Maanantaiselta Kontti-käynniltä selvisin 7,50 eurolla. En ole himoshoppaaja, ennemminkin kiertelijä. Haahuilija ainakin. Vitosella löysin kinttuihini mustat farkut. Tein heti kotona niihin helpot vyöketjut. Käytin vanhoja kaulakoruja. Voilà!
Kolme pokkaria eurolla lähtee aina mukaani. Jokaiselta kirppiskäynniltäni pyrin löytämään myös yhden runokirjan, jonka valitsen intuitiivisesti. Hieno sana sille, että kahmaisen ensimmäisen, jota minulla ei vielä ole. Todellisuus ei aina ole niin ylevää, miltä kuulostaa.
Ilkka Tahvanaisen “putkista ja virtauksista” (Kaarinan kaupungin runokirjat 28/2019) oli ihan kaamea valinta. Se on nimittäin niin hyvä, että matkustin hetkeksi tavarahissillä alas alhoon. Tiedätkö, kun joku on niin taitavaa ja kekseliästä, että alat häpeämään omia juttujasi. Tajuat, ettei elämä riitä kiinnisaamiseen. Toivot, että olisit itse ollut se, joka tuon nerokkaan idean keksi.
Alhossa lasken nöyrän rankani alasimen päälle ja taon sen taas suoraksi. Voin olla vain minä, mutta voin yhä oppia.
Erasmus Rotterdamilaisen profiili kävi aikoinaan tutuksi kyseisessä keltaisten kuutiotalojen kaupungissa, joten kolmesta pokkarista valitsin sen ensimmäisenä ahmaistavaksi. Suuni onkin suuri, ja kirja pieni sekä ohut, joten sovelias snack kaiken kaikkiaan.
(Reikäinen hammaskeiju säveltää omiaan. Povipommi ja kanalja kultaavat muistoja.)
Rauhan valitus on ajankohtainen, joten taas onkin välttämätöntä Rauhan saapua maan päälle meitä hiukan ravistelemaan.
(En halua yhdistää aivojani tietokoneeseen tai pikkuasioihin.)
“Vaikka elämä itsessään on täynnä pahuutta ja raskaampi taakka kuin kukaan jaksaisi kantaa, ihmiset houkuttelevat kaikkein suurimmat onnettomuudet luokseen ehdoin tahdoin kuin järkensä menettäneet.”
(Silmänisku, huulenheitto, leuanveto. Vedät minua nenästä.)
Ja, vielä toinen lainaus.
(Pesänjakaja katsoo leskenlehteä.)
“Monesti kuitenkin se, mikä kiihtyneessä mielentilassa vaikuttaa oikeudenmukaiselta toimelta, osoittautuu myöhemmin täysin päinvastaiseksi.”
Erasmus Rotterdamilainen: Rauhan valitus
Ai niin, kannoin kotiini myös kolme vyötä eurolla. Yhdessä ympärysmitta ei riittänyt. Sen täytyy olla lasten vyö! Olen yhä vakuuttuneempi siitä. Toisesta vyöstä aion käyttää soljen tuleviin projekteihini. Kolmas vyö päätyy ensimmäisen vyön kanssa kranssiin. En siis ole kolmen vyön loukussa, vaan mahdollisuuksien kynnyksellä.
(Auringonlaskun aikaan teerenpeliä.)
Kun aikaisemmin kerroin, miten pyrin aina tekemään myös niitä asioita, joita en osaa, varoituksen sana. Putkien, kipujen, roolien ja valojen kerrotaan jäävän helposti päälle. Tyhjän päällekin voi pudota, ja se sattuu vatsasta, sillä tyhjästä ei tunnetusti ole ottamaan koppia.
(Ihan Kalina.)
Näköjään myös taitamattomuuksiensa parissa voi viihtyä niin hyvin, että niille oikein kattaa pöydän. Tarjoilee vaaleanpunaisen bebe-leivoksen ja väljähtynyttä simaa.
(Taskumatti luo nahkaansa kangaspuissa. Karaistu ja raapimispuu kallioperän päällä.)
Kaunista päivää!
