3.
Sadun turvonneista silmistä virtasi vettä. Hän tiesi unessa itkeneensä.
“Näytät karsealta”, hän sanoi naiselle peilissä.
Nainen peilissä kohautti vain harteitaan.
“Ne nuhjuisimmat ja kuluneimmat, rumat ja räkäiset, ovat lopulta ylähyllyn puuteroituja posliinikaunottaria rakkaampia.”
Silja oli kutsunut hänet yllättäen sunnuntaibrunssille ravintolaan. Korostanut tarjoavansa hänelle korkeasta 32 euron hinnasta huolimatta. Sadun vaimea pyristelu pienisilmäisessä verkossa oli melkein huvittanut heitä molempia.
Satu oli ajoissa. Silti Silja oli jo odottamassa häntä, eikä tämä ollut yksin. Mies tummanharmaassa puvussa tuskin oli Siljan miesystävä, sillä vaikka Silja kolme vuotta Satua nuorempana oli nyt 49-vuotias, hän ei ollut tiettävästi koskaan seurustellut.
“Luukas on ollut lähetystyössä Keniassa.”
Siljassa oli tänään selkeää tomeruutta. Topakalla tavalla, ei niinkään reippaalla.
“Sillä lähetyskentällä, missä Luukas paimensi, oli paljon noituutta. Se oli vaarallista seutua, sillä noidat käyttivät taikuutta. Onneksi Luukaksella oli Jumalan sota-asu päällään.”
Ihmeissä oli tärkeintä se, kuka ne oli tehnyt tai kenen nimissä niitä viljeltiin.
Ihana artisokkasalaatti kalamataoliiveilla ja fetajuustolla maistui Sadusta vain ruoalta. Hän oli joutunut väijytykseen. Sellainen vei sävyt ja herkät vivahteet.
“Mikset voi uskoa, että Jumala rakastaa sinua?”
“Mitä?”
“Silja on kovin huolissaan siitä, että olet menossa kadotukseen. Olemme yhdessä rukoilleet sinun iankaikkisen elämäsi puolesta.”
Satu arvosti hyviä käytöstapoja. Nyt hän ei pystynyt kiittämään.
“Jumala kutsuu sinua. Tälläkin hetkellä Hän puhuttelee sinua.”
“Toivottavasti hän ymmärtää huutaa. Täällä on niin kova puheensorina, ja minulla on toispuoleinen kuulonalenema.”
Kukaan ei nauranut. Satu tunsi itsensäkin mauttomaksi.
“Jos vain voisit ymmärtää, miten suurta onnea ja iloa uskossa oleminen tuottaa”, Silja huokaisi.
“Toivomme, että sinäkin tulisit yhtä onnelliseksi”, Luukas lisäsi.
”Siksi jaamme sinulle ilosanomaa.”
Satu ei muistanut nähneensä Siljaa koskaan iloisena tai nauravana. Hän ei edes tiennyt, millaisella äänellä sisko nauroi.
“Olen ollut koko aikuisen ikäni onnellinen. Tämä riittää minulle.”
Niin Satu todella ajatteli ja tunsi. Hän oli jo pitkään ollut onnellinen silloinkin, kun asiat eivät olleet hyvin. Hän sanoi aamuisin itselleen “kaikki on hyvin” ja uskoi sen kritiikittömästi.
“Kuvittelet vain. Ei se ole oikeaa onnea. Se on pelkkää satuilua. Tuollaiset puheet ovat rienausta.”
Satu punastui häpeästä. Hän häpesi siskonsa käytöstä. Ja omaansa, kun meni selittelemään. Ei hänen tarvinnut vakuutella ketään.
“Olet kuollut”, Silja sanoi.
“Ikävä kyllä, niin se vain on. Hän, joka ei ole Jumalan oma, on kuollut. En haluaisi tällaista ikävää viestiä tuoda, kun tässä hyvän ruoan ääressä nautimme maallisen elämän tarjoilemista iloista, ja näin pyhäpäivänä se onkin ihan soveliasta. Minun pitää kuitenkin puhua totta. Sanoa sinulle asioita, joita et halua kuulla. Niin tämä menee. Näin tämä menee kaikkialla.”
Luukkaan silmissä ei ollut mitään lempeää. Ne olivat raskaat jauhinkivet, jotka murskasivat.
“Minä ajattelen usein Nooaa, joka rakensi arkin sypressipuusta”, Silja vaihtoi toiseen lempiaiheeseensa.
Monista arkeista tuli lopulta arkkuja, ajatteli Satu.
“Nooa oli sen ajan ainoa nuhteeton ja kuuliainen, joten Jumala teki liiton hänen kanssaan. Haluan olla Nooan kaltainen.”
Kyllä Satukin oli Raamattunsa lukenut. Hän tiesi, mistä kieltäytyi. Itse asiassa juuri kertomus Nooasta oli yksi niistä syistä, miksi hän ei voisi koskaan kääntyä Jumalan puoleen. Uskollisen Nooan tapauksessa Jumala lopetti väkivallan vielä suuremmalla väkivallalla.
Satu alkoi tehdä lähtöä. Keräsi käsilaukkunsa pöydän alta itsensä vierestä.
“Siellä on jälkiruokaa”, Silja muistutti tyynesti.
Mistään ei huomannut, että sunnuntaibrunssissa olisi kaksikon mielestä ollut jotain kummallista. Kumpikaan ei ollut kiusaantunut tai nolo. Kumpikaan ei väistänyt hänen katsettaan. Oliko tällainen pöytäkeskustelu ihan normaalia, vai pitikö Sadun alkaa epäillä itseään?
“En taida… En jaksa. Enää.”
“Harmi, kun olisi ollut vielä niin paljon tärkeää puhuttavaa, ja tuolla näytti olevan pieniä leivoksia. Meidän pitää nähdä useammin. Sinä olet minun perhettäni sentään. Kaikesta huolimatta. Ymmärräthän sen? Perhe on tärkeä.”
Silja nousi halaamaan. Satu tunsi hänen rintansa omiaan vasten. Huomio sai hänet tuntemaan itsensä valtavaksi apokalyptiseksi vulvaksi, jota oli juuri nuhdeltu rivoudesta ja säädyttömyydestä. Luukaskin nousi ja levitti kätensä sivuilleen, niin pitkälle kuin puvun takki antoi myöten. Kun Satu ei rientänyt miehen luokse, mies tuli hitaasti ja hymyillen hänen luokseen. Karismaattisella, monien armolahjojen saarnamiehellä oli selvästi draaman tajua. Lähipöydistä moni seurasi ihaillen miehen tyylikästä elettä.
“Nöyryyden kautta käydään kunnian tielle.”
Mies ei tuoksunut miltään, mikä oli kummallista. Yleensä kaikilla oli ominaistuoksunsa.
“Ole varovainen demonisten henkien kanssa.”
Kuiskasiko mies todella niin?
“Hyvää jatkoa sinulle! Toivottavasti mitään pahaa ei tapahdu. Toivon sitä todella. En halua sinulle kertoa, mitä joillekin on tapahtunut heidän kieltäydyttyään ottamasta Jumalaa vastaan.”
Satu ajoi kotiin. Kädet tärisivät. Hän oli ihan kuuma, muttei kyennyt itkemään. Liiat tunteet tekivät ihmeellisesti tunteettomaksi. Oli vain ihmetys. Ja, kolina.
Kotona Satu piirsi molempiin kämmenpohjiinsa kirouksilta suojaavat hyvän onnen nazar-amuletit, siniset silmäsymbolit. Fatiman sormet lomittuivat hänen omiinsa. Parina iltana he pitivät salaista tuijotuskilpailua vessassa. Hän nosti kämmentensä silmät kasvojensa silmien eteen noin puolen metrin etäisyydelle toisistaan. Kaikki silmät tuntuivat näkeviltä. Kourien silmät olivat syvät. Ikään kuin ne olisivat olleet reittejä, joiden läpi oli mahdollista kulkea johonkin.
Aviomies epäili virtsatietulehdusta, mutta toivoi intiimiksi edennyttä suhdetta käsisuihkun kanssa.
Viikon päästä Satu luopui liioista silmistään. Mieli ei kestänyt liikaa näkemistä. Terassin hevosenkengät hän kävi kuitenkin vielä kääntämässä. Tähän asti ne olivat valuttaneet onnea, mutta nyt hän naulasi ne kulhoiksi, avoin puoli ylöspäin.
(jatkuu…)
