You are currently viewing Turbaani päässä uneen

Turbaani päässä uneen

Ihan vähän unista…

Mietin sängyssä ennen nukahtamista mieltäni askarruttavaa asiaa, ja kun aamulla katson tyynyn alle, siellä on kehrättynä jonkinlainen ratkaisu. Se voi olla aika villikin. Sellainen, jota valvetilan määrämittoihin pätkitty minä ei olisi kyennyt löytämään. Alitajunta on ihana!

Usein ratkaisut ovat kuitenkin sietämättömän yksinkertaisia.

Koirilla on hauskaa. Vanha ja nuori koira samassa taloudessa. Saksanpaimenkoira ja lapinporokoira.

Unien kanssa voi ryhtyä kirjeenvaihtoon. Assosiaatiomenetelmässä unen jokainen kuva on mahdollinen viestintuoja.

Unessa muistaa asioita, jotka on jo aikoja sitten unohtanut. Juuri pari kuukautta sitten muistin unessa erään lapsuuteni ihmisen nimen. Tähän asti olin vain tiennyt hänen olleen olemassa, muttei minulla ollut kuin pitkän ihmisen ääriviivat ja pari kohtausta mielessäni. Unessa on yleensäkin paljon osaavampi ja kyvykkäämpi kuin valveilla. Puhun vapautunutta englantia. Välillä jopa viron kieltä. Jos mietin muistamiani pätkiä valveilla, ne ovat aivan oikeaoppisia.

Luulen, että kaiken avainsanana on rentous. Rento ei ole jännittynyt. Rento hengittää rauhallisesti. Hartiat putoavat, jähmeys sulaa. Rennossa kehossa mielen on vapaata virrata.

Lapinporokoira kurkkii terassin lautojen väleistä.

On aikoja, jolloin unieni esityksiä miehittävät toistuvasti samat näyttelijät. On esimerkiksi hahmo, joka oikeastikin on olemassa, jolla on unissani aina hyvyyden viitta harteillaan. Hän ymmärtää kaikkia puolia minussa: naista, lasta, kulkuria, kummajaista. Opaskirjoissa kehotetaan jatkamaan seurustelua unissa toistuvasti esiintyvien henkilöiden kanssa.

Jotkut unet valaisevat koko päivän. Ne ovat yksilöllisiä juurihoitoja ja tukikeppejä. Tuulen Viemää -klassikon veroisia. Olen kallistunut ajattelemaan, että unennäkijä itse ymmärtää parhaiten unensa. Kun minä entisenä metsäkoululaisena näen unta puun kaatamisesta, tietääkö se todellakin minulle sairautta, kuten unikirja kertoo?

Painajaisia näen nykyään todella harvoin. Olen jopa oppinut tulemaan toimeen sen suuren ja kultaisen laivan kanssa, joka lipuu jättimäisen vuoriston edessä. Joskus näkyyn liittyvät myös pitkät punatiiliset rakennukset. Massiivisuudessa ja kirkkaudessa on jotain samaa kuin käärmeissä. Ne sekä pelottavat että kiehtovat. Nykyään oikein pyrin lentämään suurten vuorten ja kultalaivan luokse. Testaan niillä itseäni. Olemme oppineet katsomaan toisiamme. Sallin niiden tulla, katselen hyvin tarkkaan joka puolelta, jolloin ne menettävät pelottavuutensa, jäljelle jää vain niiden kauneus ja positiivinen voima.

Kukkakimppu. Kaupasta ostettuun kimppuun on poimittu lisäyksiä omasta puutarhasta.

Toisessa painajaistyypissä lentokone on aina pommikone. Näissä unissa kaikki fysiikan lait kumoutuvat. Pommikone on kuin kaikkinäkevä silmä, jonkinlainen jumaluus. Siltä on mahdotonta paeta. Luulen, että sekin olen minä itse. Minä, joka kiusaan itseäni, enkä osaa jättää rauhaan. Unikirjallisuuden mukaan ei ole edes olemassa pahoja unia, vaan kaikki unet johtavat kohti sisäistä paranemista.

Mutta, älä anna minun herätä kellon pirinään silloin, kun olen suutelemassa.

Muistan, miten kysyin kerran isältäni, kun hän vielä eli, että millaisia unia hän näkee. Hän vastasi, ettei tiedä. Äitini sen sijaan tiesi, ja sanoi, että yön pimeyttä halkoo usein hyytävä karjahdus. Älä ammu!

Hain kirjastokomerostani Unen salainen voima -kirjan, jonka ovat kirjoittaneet Almuth Huth ja Werner Huth (1995). Kirjassa kerrotaan mm. senoi-heimosta, jonka jäsenet uneksivat miellyttäviä unia tarkoituksellisesti eteenpäin, kunnes unessa tulee esiin jotain hyödyllistä, jonka he voivat edelleen välittää ryhmälleen. ”Jos joku esimerkiksi lentää unessa, niin hän jatkaa lentämistä, kunnes kohtaa olentoja, joilta hän voi oppia laulun tai jonkin taidon kansalleen välitettäväksi.” (s. 33)

Kirjan mukaan unessa tapahtuu usein sellaista, mikä meidän olisi pitänyt havaita valve-elämässä. ”Jokaisen unen kohdalla meidän on siis kysyttävä, mitä sellaista se ilmaisee, mikä arkielämässä jää liian vähälle.” (s. 72)

Kaunis, graffitimainen kuosi. Korsetti.

Vähän myös suunnitelmista…

Haluan palauttaa kävelyn osaksi jokapäiväistä elämääni. Käteni, jonka räjäytin kaatuessani, on edelleen tosi kipeä. Sen rajatut liikeradat ja unettomat yöt ärsyttävät. Menen sen kanssa hetki kerrallaan. Muuta en voi. Silti ja ehkä juuri siksi, tarvitsen nyt kävelyä sen pitkässä muodossaan.

Kun kävelee, ajatukset vain virtaavat luokse. Kaikkialla on merkityksellisyyttä. Kävelemisellä on yhteyksiä uneen. Samoja hyviä puolia. Löysin itseltäni kirjan Meditoinnin taito, jonka on kirjoittanut Matthieu Ricard. Kirjassa neuvotaan kävelemään vapaana ja kiirehtimättä. ”…Pysähdy, katso ympärillesi ja näe, kuinka kaunista elämä on: puut, valkeat pilvet ja taivaan äärettömyys. Kuuntele lintuja, tunne tuulenhenkäyksen keveys… Arvosta jokaista askelta, jonka otat.” (s. 51)

Seuraava Longchen Rabjamin katkelma (teoksesta Gsung thor bu, s. 351 – 352) vastaa ihan omaa sielunmaisemaani.

Pala julisteesta. Jalat. Sherlock.

Kuin heijastuksia tyynen järven pinnassa

on koko ilmiöiden lukematon paljous,

todellista olemassaoloa vailla.

Varmistu jo tänään siitä

että kaikki on vain heijastumaa tyhjyydestä.

Pala julisteesta. Kädet. Sherlock.

Aloin eilen katsoa Yle Areenalta uutta sarjaa. Sherwood. Se on brittiläinen (tietysti!), kuusiosainen rikossarja, joka perustuu löyhästi tositapahtumiin. Kahden jakson jälkeen uskallan jo kehottaa katsomaan. Niin hyvä!

Vihreä turbaani. Vihreä turbaani. Asuste.

Tämän upeanvihreän turbaanin kera toivotan Sinulle ihanaa päivää! (Huomaat, että minulla on se sama myös pinkkinä.)

Ystävyydellä,

Nina

 

Vastaa