You are currently viewing Pyhästä pyhään

Pyhästä pyhään

1.

Primaverat ja Apilat kilisivät kaapissa. Pöydällä tanssi kaksi puolalaista kakkulautasta. Reunojen keltaruusut olivat jääneet ikuisiksi nupuiksi. Niistä ei ollut kukoistamaan. Siinä mielessä ne jäisivät lopulta seinäruusuiksi, vaikka niitä nyt hetki pyöritettiinkin parketilla. Toisaalta, ruusujen ei tarvitsisi koskaan käydä läpi vanhenemista. Kuihtumista. Kuolemaa.

Olo oli kuin ruotsinlaivan tax-free-myymälässä aallonkorkeuden ylittäessä viisi metriä. Talon päädyssä kaivinkone moukaroi uutta asfalttia jättikourallaan, sillä näinä aikoina se merkityksellisin valo kulki maan sisällä. Sieltä valo ohjattiin kotiin, ja sen nopeus teki kaikki onnellisiksi.

Keittiön ikkunasta näkyi kaksi kymmenvuotiasta Valkeaa Kuulasta. Satu melkein aisti kodat hedelmien sisällä. Tai, itse asiassa, hedelmät hedelmien sisällä, sillä kotien sanottiin olevan omenapuiden varsinaisia hedelmiä.

Sadulla oli sängyn alla kattava lajitelma muovipintaisia hyllypapereita. Toisinaan hän himoitsi myös hyllynreunapitsiä. Inkan kirjan hän paketoi samalla sinikukkaisella paperilla kuin hyllynsäkin. Käytti ihan saksia, teippiä ja lahjanauhaa. Lahjakasseja Satu vierasti. Ne paljastivat sisältönsä liian auliisti.

Satu pääsi viimein yliviivaamaan sunnuntaipäivän askareitaan tehdyiksi.

Päällystä keittiön kuivakaapit hyllypaperilla.

Paketoi Inkan läksiäislahja.

Etsi kadonnut hedelmäveitsi.

Veitsi oli lopulta löytynyt aviomiehen työhuoneesta. Punaisen metallikaapin ylimmästä vetolaatikosta. Siellä se oli maannut terä upotettuna 750-grammaisen salamitangon perään. Laatikon pohjalla olleet tärkeät paperit olivat muuttuneet rasvasta läpikuultaviksi.

Satu ei kuitenkaan ollut käyttänyt järjen ääntä miehelle puhuessaan. Äänten kanssa oli hyvä olla tarkkana. Moni ääni aiheutti shokkiaaltoja ja pamauksia. Mursi rikki valleja, joita tarvittiin suojavarustukseksi.

Satu oli juuri siirtymässä sänkyyn haastamaan fysiikan lainalaisuuksia, kun Pena soitti. Penaa pidettiin ihan yleisesti Sadun isänä. Satu itse epäili asiaa. Luultavasti Penakin. Satu ei halunnut muistaa Penan ääntä tai ulkomuotoa.

Otapas nyt nopeasti etäyhteys.”

Kello oli 23.03.

Tämä ostamasi kone on paska. Yritäpäs kerrankin, jos saisit sen vaikka peräti viikoksi toimimaan.”

Satu nieli karvaat ajatukset ruokavarastoonsa. Ajan saatossa hänen mahalaukkunsa oli venynyt 600-litraiseksi jätesäkiksi. Ei hänestä ollut laskemaan myrkkyjätteitään luontoon. Hänen piti kantaa niitä mukanaan.

Pena soitti joka viikko, mutta ainoastaan silloin, kun tarvitsi jotain. Ja, Penahan tarvitsi. Tarvitsi, mutta samalla jotenkin ihmeellisesti onnistui aina ottamaan hänen apunsa vastentahtoisesti vastaan. Sadun antama tuki oli epäilyksenalaista. Se oli itsestäänselvää ja inhottavaa, eikä siitä tarvinnut koskaan kiittää. Arvotonta ei tarvinnut mitättömästä ylistää.

Satu ymmärsi kyllä, että aina ei ollut heti selvää, kenelle kiitokset kuuluivat.

Kaiken kaikkiaan, mitä enemmän Pena häntä tarvitsi, sitä enemmän tämä häntä myös halveksi. Ja, oli vakuuttunut siitä, että jollain mystisellä tavalla Satu onnistui aina hyötymään hänen auttamisestaan. Ahne saattoi näköjään olla sellainenkin, joka ei koskaan tarvinnut mitään.

Kone tuli kuntoon, jos siinä nyt muuta vikaa oli kuin se, ettei sen käyttäjä osannut sitä käyttää.

Taidan palata nukkumaan.”

Palaa ihmeessä. Aamulla sitten varmasti otatte kahvin kanssa sitä ukrainalaista Borsch-keittoa. Onhan sitä ihan ihanasta Nizhynistä asti käyty hakemassa. Sieltä, missä on se kuuluisa suolakurkkupatsas.”

Penan edessä lapsi Sadussa kirkui yhä. Aikuinen Satu ymmärsi peittää onnensa, mutta aina siitä jokin paljastava tuoksuraita jäi soimaan.

(Jatkuu…)

 

Vastaa