Ostos
Espoon Kontista löytyi tällä viikolla tämä gobeliini-takki. Maksoi noin viitosen. On ihana. Sopii kaikkialle.
Olio
Tämä sydämellinen huopaolio asuu pienkerrostalossa, jonka katolla kasvaa jättiläismäisiä kärpässieniä, joita lähitienoon shamaanit käyvät toisinaan napsimassa. Olio kuuntelee mielellään Joan Jettiä. Etenkin biisi ”Love Hurts” on hänen suosikkejaan. Sitä hän ei ymmärrä, että jos rakkaus kerran tekee siniseksi, missä he kaikki ovat. Eikö kukaan ole rakastunut?
”Love is just a lie
Made to make you blue”
Ohjelma
Katsoin alkuviikosta tanskalaisen draaman ”Varjo silmissäni”. Elokuvassa liikutaan toisen maailmansodan Kööpenhaminassa, ja se perustuu tositapahtumiin.
Sota on käsittämätön ja kärsimätön. Se vie korvaamattomia. Kun äsken kaivelin vanhoja muistikirjojani, löysin kellastuneita lehtileikkeitä. Yhdessä, jo edesmennyt toisinajattelija ja ympäristöfilosofi, Pentti Linkola, ihmettelee:
Kuinka saattoikin käydä niin, että maapallolle syntyi ihmislaji. Niin surkea laji, ettei pysy hengissä edes miljoonaa vuotta, vaikka kaikki jo kuolleet lajit ovat eläneet huomattavasti pidemmän ajan. (Julkaistu alunperin Iltalehdessä vuonna 1983.)
Minulle sanottiin kerran, ettei siirtymiäni pysty aina seuraamaan. Ymmärrän. Mutta, elokuvasta piti sanomani, että oli kyllä hyvä.
Tällä viikolla aloittamani Netflix-sarja ”Menneisyyden jäljet” vaikuttaa myös oivalta. Pääosissa on australialainen lahjakkuus, Toni Collette. Mysteerisarja perustuu Karin Slaughterin samannimiseen romaaniin.
Ohjenuora
Selailin aamulla vuonna 1996 tekemääni muistikirjaa, johon olen koonnut ”kipinöiviä ja virvoittavia ajatelmia”, kuten alkusivulla mainostetaan. Olin jo nuorempana jotenkin, ehkä todellakin sen virkistyksen tarpeessa, mutta myös himppusen naiivi. (En ole varma, paljonko himppunen painaa. Ehkä vähän enemmän kuin hippunen, joka on noin hyppysellinen.)
Joka tapauksessa, olen edelleen samaa mieltä seuraavan kanssa:
Asioiden lykkääminen on kuluttavaa. Siis, tee tai jätä kokonaan tekemättä.
Oraakkelikortti
Nostin intuitiivisesti Jumalatar-korteista viestin loppuviikolle. Ishtar, Venuksen naisenergian ilmentymä, puhuu rajojen asettamisen tärkeydestä. Itseään pitää rakastaa niin paljon, että kykenee tarvittaessa kieltäytymään, muodostamaan sen vaikean ei-sanan. Usein noista kahdesta kirjaimesta seuraa välittömiä syyllisyyden ja katumuksen tunteita. Ne ovat kuumia. Enhän minä nyt näin voi käyttäytyä. Tulee kova tarve selitellä. Toivotella hyvät keväät ja pitäkää hauskaa ja olette ihania.
Oivallus
Hermostuksissani raavin usein korviani. Teen tämän tihutyöni usein jo ennen kuin ehdin ajatella. Se on automatisoitu toiminto, ja siksi niin salakavala. Pari kuukautta sitten otin ennenkin käyttämäni kuminauha-metodin avukseni. Pistin ranteeseeni vaihtelevan määrän neonkuminauhoja, joita sitten välillä napsauttelin, jotta muistaisin.
Olin sinnikäs, ja onnistuin. Välillä kyllä havahduin ihmettelemään, mikä on tuo kirpeä tunne, joka niin muistuttaa ajoista, jolloin vielä tein sitä, rapsutin korviani. Kunnes sitten alkuviikosta, heräsin keskellä yötä käsi kyynärpäätä myöten korvassa. Okei! Olin siis päivisin onnistunut pitämään itseni kurissa, mutta öisin toteutin yhä alkukantaisia mielihalujani, jotka eivät tehneet minulle hyvää.
Tuli mieleen ajatus siitä, että ihminen on itse pahin vihollisensa.
Nyt nukun pumpulit korvissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut teipata sormet yhteen.
Kirjoitelkaa, mitä te olette tällä viikolla oivaltaneet tai oppineet.
