Se on The Backseat Lovers -bändin kaunis kappale. Se on myös totta. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.
Sanoilla voi sitoa. Haavoja. Sanoista voi punoa. Pakoköysiä. Sanoja voi heiluttaa kuin kättä tai antautumislippua. Sanoilla voi kattaa pöydän. Koreasti tai kopeasti. Sanoilla voi pyyhkiä sen saman pöydän. Jättää muruset pöydän alle tai lakaista ne pois. Sanat ovat puita pesässä. Lämmittäviä. Joskus liiankin kuumottavia, jopa polttavia. Sanat ovat raippa. Niillä voi piiskata. Usein ilman, että ainakaan heti jää näkyviä jälkiä.
Sanat ovat vaatteita. Ne voivat hiertää vereslihalle tai myötäillä pehmeästi ja mukavasti.
Sanat voivat väittää olevansa rehellisiä, vaikka ovat pelkästään ilkeitä. Sanat osaavat kummitella. Niitä on vaikea haalistaa. Sanat etsivät toisia sanoja. Samanmielisiä.
– Rakastan sinua.
– Rakastan sinua.
On ihanaa, kun löytää omien sanojensa luokse.
Sanoja voi laittaa korvan taakse. Niillä voi suurustaa. Ja hämmentää.
Sanoja voi istuttaa. Sanoja voi laittaa päällekkäin. Niistä voi rakentaa. Sanoja voi tunnustella sokkona. Niillä voi viilentää kuin viuhkalla. Joskus sanat tulvivat. Syntyy vesivahinkoja. Toisinaan sanoja ei ole nimeksikään. Kuivuus viiltää pinnat.
Sanat ovat siemeniä.
Hiljaisuudellakin on sanansa.
Sanat voivat olla vain kirjaimia, mutta yleensä ne ovat kaikkea muuta.
Sanoja ei tarvitse uskoa. Joskus niihin vain pitää uskoa.
Pelkät sanat harvoin riittävät. Lupaukset, vannomiset, suunnitelmat, kaikki tyhjää, jos perästä ei raahaudu toiminta, joka todistaa lausutut sanat todeksi.
Mukavaa perjantaita! (Tarkoitan tätä todella.)
Ystävyydellä,
Nina
PS
Löysin kirpputorilta kuvan hameen, jonka kangas on sama kuin makuuhuoneeni tapetti. Nyt minua ei enää erota tapetista. Vähän ahdashan tuo hame on, mutta koska jommankumman piti joustaa, hame jousti.
