-Siis mieti, mitä miehiä. Bono, Ronan Keating, Gary Moore.

-Gary Moore on syntynyt joskus 1950-luvulla. Satu on 23-vuotias.

-Gary näyttää ihan hyvältä, jos on ensin käynyt parissa pubissa, Kalle puolustelee.

-Kun pyysin sinua antamaan Sadulle jotain, tarkoitin lähinnä jotain pientä oksaa, johon tarttua. Toivon kipinää. Pelastusrengasta. Tajuatko? Voisit vähän hymyillä, pusutella, ehkä silittää selästä. Satu-parka yrittää niin kovasti.

Kalle on kovin suosittu tyttöjen keskuudessa. Ja niin sokea omalle ihanuudelleen.

-Kukaan ei kelpaa sinulle, Minja valittaa.

-Päinvastoin, minä en ole mitenkään tarkka. Heikomminkin varustellut kelpaavat vallan mainiosti. Olenhan kestänyt sinuakin jo parikymmentä vuotta.

He tutustuivat aikoinaan päiväkodissa, Silkkiturkkien ryhmässä. Kumpikaan ei jaksanut istua paikoillaan, kun silkkiturkki oli niin täynnä kirppuja.

-Pienet rinnat sopivat minulle. Olisi kurjaa lenkkeillä, kun tissit hakkaisivat kasvoja vasten.

-En puhunut etuvarustuksestasi. Se osasto on kunnossa. Tarkoitin lähinnä aivotoimintaasi.

-Hah haa, Minja naurahtaa. -Se on sinun seurasi, joka tuhoaa minun aivosoluni.

Kalle kerää keittokulhot pois. Silittää lohduttaen Minjan hiuksia.

-Jälkiruoaksi on mämmiä ja kermaa.

Minja roikottaa kieltään ulkona, ja teeskentelee kuollutta.

-Tarjoa Sadullekin tällainen illallinen, niin pääset hänestä nopeasti eroon.

-Päinvastoin, sitten olisin hänestä täysin pääsemättömissä. Sinäkin käyt vuosi vuoden jälkeen luonani syömässä. Olen hemmotellut sinut pilalle herkuillani.

-No, minun makuaistini tuhoutui jo silloin ensimmäisenä vuonna, kun aloitimme tämän sunnuntai-illan tradition.

Minja on töissä paikallisella huoltamolla. Se on niitä viimeisiä pieniä huoltamoja. Kaikki on ihanan vanhanaikaista ja kodikkaan kulahtanutta. Täällä aika on pysähtynyt jonnekin vuoden 1976 tienoille.

Huoltamolla on myös pieni kahvio, jossa on viisi pöytää ja kymmenen tuolia. Pöydillä on paljon pyyhityt punavalkoiset vahakankaat ja tuoreita kukkia. Siitä Minja on tarkka. Hän ei voinut sietää niitä muovitulppaaneja, joilla pöydät koristeltiin ennen hänen palkkaamistaan.

Minja hoitelee näppärästi kassan. Tietää, miltä pyyhkijänsulat näyttävät (ne ovat pitkiä). Hän paistaa munkit itse, täyttää sämpylät paistetuilla munilla ja lauantaimakkaralla. Kaiken kaikkiaan, jos äänestettäisiin maan parasta huoltsikkatyttöä, se olisi Minja. Muutamat miehenalut saapuvat jopa naapurikylistä asti tänne tankkaamaan vain nähdäkseen Minjan. Hän on yksi pienen kylän nähtävyyksistä.

-Hitto, mikä paikka. En tiennyt, että tällaisia on enää olemassa.

Sisään rynnistää epämiellyttävästi möykkäävä mieslauma. Kaikilla on päällään samanlainen, sininen työhaalari, jonka rintamukseen on painettu ”Rakennusliike Lehtikoski”.

-Ihan totta, kyllä osaa olla kuppaista, sama miesääni jatkaa kauhisteluaan.

Äänekäs suunsoittaja vaikenee. Miesjoukko seisoo puolikaaressa Minjan edessä. Jollakin on koiran läähätysilme, osalla kermaa aavistelevan kissan ilahtunut virne.

-Kas vain! rettelöitsijän puhekyky palailee.

-Mitäs meillä täällä on?

Miehet ahtavat itseensä yllättävää näkyä. Huomiota herättävintä Minjassa ovat hiukset. Tummanruskeaa tukkaa on niin paljon, ettei sitä pysty tunkemaan minkään päähineen alle. Kutrit putoilevat kurittomina pitkin kasvoja ja selkää. Aamuisessa kiireessä harjaaminen jäi, joten Minja kiinnitti punaisen kangasgerberan hiuksiinsa viedäkseen huomion siihen. Tässä tyttö kuitenkin epäonnistui, sillä huomio on kiinnittynyt aivan toisaalle. Sekaiset hiukset vain lisäävät hänen kesytöntä kauneuttaan.

-Täällä on tuoretta kahvia, jolla voit huuhdella tuon likaisen suusi.

Minja on ärsyyntynyt miehen ilkeistä sanoista. Hän on aina osannut iloita ja olla ylpeä omista juuristaan.

-Kai sämpylääkin saa?

Miesjoukko yllyttää hullua naurunremahduksella.

-Keskenkasvuisille meillä on ihan oma annoksensa. Supermiehen nakkiyllätys. Annokseen kuuluu myös pieni lelu tai tarra, jonka voi valita tuosta sinisestä korista.

-Visallahan on se tarrakirja, eräs miehistä tökkii suurisuuta olalle.

Lopulta miehet rauhoittuvat, ja Minjakin saa tasapainonsa takaisin.

-Tulimme rakentamaan noita Kalliokosken rivitaloja. Tarvitsivat tänne oikeita ammattilaisia, kun kylän omista miehistä ei ole mihinkään.

Ja taas kovaäänistä naurua.

-Tulemme tuolta parisataa kilometriä ylempää.

-Juttujenne perusteella olettaisin teidän olevan vähintään New Yorkista, Minja hymähtää.

-New York se kotipaikkamme onkin tähän verrattuna. Me asumme kaupungissa, ja mikä tämä on? Kylä, jossa on ihan kahdet liikennevalot.

Minjasta on vain hyvä asia, että kyseiset miehet eivät viihdy näissä maisemissa. He eivät yksinkertaisesti sovi tänne.

-Miten sinä sait täällä aikasi kulumaan ennen kuin minä tulin? Visa utelee tavoitellen kauniin Minjan katsetta.

Minja ajattelee ystäviään, ennen kaikkea Kallea, joka on niin erilainen kuin nämä miesten kehoissa elävät pikkupojat.

-Mikä täällä kylässä mahtaa olla miesten keski-ikä? Jotain 72 vuotta, vai? Ja kaikki kuuluvat tietysti paikalliseen metsästysseuraan. Taidat pitää vanhemmista miehistä, kun olet jäänyt tänne?

Minja näkee Kallen nousevan autostaan. Mustissa farkuissaan ja vanhassa puvuntakissaan mies näyttää elinvoimaiselta, kuten liikunnanopettajan kuuluukin. Minja on varma, että Kallesta on maininta monen koulutytön päiväkirjassa.

-Lähdetkö illalla ulos? Visa seisoo Minjan edessä jalat reteästi harallaan. -Voisit esitellä näitä paikallisia nähtävyyksiä.

-Kukkuloita ja hillamättäitä, huutaa joku väliin.

Tähän hullunmyllyyn saapuu Kalle, jonka ilme ei paljasta mitään hänen ajatuksistaan.

-Yksi mies lisää jonon päähän, Visa ihastelee.

-Tämän miehen ei tarvitse jonottaa. Hän pääsee aina jonon ohitse.

Minja on luvattoman iloinen parhaan ystävänsä näkemisestä. Hän kiirehtii tiskin takaa halaamaan tiukasti Kallea.

-Kiva, kun tulit.

Visa arvioi terävällä katseellaan kilpailijaansa. Itse asiassa, pieni kilpailu vain kiihottaa häntä.

-Millä tämä mies on ansainnut tuollaisen vastaanoton?

-Olisiko sipulikeitolla, Kalle vastaa.

-Ai, sellaisia keittomiehiä, Visa nyökyttelee.

-Ei se mitään. Itsekin nautin usein viikonloppuisin nestemäistä ruokaa.

Miehet tekevät lähtöä takaisin rakennustyömaalle.

-Älä huoli, minä tulen kyllä takaisin, Visa virnistää tytölle.

Miehestä todellakin tulee jokapäiväinen riesa. Minjasta mies voisi hyvin perustaa ”Visan kiertävän sirkuksen”, sillä mies rakastaa itsestään puhumista ja itsensä esittelyä. Niin, Visa on sanoinkuvaamattoman ihastunut itseensä. Toki Minjaa edelleen ärsyttää miehen itseriittoinen käytös, mutta samalla hän on salaa mielistynyt. Hän ei ole koskaan tavannut ketään samanlaista. Yhtä röyhkeää ja häpeämätöntä.

-Tiedätkö, että visakoivu on Suomen arvokkain puulaji, mies veistelee. -Se on ainoa puulaji, josta maksetaan kilohinnan mukaan. Mitä sinä maksaisit minusta?

-Voisin ehkä rikkoa säästöporsaani, jos jätät minut rauhaan.

-Nyt sinä kyllä yllätit minut. Tiesin kyllä, että pidät minusta, mutta noin paljon.

Visa nostaa Minjan kasvoja leuasta.

-Minä haluan sinut.

Ei Minja mieheen ole ihastunut, mutta Visan sinnikkyys imartelee.

Jahtia jatkuu kokonainen kuukausi. Kunnes tulee perjantai, jolloin saalis on väsytetty nurkkaan.

-Koska sinne ravintolaan oikein lähdetään? Minja huokaisee.

Visa onnittelee itseään. Hän osaa nämä hommat. Yksikään nainen ei ole turvassa häneltä.

Kahdeksalta vanhaan Audiin on ahtautunut Minja ja viisi hyvin hajustettua rakennusmiestä.

-Minä voisin kyllä ajaa, Minja ehdottaa.

-Mehän ei naista rattiin päästetä, Visa kauhistelee. -Näytä sinä vain seksikkäältä. Ei naisilta muuta vaadita. Kyllä Turo kuskaa.

Miehet, kuskia lukuun ottamatta, pohjustavat iltaa oluella. Autoradiossa Matti ja Teppo lupaavat tehdä naiselleen niin monta ihanaa ja hyvää juttuu.

-Juo tästä ensimmäinen janoosi ja toinen ihan vaan huvin vuoksi, Visa komentaa laskien Minjan syliin kaksi oluttölkkiä.

-Minä en juo, tyttö estelee.

-Pyhäkoulunopettaja ei nyt tullut mukaan, joten voit rentoutua.

-En minä välitä.

-Älä nyt hemmetissä pilaa poikien iltaa, Visa varoittaa terävällä äänellä.

-Jos äijät joutuvat katselemaan raskaan työviikon jälkeen tässä jotain raivoraitista, ne muuttuvat äkkiä raivohulluiksi ja raivomielisiksi. Ja sitä sinä et halua.

 

Lähimmän kaupungin ravintola, Siilo, on tyylien sekamelska. Omistaja ei ole osannut päättää, pitääkö enemmän meksikolaisesta vai merellisestä sisustuksesta. Seinillä on laivojen ruoreja, majakkatauluja, sombreroja ja tyhjiä tequila-pulloja.

-Sadonkorjuun aika, pojat! Visa elämöi eteisessä.

Minja ei tunne itseään riehakkaaksi, eikä iloiseksi, vaan olo on lähinnä ihmettelevä. Miksi minä suostuin? Ei tämä ole minun elämääni. Nämä eivät ole minun ihmisiäni.

Visa nappaa Minjan kainaloonsa. On tämäkin paikka huomata, ettei voi sietää miehen kosketusta. Minä olen idiootti, Minja hokee itselleen.

-No niin, gringot, täältä poistutaan vain kantamalla.

Pyöreällä pöydällä on ravintolan koko lasivalikoima edustettuna. On sottilaseja, oluttuoppeja, viinilaseja ja drinkkilaseja. Kaljupäinen rakennusmies riisuu pöydän keskelle silmälasinsa. Minja on vakuuttunut siitä, että niiden lasien perään soitellaan huomenna vielä kovin.

Visa nostaa pyristelevän Minjan syliinsä istumaan.

-Miten kylmä nainen voi olla, Visa irvistelee.

-En vain oikein pidä tuollaisesta, Minja puolustautuu.

-Hitto vie, olen tuhlannut kuukauden esileikkeihin. Odotatko minun nyt vielä viettävän toisen kuukauden silittelemällä kättäsi? Ei kuule onnistu. Tänään on tarkoitus panna. Ja jos sinä et anna, joku muu antaa. Niin se menee.

-Taidan käydä hakemassa itselleni kahvia.

Visa vetää Minjan kuitenkin takaisin sohvalle.

-Minun seurueessani kukaan ei juo kahvia. Sellainen on sääntö.

Mies työntää drinkkilasin tytön eteen.

-Ajattele, että se on lääkettä. Hyvää sydämelle.

-Olen ottanut jo olutta. En haluaisi sekoittaa juomia keskenään. Sitä paitsi, sydämessäni ei ole mitään vikaa.

-Se ei vain lyö. En tunne liikettä.

Visa yrittää taas siirtyä lähemmäksi, mutta Minja on nopeampi.

-Sinussa menee kyllä kauneus hukkaan, mies turhautuu.

-Tarvitsen oikean naisen. Sellaisen, joka osaa arvostaa meikäläisen pikkuveljeä.

Visa puristaa vihjailevasti sepalustaan saaden taas uskolliset kannattajansa nauramaan.

-Minä olen vaatimaton mies. En pyydä teiltä naisilta kuin kahta asiaa. Olkaa seksikkäitä ja palvelualttiita. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa?

Minja on nöyryytetty. Hän häpeää itseään, koska antoi Visan sitkeän piirityksen imarrella itseään.

Visa pongahtaa tanssilattialle palloilemaan naisten joukkoon.

-Kaljat vetoa, että vartin päästä sillä on jo uusi mimmi? kaljupää intoilee.

-Et sinä olisi kenestäkään meistä kiinnostunut? sama mies jatkaa Minjalle, ja osoittaa vihjailevasti vessan suuntaan. -Sinunkaan ei sitten tarvitsisi poistua täältä tyhjin käsin.

Siinä vaiheessa Minja poistuu pöydästä. Hän hakee naulakosta takkinsa ja kiirehtii pihalle. Kukaan ei huuda hänen peräänsä.

-No? Kallen uninen ääni vastaa.

-Kalle, olen pulassa?

-Missä se pula on?

-Sadan kilometrin päässä.

-Olen siellä runsaassa tunnissa.

Minja juoksee korkosaappaissaan pientä ympyrää pitääkseen itsensä lämpimänä. Tunti ei ole koskaan ollut näin pitkä.

Kallen auto on lämmin ja tuoksuu tutulta. On ihanaa olla taas turvassa.

-Minä taisin saada nyt sen influenssan, jonka sinä sairastit viime kuussa. Äkkiä oli vain kaikki voimat poissa.

-Miksei se poikaystäväsi tuonut sinua kotiin?

Kallea harmittaa. Ei tämä yöllinen ajelu, vaan Visa. Hän ei pidä miehestä.

-Visa oli ottanut pari olutta. Niin, ja kuski löysi kivan tytön, eikä halunnut vielä lähteä kotiin. Jotain sellaista.

Ensimmäinen kerta, kun Minja valehtelee Kallelle. Hän ei yksinkertaisesti kehtaa paljastaa omaa tyhmyyttään. Miten Kalle voisi enää arvostaa häntä, jos tietäisi, miten hän antoi pilkata itseään.

-En pitänyt Visaa sellaisena, johon sinä ihastuisit.

Kalle tutkii Minjan sivuprofiilia. Tyttö on niin kovin kaunis. Ja toisaalta, onnellisen tietämätön oman lumoavuutensa voimasta.

-Miten niin? Minja kivahtaa. -Millaiseen mieheen minun sitten pitäisi ihastua? Johonkin sinun valitsemaasi, vai? Oliko sinulla ihan nimi jo mielessä?

-Anteeksi. Ymmärrän kyllä, että sinua harmittaa. Olisit halunnut jäädä Visan kanssa juhlimaan.

Mikä Kalle on arvostelemaan parhaan ystävänsä valintaa. Hän on iloinen Minjan puolesta. Tai ei hän ole, mutta hänen pitäisi olla. Kalle ei itsekään täysin ymmärrä, miksi tuntee itsensä loukkaantuneeksi. On ihan ymmärrettävää, ettei Minja jaksa aina viettää aikaa pelkästään hänen kanssaan. Onhan tytölläkin oikeus ihastua ja harrastaa miesten kanssa…kaikenlaista. Jollakin kummallisella tavalla vain seksin, Minjan ja vieraan miehen ajatteleminen samassa yhteydessä on vaikeaa. Kalle alkaa hoilata Scorpionsin balladin mukana unohtaakseen mielikuvansa Minjasta alastomana, hiukset valtoimenaan, katse sumuisena.

-Näytät erilaiselta.

Ei tyttö koskaan hänen kanssaan liikkuessaan pukeudu noin. Toppiin ja minihameeseen. Visa on onnistunut herättämään Minjan uinuneen naisellisuuden.

-Minua väsyttää, Minja haukottelee.

Loppumatka sujuu hiljaisuudessa. Minja kertaa häpeillen tapahtumia ja teeskentelee nukkuvaa.

Visa ei käy enää huoltamolla. On kuulemma löytänyt naisen, joka tekee miehelle eväät mukaan.

Minja on edelleen vihainen itselleen, omalle heikkoudelleen. Hän ei ole vielä valmis totuuteen.

-Taloyhtiön kylpyhuoneremontti alkaa viikon päästä. Muistat kai, miten lupasit majoittaa minut luoksesi siksi aikaa.

-Luulin sinun muuttaneen mielesi. Eikö Visa ota sinua luokseen?

Totuus pyörii hetken Minjan kielellä, mutta maistuu edelleen liian karvaalta.

-Ei sinne mahdu. Se on joku rakennusmiesten kimppakämppä.

Kalle vaikuttaa haluttomalta ottamaan Minjan luokseen. Ehkä mieskin on huomannut, että hänessä on jotain vikaa.

-Kyllä minä voin remontin ajan kotonakin olla. Käyn sitten tädillä suihkussa.

-Mitä sinä puhiset siellä? Sinun paikkasi on täällä. Otan sinut mielelläni luokseni.

Vähän liiankin mielelläni. Kallessa on herännyt kiellettyjä ajatuksia ja kiihottavia mielikuvia, joista on vaikea päästä irti. Hänen on pakko suojata tyttöä itseltään. Hän ei halua särkeä elinikäistä ystävyyttä vain, koska lähestyvä kevät on näemmä saanut hänen hormonitoimintansa epätasapainoon.

-Miten teillä muuten Visan kanssa menee?

-Ihan hyvin.

Kallea harmittaa Minjan salaperäisyys. Ennen Visaa heillä ei ollut kiellettyjä aiheita.

-Hyvä. Olen iloinen, että Visa vastoin ensivaikutelmaani osoittautuikin kunnon mieheksi.

-Niinpä.

Viikkoa myöhemmin Minja muuttaa Kallen kaksioon.

-Olemmehan me ennenkin nukkuneet samassa sängyssä, Minja ihmettelee katsellessaan miehen hänelle petaamaa sohvaa.

Silloin en katsellut vielä sinua sillä silmällä. Nyt olen muuttunut vaaralliseksi. Sinusta on yllättäen tullut ajatuksissani nainen, jonka läheisyyttä koko kehoni huutaa.

-Totta, mutta ajattelin, ettei Visa pitäisi sellaisesta, Kalle hymyilee leppoisasti, vaikka pää on silmiä ja suuta myöten täynnä kiihkeitä ja kutittavia poreita.

-Ai niin.

Minja oli onnelliseksi hetkiseksi unohtanut koko ylibodatun rakennusmiehen olemassaolon.

-Käytätkö sinä tuollaisia?

Kalle katsoo kauhistuneena, miten Minja asettelee pieniä alusvaatteitaan hänen kalsareidensa viereen.

-Punaisia stringejä?

-Voi, et ole nähnyt vielä mitään. Katso, nämä minä tilasin netistä.

-Ovatko ne tekonahkaa?

Kalle poistuu käsillään tietä hapuillen vessaan.

-Minä olen menettämässä järkeni, Kalle raastaa hiuksiaan, ja huuhtelee sitten kasvonsa kylmällä vedellä. -Olen saanut oppilailtani jonkun teinipöpön.

Minja on huomannut, ettei Kalle katso häntä enää silmiin. Mies on varmasti kuullut jotain. Ehkä kylällä kiertää huhuja hänen moraalittomuudestaan. Rakennusmiehet ja Visa ovat voineet kostoksi kehittää ties millaisia kaupunkitarinoita, joissa hän on maannut jokaisen rakennusmiehen kanssa turvakypärä päässään ja tarvikevyö lanteillaan.

Kalle saapuu pää märkänä vessasta, katsoo kerran Minjaan ja huokaisee sydäntä särkevästi. Miten ihana nainen voi olla.

-Minä lähden lenkille.

Minja istahtaa sängyn reunalle. Kalle on saanut hänestä tarpeekseen.

Perjantaina, 13. päivä, Kalle menee apteekkiin. Hän tarvitsee kokopuuduttavan aineen, joka lopettaa kokonaan hänen petollisen kehonsa elintoiminnot, mutta hänen on tyydyttävä Buranaan. Päätä on särkenyt koko päivän. Pirun päätä, johon mahtuu nykyisin vain yksi ajatus. Aamu-Minja pelkässä T-paidassa, Suihku-Minja pyyhkeessä (mikseivät ne valmista isompia pyyhkeitä, lakanan kokoisia), Uninen-Minja alastomana hänen peittonsa alla.

Apteekin pihalla olevassa autossa Kalle näkee Visan nuolemassa vaalean naisen kaulaa. Mies on kuin paraskin puhdistusalan ammattilainen. Lipoo liskonkielellään jokaisen millin kuin moppaisi pitkää käytävää.

Kallen päässä surisee, piippaa ja kohisee. Kuin tuuletin, palovaroitin ja vedenkeitin huutaisivat yhtä aikaa. Miten niin ihmeellistä olentoa kuin Minja voidaan tällä tavoin pettää?

-Minä en pysty kertomaan tätä Minjalle. Minun on pakko, mutten pysty, Kalle raapii niskaansa.

-Mitä sinä et pysty kertomaan? Sitäkö, että nautit toisten lemmenleikkien seuraamisesta? Onhan se vähän pervoa, mutta ymmärrettävää.

-Oletko jo kauan pettänyt häntä?

-Ihan alusta asti, Visa nauraa.

-Ihan totta. Mitä ne sinulle oikein myivät tuolla apteekissa? Se sinun tyttösi on kyllä kaunis, mutta aikamoinen kylmäkkö. Minä haluan naisen, jolla on käyttöä. En ole oikein noita tauluihmisiä. Pelkkä katseleminen ei vain riitä.

-Miksi Minja sitten uskotteli seurustelevansa kanssasi? Kalle on ymmällään.

-No, jopas! Se likka on fiksu. Kun punkassa jo on mies, niin sinä et pyri sinne. Täydellinen sterilisaatio!

-Me olemme ystäviä.

-Uskoitko sinä tuon? Visa kysyy naisseuralaiseltaan, joka näyttää peukalollaan alaspäin.

-Näetkö nyt? Yleensä tämä söpöliini tässä uskoo kaiken, mutta edes hänelle tuo ei mennyt täydestä. Sinä kun olet selvästi niitä miehiä, jotka nukkuvat kiltisti pupupyjama päällä ja kädet ristissä rinnalla. Et koskaan koskisi toisen omaan. Ethän?

-Mitä pupupyjama tähän liittyy?

-Minulla on kani, vaalea nainenkin haluaa osallistua keskusteluun. -Se vain syö ja makaa.

Visa virnistää Kallelle.

Kallen ensivaikutelma oli sittenkin oikea. Hän ei voi sietää Visaa.

-Äläkä ota tätä itseesi. Onhan teillä edelleen se maan mainio ystävyys tallella.

Visan nauru jää kaikumaan apteekin pihalle.

Läpi yön kestäneiden neuvottelujen jälkeen, Kallella on vihdoin ratkaisu. Vaikka hän oli neuvottelupöydän ainoa osallistuja, ratkaisu ei ollut yksimielinen. Hänen on kuitenkin pakko toimia. Minja on huomannut hänen ihastumisensa, kiusaantunut siitä niin, että on ottanut äärimmäiset keinot käyttöön. Hänen on näytettävä siltä kuin elämää olisi muuallakin, ei vain Minjan läheisyydessä. On oltava vakuuttava.

Naisten salattu maailma tuoksuu kampaamossa. Ilmassa on lupauksia ja toiveita.

-Anna, kun katson sinua, Satu huokaisee. -Tai siis, hiuksiasi.

Kalle kiroaa vallitsevat olosuhteet, jotka nyt pakottavat hänet tähän leikkiin, teeskentelemään kiinnostunutta.

Naisella on sisätiloissa viihtyneen ihmisen pehmeä ja lähes kermainen iho. Suuret huulet on täytetty vaalealla huulipunalla. Sinisissä silmissä on yleensä haukottelevan kissan tyytyväinen, vähän välinpitämätön ilme. Satu on liikkeissään rauhallinen, joskus jopa häiritsevään hitauteen asti. Yhteenvetona Kalle toteaa mielessään saman, jonka on aina tiennyt. Satu on viehättävä, uhkea nainen, muttei häntä varten. Hänen makuunsa ovat sellaiset rempseät ja villit tytöt, joilla on vaikeuksia pitää kynnenalusensa puhtaina ja hiuksensa siisteinä. Yksi nimi nousee heti hänen mieleensä, eikä se ole yhtään hyvä juttu. Ei sitten vähääkään.

-Tuletko sunnuntaina syömään? Kalle ehdottaa.

-Luulin, että sinä teet silloin Minjalle ruokaa.

Pienessä kylässä kaikki tietävät kaiken.

-Minja on vain mielissään, kun sinäkin tulet.

Minja ei ole mielissään. Ei todellakaan. Hän kiehuu kovemmin kuin perunat kattilassa. Tätä se Kallen omituinen käytös siis tiesi. Sadun sitkeä jallitus on päättynyt todelliseen työvoittoon. Pääpalkinto vatkaa ja kuullottaa keittiössä. Nostelee kattiloiden kansia ja heittelee aina vain lisää mausteita sekaan.

Minja yrittää vaivihkaa raaputtaa farkuistaan kuivunutta mutaa pois. Pitikö hänen eilen oikaista sen vanhan laidunmaan kautta. Ukkovarvas työntää päätään esiin ohuiksi kuluneista villasukista. Minja huokaisee. Sadulla on pinkki hame, joka korostaa viehättävästi hänen vaaleuttaan.

-Ojentaisitko minulle, Kalle, vielä salaattia?

-Ole hyvä, Satu.

Minja tuntee itsensä ulkopuoliseksi pöytäkeskustelussa, joka koostuu lähinnä söpöilystä ja viserryksestä.

-Aiotko sinä sahata sen lautasen halki? Kalle huomaa Minjan vimmaisen veitsen käytön.

-Onko tässä salaatissa pippuria? Todella hyvää, Satu kääntää huomion takaisin itseensä.

-Etkö ota lainkaan perunaa? Kalle ihmettelee.

-Voi ei, perunassa on liikaa tärkkelystä. Se saa ihmisen väsyneeksi ja kiukkuiseksi.

Satu katsoo vinosti hymyillen Minjan lautaselle, jossa on neljä suurta perunaa.

-Mitä? Minulla on nälkä, Minja selittää posket punaisina.

-Minja syö, mitä vain eteen kannetaan, Kalle nauraa.

-Minä olen niin helppo tapaus.

Ja pienirintainen. Jostain syystä syötyjen perunoiden määrä ei näy rinnoissa. Minja ei voi olla vilkuilematta Sadun herkullista asetelmaa. Naisen rinnat ovat kuin vaaleanpunaiset kaksospossut innokkaana hamuamassa herkkua, Kallea.

-Minä häivyn nukkumaan.

Kalle on ihmeissään Minjan heikosti pidätellystä kiukusta. Hänen uhrauksensa ei näytä tuoneen helpotusta ystävän elämään.

-Joko Minjan remontti pian valmistuu?

-En minä tiedä. En minä sellaisia kysele.

-No, mutta, kai sinunkin hyväntahtoisuudellasi on rajansa, Satu kuulostaa todella närkästyneeltä.

Satu alkaa tympäistä Kallea. Hän katsoo kelloaan. Kaksi ja puoli tuntia naisen kanssa, ja hän toivoo jo, että alienit tulisivat sieppaamaan jommankumman heistä. Nyt. Välittömästi.

-Pitäisi Minjankin ymmärtää, ettet sinä loputtomiin jaksa katsella hänen kohellustaan kotonasi.

Siinäpä se villakoiran ydin onkin. Kalle jaksaisi vallan mainiosti seurata Minjan kohellusta lopun ikänsä. Jopa tytön haahuilua, vaeltamista, samoilua, konttaamista, mitä vain.

-Unohdetaan nyt Minja.

Kalle haluaa säästää Minja-aiheen myöhemmäksi, nukahtamisen hetkeen. Jos hän juuri unen rajamailla unelmoi tytöstä, uni saattaa tuoda heidät yhteen. Niin on käynyt ennenkin.

-Totta. Puhutaan tärkeämmistä asioista, Satu hymyilee helpottuneena siirtyen seisomaan Kallen tuolin taakse.

-Minulla on kuulemma taikasormet, Satu kähisee aloittaen Kallen hartioiden hieronnan.

Juuri silloin Minja saapuu huoneeseen hakemaan vesilasillista.

Popsin kuorettomat viitoset sinulla on, hän ajattelee ilkeästi.

-Tämä on intialaista päähierontaa.

Siitä on luontevaa edetä indonesialaiseen alapäähierontaan. Opetettiinko sekin siellä kampaamokoulussa? Minja on jo täysin unohtanut, miten vielä kuukausi sitten itse mainosti Satua Kallelle. Jokin on muuttunut. Häneen on kasvanut jotain uutta, ja muuttokuorma on asettunut taloksi kysymättä häneltä lupaa. Hitto vie, hän on rakastunut.

Minjan vesilasia pitelevä käsi tärisee. Kalle-parka ei tiedä, miten hänen selkänsä takana seisovista kahdesta naisesta on juuri tullut toistensa vihamiehiä. Sadun muodokas takapuoli keinuu hieronnan tahdissa. Minja tyhjentää toisen lasin vettä.

-Oletpa sinä janoinen, Satu naurahtaa.

-Ja sinä pian läpimärkä, Minja sihahtaa hiljaa ja perääntyy nukkumaan omaan koloonsa.

-Ota paita pois, niin saan hierottua paremmin.

Viimeinen, mitä Minja kuulee, on Sadun toive.

Seuraavana aamuna huonosti nukkunut, kiukkuinen Minja suihkuttaa itseään raivokkaasti. Shampoopullo kaatuu ja keltainen aine valuu pitkin kylpyhuoneen lattiaa. Hoitoaine on loppu, joten Minja paiskaa tyhjän pullon sokkona vesihöyryn keskelle. Hoitoainepullo osuu peilin edessä seisoviin hammasmukeihin, jotka kaatuvat kuin dominonappulat. Hanasta ei tule lainkaan sopivaa vettä. Aina liian kuumaa tai kylmää. Lopulta Minja vääntää termostaattia niin, että kuuluu omituinen rusahdus. Lopen kyllästyneenä päivään, joka vasta heräilee, Minja heittää suihkun pään valkoisia kaakeleita kohti.

Minjan leijonakuvioinen pyyhe roikkuu saunan ovessa. Yhdellä jättiloikalla tyttö yrittää riuhtaista pyyhkeen, mutta liukastuu matkalla shampooseen, yrittää tarrautua suihkuverhoon, joka repeää irti kannattimistaan. Minja kellahtaa ilmassa kierroksen. Pahoinpidelty suihkun pää on vain odotellut tilaisuuttaan, ja kostaa nyt asettuen suoraan Minjan häntäluun alle.

-Aaa! Minjan huuto melkein pelästyttää pyyhkeeseen kirjaillun viidakon kuninkaankin.

Tytön alaosastolta kuuluu se sama rusahdus, joka äsken murskasi termostaatin toimintakyvyttömäksi.

-Pahus, Kalle pelästyy äkillistä kiljaisua niin, että pudottaa juuri keittimestä nostamansa kahvikannun lattialle. Kirjava räsymatto imee tummanruskean nesteen itseensä. Kalle juoksee kylpyhuoneeseen housunlahkeet ja sukat märkinä kahvista.

-Onko täällä ollut myrsky vai ehkä suurvaltojen meritaistelu? Kalle katselee näkyä ihmetellen.

-Mayday, mayday! Loukkaantunut yli laidan.

Kalle näkee Minjan istumassa lattialla suihku haaroissaan. Miehen suupielissä nykii.

-Sinulla on sairas mielikuvitus, tyttö ärjäisee.

Minja yrittää nousta, mutta joutuu kiroillen laskeutumaan takaisin.

-Millainen ihminen vain seisoo siinä katselemassa toisen tuskaa? Minulla on murskaantunut häntäluu.

Kalle ihailee mykistyneenä sitä Minjaa, jota edes aurinko ei ole saanut koskettaa. Valkoisia rintoja, ja hoikkaa uumaa, jonka keskellä on suloinen napa kuin hymykuoppa.

-En minä katsele, Kalle rykii kurkkuaan, joka tuntuu kasvaneen umpeen.

-Et niin, sinä tuijotat.

-Voisitko auttaa vai haetko viltin ja juodaan aamukahvit tässä kylpyhuoneen lattialla?

Kallea miellyttää ajatus piknikistä ja viltistä sekä alastomasta Minjasta.

-Mihin minä, Kalle änkyttää yrittäessään etsiä kädelleen paikkaa, josta ottaa kiinni. Joka puolella tuntuu vain olevan rintaa ja vatsaa ja loputtomia jalkoja.

-Ihan kuule tartut vain tästä kiinni, tyttö opastaa ihmeissään. Mikä on saanut Kallen noin hermostumaan? Eivätkö eiliset treffit Sadun kanssa päättyneetkään toivotulla tavalla. Vaikea uskoa. Kallehan on Sadun kaikkien rukousten ja toiveiden täyttymys. Ja miksei olisi?

-Sinä olet huono kainalosauva. Jotenkin ihmeen epävakaa.

-Anteeksi, ilmoitan välittömästi tehtaan johdolle, että Kalle-nimisten apuvälineiden valmistus on lopetettava.

-Älä nyt, sinullakin on puolesi, Minja lohduttaa moiskauttaen äänekkään pusun Kallen kaulan sivuun.

Kalle yrittää ajatella asfalttiin kuivuneita kastematoja saadakseen ajatuksensa pois Minjan taikapiiristä. Hän auttaa Minjan tuolille istumaan. Samalla hänen kätensä hipaisee tytön takapuolta. Kalle tuntee ihon sileyden ja kimmoisuuden. Juuri sillä hetkellä Minja kohottaa kasvojaan Kallen puoleen.

-Kiitos.

Pienen pienen hetken on vain nainen ja mies. Yksi värisevä sekunti. Minja tuntee Kallen hengityksen kasvoillaan. Hän ei suutele miestä, eikä mies häntä. Kuitenkin heidän huulensa kohtaavat seitinohuessa kosketuksessa.

-Anteeksi. Se oli minun vikani, Kallen koko vartalo tärisee. -Menin liian pitkälle. Yritin kai vain puhaltaa pipin pois.

-Ei, minun vikani se oli, Minja estelee ponnekkaasti. -Eikä Satu saa koskaan tietää.

Satu, Kalle ei hetkeen tunne ketään sen nimistä. Ai niin, se tyttö, jolla hän yrittää paikkailla revennyttä tunne-elämäänsä. Satu, josta hänen tarkoituksenaan on rakentaa muuri itsensä ja Minjan väliin. Siitä näyttäisi tulevan melko heiveröinen kaisla-aita.

Hän on rakastunut. Ei Satuun, vaan parhaaseen ystäväänsä. Siihen samaan, jonka kanssa hän ennen söi hiekkalaatikolla pieniä kiviä. Tyttöön, jonka hän opetti uimaan ja valmistamaan uppopaistettuja ruokia. Nyt hän haluaisi opettaa sen saman tytön rakastamaan. Rakastamaan itseään.

-Muuten, remontti alkaa olla valmis.

Pahus, näin nopeasti, Kalle ajattelee.

-Hienoa, kyllä se kestikin, hän sanoo ääneen.

Kalle on suunnitellut illaksi jotain erityistä Minjan lähestyvän lähdön kunniaksi.

-Istu tähän lentävälle matolle.

Minja käpertyy Kallen itämaiselle matolle. Hän on vuosien saatossa jo tottunut Kallen mielikuvituksellisiin tempauksiin. Mies on ihan outo, ja hän pitää siitä.

-Ensin lennämme Kabuliin.

-Melkoisia ilmakuoppia, Minja voihkaisee takertuen maton reunoihin.

-Katso tuota kapeaa tietä noiden mahtavien vuorten välissä. Tie vie pieneen ravintolaan. Käyn ostamassa sieltä meille syötävää.

Hetken kuluttua Kalle palaa keittiöstä kahden lautasen kanssa.

-Lammasta ja pinaattia. Kokki suositteli minulle tätä annosta.

Minja pitää ruoasta, kuten kaikesta, mitä tämä mies tekee.

-Nyt ei huolehdita tiskeistä. Heitä sinäkin vain käytetyt astiat tuonne rotkoon, Kalle kannustaa huonoihin tapoihin.

-Onko olosi nyt hyvä ja rento? mies tarkistaa.

-Vähän rennompi olisi kuollut.

Olen taivaassa, Minja ajattelee. Elävä, mutta taivaassa.

-Jälkiruoan haemme Italiasta. Haluatko lentää Venetsian ylitse?

-Tietysti. Haluan nähdä Pyhän Markuksen tuomiokirkon.

-Tuolla se onkin. Katso, miten paljon lintuja.

-Varo! Tuo yksi lentää melkein kohti.

Hetken he katsovat toisiaan nauravin silmin. Ymmärtävät, miten hyvin he viihtyvätkään yhdessä.

-Hei, tuolla on vihdoin ikuinen kaupunki, Rooma. Tuo tyylikäs herra tietää varmaan, mistä saa herkullista jälkiruokaa.

Vihellellen Kalle seuraa näkymätöntä, hattupäistä miestä keittiöön. Minja ihastelee Kallen treenattua takapuolta.

-Vitsi, oletpa sinä tyttö aika fiiliksissä, hän hymähtää käytökselleen.

-Löysin ihanan pienen kahvilan.

Kalle asettelee heidän väliinsä kahta rahkakulhoa.

-Miksi vain minun jälkiruoassani palaa tähtisadetikku? Minja ihmettelee.

-Sädehtivälle sädehtivä, Kalle vastaa hymyillen itse niin sädehtivästi, että Minja unohtaa hetkeksi hengittää.

-Haen vielä tuolta baarimikolta sitruunalikööriä. Voimme nauttia sitä samalla, kun katselemme elokuvaa. Olen nimittäin varannut täältä Roomasta meille elokuvateatterin yksityiskäyttöön, Kalle vinkkaa kaivaen esiin vuokraamansa elokuvan.

-Mistä tiesit, että halusin nähdä juuri tuon?

-Taidan kuule tietää sinun makusi.

Kalle pistää toimintaelokuvan pyörimään.

-Eikö tämän pitänyt olla yksityisnäytös? Minja ihmettelee, kun ovikello soi.

-Vaikka se olisi itse Caesar, sano sille, että tämä näytös on loppuunmyyty.

Viinipulloa heilutteleva käsi kuuluu Sadulle. Kalle tajuaa tehneensä pahan virheen herättäessään Sadussa toivoa.

-No, oliko se Caesar?

-Paremminkin Kleopatra, Kalle huutaa olkansa ylitse Minjalle olohuoneeseen.

-Ai, se ovela vallantavoittelija? Minja huokaisee hiljaa. Hän arvaa heti, kenestä on kysymys.

Satu työntyy neuvottoman Kallen ohitse eteiseen.

-Eikö hän ole vieläkään mennyt kotiinsa?

Satu oli kuvitellut itselleen vallan toisenlaista vastaanottoa. Hänellä on uudet vaatteet, uutta hajuvettä, uusi kampaus. Hän on tehnyt iltaisin vatsalihasliikkeitä mahtuakseen näihin housuihin. Hän on kieltäytynyt pitkistä viinereistä ja jopa King Kongeista, jotka sentään ovat maailman parhaita irtokarkkeja. Katsooko Kalle nyt häntä ihaillen? Ei, ja syyllinen tähän sokeuteen löytyy olohuoneesta. Siellä se makaa lattialla lasi kädessään, likaisten lautasten keskellä ja vatsa täynnä Kallen laittamaa maukasta ruokaa. Siellä se loikoilee hoikkana, eikä liho koskaan, vaikka syö kuin virtahepo. Satu on raivoissaan eteensä aukeavasta näystä.

Kolmikko katselee elokuvaa. Puhe on vaiennut ja nauru katkennut. Jokainen on omissa ajatuksissaan. Tunnin hiljaisuuden jälkeen Satu ei kestä enää.

-Tämä teidän ystävyytenne, Satu menee Kallen viereen lattialle, oikoo miehen puseroa. -Se on niin lapsellista. Niin käsittämättömän lapsellista.

Satu jättää Minjan kokonaan huomiotta. Minja istuu Sadun selän takana, tuntien itsensä jälki-istunnossa olevaksi, tuhmaksi, ekaluokkalaiseksi. Minjaa itkettää. Hänellä oli ollut pienen pieni kutina siitä, että taianomaisessa Roomassa hän olisi saattanut päätyä varaamaan myös yhteisen hotellihuoneen Kallen kanssa. Rooma olisi saattanut olla heidän rakkauden kaupunkinsa. Hän oli sallinut itsensä unohtaa Sadun. Mutta Satu on asiasta selvästi toista mieltä.

-Sinä olet jo aikuinen mies, Kalle.

-Tarkoitatko siis, ettei aikuisella miehellä saa olla ystäviä? Kalle vaatii tarkennusta.

Pyssyt paukkuvat taustalla. Poliisiauto lentää päin seinää ja kaatuu katolleen. Päng! Kriik! Skräts!

-Yleensä miehillä on tavallisia, miespuolisia kavereita. Mutta sinun kimpussasi roikkuu koko ajan nainen, joka saa sinutkin näyttämään naurettavalta. Katso nyt ympärillesi.

Ja Kallehan katsoo. Hän kurkkaa Sadun selän taakse. Siellä Minja kyhjöttää kasvot valkeina. Kuin häntä olisi juuri läimäytetty avokämmenellä molemmille poskille. Sitten hän ihailee mukavaa kotiaan, jossa on ollut viime viikkoina erityisen hyvä olla. Hän on nauttinut yhteisestä arjesta Minjan kanssa. Voiko elämä olla enää tämän parempaa? Jos hyvä, iloinen elämä on naurettavaa, niin hän ei välitä. Ei sitten paskan vertaa.

-Minja saa sinut mukaan tällaisiin hullutuksiin, Satu parahtaa.

Kalle huomaa, ettei Satu tunne häntä lainkaan. Hän on aina ollut rajattoman mielikuvituksensa ja elämänilonsa vuoksi se yllyttäjä. Tavallisesti kaikki hullutukset ovat olleet hänen käsialaansa.

-Te syötte lattialla. Sinä teet koko ajan Minjalle ruokaa, vaikka sen kuuluisi mennä toisinpäin. Eikö oikea nainen ole se, joka ruokkii miehen? Te makaatte täällä juomassa viiniä samppanjalaseista keskellä viikkoa, pelkissä kalsareissa. Ei nyt ole mikään juhlapäivä. Tiedätkö, miltä tämä näyttää?

Kallesta tämä kaikki kuulostaa mukavalta ja näyttää vielä paremmalta. Mutta kaikkein parasta kuitenkin on se, miltä tämä tuntuu. Itse asiassa, nuo hänen lainaamansa siniset kalsarit näyttävät upeilta Minjan pitkissä säärissä. Tuollainen nainen voisi mennä kalsareissaan vaikka itsenäisyyspäivän juhliin Linnaan, ja saada silti kaikki muut huokailemaan ihastuksesta.

-Miksi koulutettu opettaja pilaa elämänsä pelleilemällä pelkän huoltsikkatytön kanssa?

Omiin on osunut. Kalju, seksikäsääninen sankari on saanut luodin kylkeensä. Näyttää siltä kuin sankari ei voisi uskoa tapahtunutta todeksi. Hän kuuluu hyvien puolelle. Miten häneen on voinut osua?

Kallen on ihan pakko nauraa. Tämä kaikki on hänen syytään. Koulutuksesta ei ole mitään hyötyä ihmissuhteissa. Rakkaudessa hän on näköjään pelkkä oppilas.

Minja seuraa, miten punaisessa narussa roikkuva kiinalainen onnenraha pyörii lämpöpatterin yläpuolella. Satu tuntee, miten housujen nappi irtoaa. Lattialla istuminen ei sovi hänen muodoilleen. Kalle muistaa, että eilen pesukoneessa pyöräytetyt pyykit ovat siellä edelleen.

-Kalle, onko se baari vielä auki, josta hait sitä sitruunalikööriä? Jos käyt ostamassa Sadullekin lasillisen. Me ihailemme sillä aikaa tätä vilkasta roomalaista katuelämää.

Sankari on jäänyt eloon. Kaunis sairaanhoitaja, joka on juuri sitonut hänen haavansa, yrittää flirttailullaan herättää miehen mielenkiinnon. Kalju sankari näkee kuitenkin vain vaimonsa, joka juoksee itkien huoneeseen ja heittäytyy suoraan miehen kipeän haavan päälle.

-Te olette hulluja, Satu huokaisee ja napittaa paitansa ylimmät napit.

-Tietäisitpä vain, Minja myötäilee.

Satu on rauhoittunut. Hän on sanonut kaiken, vähän ylimääräistäkin. Kotona jääkaapissa odottaa perhepakkaus lasagnea. Tänään parturissa kävi mies, jolla oli turkoosit silmät. Miehellä ei ollut sormusta, mutta hieno auto kylläkin. Siitä voisi tulla jotain. Ei tämä ole maailmanloppu. Itse asiassa, tämä taitaa olla alku.

Kalle on laittanut sitruunaliköörilasin tarjottimelle. Vyölenkin alle mies on kiinnittänyt valkoisen pyyhelinnan, ja vasen käsi piilottelee selän takana.

-Katso, Satu. Baarin tarjoilija itse lähti tuomaan juomaa sinulle, Minja ihastelee Kallen taidokasta suoritusta.

Satu nousee ylös, kahmaisee tuomansa viinipullon tiukasti kainaloonsa. Viini sopii hyvin lasagnen seuraksi.

-Ehei, minua ette saa vedettyä mukaan hulluuteenne.

Ulko-ovi kolahtaa kiinni.

-Ehkä hän ei vain pitänyt Roomasta, Minja huokaisee.

-Ei ole yhdentekevää, kenet valitsee matkaseurakseen. Reissaaminen saa usein ihmisen huonoimmat puolet esiin.

-Totta. Kannattaa lähteä matkaan jonkun pitkäaikaisen tutun kanssa.

Kalle istahtaa lattialle kiinni Minjan kylkeen.

-Kun sanoin silloin kerran, että Satu saattaisi olla sinulle sopiva nainen. Perun puheeni. Hän ei ole sinun tyyppiäsi, etkä sinä hänen. Häneltä puuttuu huumorintaju. Loppujen lopuksi, päätyisit hänen kanssaan käyttämään raidallista kravattia. Etkä pääsisi koskaan enää ulos leikkimään. Ja miten minun sitten kävisi?

-Kuka sitten voisi olla minun tyyppiäni?

Kallen kysymys jää roikkumaan heidän väliinsä.

-Tunnetko sinä ketään lapsenmielistä ja iloista tyyppiä?

-Tunnen vain sellaisia hölmöjä ja lapsellisia, Minja hymähtää.

-Eikö se ole ihan sama asia? mies ihmettelee.

Kalle tarttuu Minjan käteen.

-Ajattelitko ennustaa minulle? Minjan ääni on pieni ja tumma.

Kalle ei vastaa. Sivelee vain rauhallisesti peukalollaan tytön kämmenen sisäpintaa.

-Tulipa kuuma. Onko sinunkin vaikea hengittää? Olisiko kevätukkonen tulossa?

-Se on hankaussähköä, Kalle vastaa.

Kerrankin Kalle ei hymyile. Mies on itse vakavuus.

-Sitä syntyy kappaleen koskettaessa toista, eri materiaalia olevaa kappaletta.

Minjaa alkaa huimata. Korkeanpaikankammo vaivaa häntä. Ja nyt hän on todella korkealla. Yllä kaikkien pilvenpiirtäjien ja pilvien. Apua, en halua pudota. Se tuntuisi vatsassa niin kipeältä. Älä anna minun ikinä pudota!

-Tuolla mäen päällä olisi vapaa hotellihuone, Kalle kuiskaa.

-Ei se mitään luksusta ole, mutta siivooja kävi kuitenkin aamulla.

Kalle muistaa Minjan imuroineen aamulla makuuhuonetta ja vaihtaneen puhtaat lakanat.

-Entä Satu? Minja lausuu ahdistuksensa nimen ääneen.

-No, entä Visa? Kalle vastaa kysymyksellä.

-Tuota, en ole ollut ihan rehellinen.

-En minäkään.

-Visan kanssa loppui jo ennen kuin alkoikaan.

-Sama juttu Sadun kanssa. On se ikävää. Ei meistä ole seurustelemaan.

Nyt mies nauraa.

-Me emme ole normaaleja, Minja kauhistelee.

-Luojan kiitos, emme todellakaan. Olemme pähkähulluja, mutta vaarattomia sellaisia.

Yllättäen Kalle suutelee Minjaa. Nämä eivät ole ne samat huulet, jotka joskus ovat hipaisseet tytön poskea. Nämä ovat rakastuneen miehen huulet.

-Tajuatko olevasi ainoa toivoni? Kalle kuiskaa Minjan ihanien hiusten sisään. -Kukaan muu ei huoli minua. Olen liian mahdoton.

-Kiitos, olipa se kauniisti sanottu. Itsetuntoni kiittää.

Kikatellen, mutta jännittyneinä he juoksevat pimeään makuuhuoneeseen, joka tuoksuu unelta sekä männynneulasilta.

Riisuutuminen on yhtä sekopäistä pyörimistä. Minja repii välillä omaa paitaansa, välillä Kallen.

-Eikö sinun pitäisi riisua minut? Minja huokaisee lopulta.

-En minä tiedä. Yleensä, kun tulen tilanteeseen, nainen makaa jo alastomana sängyllä.

-Ahaa, tarkoittaako tuo, etten viekään poikuuttasi? Minja virnistää ilman mustasukkaisuutta.

-Ikävä kyllä. Jouduin odottamaan järkiin tuloasi sen verran kauan, että eksyin parille kuoppaiselle sivukujalle.

Minja seisoo alastomana miehen edessä.

-Olet kaunein, mitä on.

Kallen kädet silittävät naisen kehon herkkiä ääriviivoja.

-Tunnetko itse, miten kaunis olet, huoltsikkatyttö?

Minja nuuhkaisee miehen rintakehää.

-Sinä se olet kova puhumaan, ope hyvä. Jännittääkö?

-Vallan karmeasti.

Sitten kuuluu selvä koputus jostain ikkunan suunnasta.

-Et kai mennyt tilaamaan mitään huonepalvelusta? Minja hermostuu. -Ei, mutta ihan totta. Pyrkiikö joku nyt ikkunasta sisään? Onko Satu kiivennyt seinää pitkin?

-Se on vain Pena. Lemmikkilintuni.

Kalle vetää verhoa sivuun. Valtava, musta varis katselee pistävin silmin sisälle huoneeseen.

-Pena? Niinpä tietysti. Miksen minä ole yhtään yllättynyt?

-Älä turhaan ole mustasukkainen Penalle. Sinusta tulee minun lemmikkinaiseni.

-Tulee? Enkö minä ole aina ollut sinun lemmikkinaisesi? Minja ihmettelee.

-Niin, Kalle miettii. -Se on kyllä totta. Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä. Meillä kesti vain hiukan yli kaksikymmentä vuotta tajuta se. Eihän se ole aika eikä mikään.

-Yhtenä kauniina päivänä minä vain heräsin, ja rakastin sinua, Minja kuiskaa vetäen verhot kiinni.

Pena lähtee raakkuen kohti puiden latvoja.

-Jos sinulla on täällä seinänraossa lemmikkirotta Kake, kerro se nyt.

Kalle vetää Minjan viileille lakanoille.

 

 

(Novelli on noin viidentoista vuoden takaa. Ajalta, jolloin Gary Moore vielä eli, ja elokuvat käytiin valitsemassa videovuokraamosta.)