Kolme kirjanselkärunoa
Täydellinen sekasotku
Jonkinlainen kotiinpaluu
Kutsu
Onnen antimet
Ajattele elämäsi hyväksi
*******
Punainen neilikka
Punainen teltta
Nimeni on Punainen
Veren reitti
*******
Elämäni nomadina
Identiteetti
Harhaileva tähti
Tulimmeko tähtien takaa?
*******
Peace Pilgrimin (1908 – 1981) Sisäiseen rauhaan (1990) on pieni suuri, kirjanen, joka on kirja, kirja, joka on elämänasenne.
”Suostu katsomaan elämää silmästä silmään. Mene pinnan alle, sinne mistä varsinainen todellisuus löytyy.” (s. 13)
”Elämän yksinkertaisuudessa on suuri vapaus.” (s. 18)
”Huolestuminen ei ole huolehtimista. Huolehtiminen saattaa saada teidät tekemään kaiken ajateltavissa olevan, kun jokin tilanne sitä vaatii. Huolestuminen sensijaan on täysin hyödytöntä sellaisten asioiden vatvomista, joille emme mitään voi.” (s. 25)
”Ratkaise elämän eteesi tuomat ongelmat. Silloin tulet huomaamaan että niiden ratkaisemisen avulla kasvat henkisesti.” (s. 28)
”Sinulla on tehtäväsi maailmanjärjestyksessä. Mikä se tehtävä on, sen voit tunnistaa vain sisimmästäsi käsin. Voit etsiä sitä kun mielesi on hiljaa ja avoin vastaanottamaan.” (s. 29)
”Jos elät nykyhetkessä, joka todella on ainoa elettävissäsi oleva hetki, et ole kovin altis huolestumaan.” (s. 32)
”Omaksu kaikesta lukemastasi ja kaikilta tapaamiltasi ihmisiltä se mikä on hyvää – minkä ”Sisäinen Opettajasi” sanoo kuuluvan sinulle. Jätä muu.” (s. 35)
”Kaikki minkä haluat vangita, vangitsee sinut. Mikäli haluat vapauden, sinun on annettava vapaus.” (s. 36)
”Ei ole tärkeätä tehdä toisiin näkyvää vaikutusta.” (s. 36)
”Voit aloittaa toteuttamalla kaikkia niitä hyviä asioita joihin uskot… Etsi oma erityisosasi jumalallisessa suunnitelmassa
Peace Pilgrim 1990. Sisäiseen rauhaan. Vantaa: Transkirja Oy.
*******
Maura
Maura katsoi itseään soikeasta peilistä. Se oli aina ollut hyvä peili, joka valehteli niin sopivasti, että se oli vielä uskottavaa. Hänen dekolteellaan lepäävässä kaulakorussa oli viisi pisaraa. Viisi erilaista maailmaa. Ensimmäinen pisara oli lapsivettä. Sitä samaa, jossa hän sikiönä oli elänyt, soluvedessä, johon hänen oma virtsansa oli vanhan lopussa, uuden alussa, sekoittunut. Se tuoksui makeahkolta vanhalta vinttikamarilta, jossa yliaikainen aurinko oli väsymättä piinannut liian pieniksi käyneitä vaatteita.
Vaaleanpunaisen lapsiveden vieressä oli siunattua vihkivettä, johon oli lisätty suolaa. Se oli oikullista vettä. Kukaan ei tiennyt sen todellisista aikeista. Ei edes se itse. Kolmas pisara oli taivaalta pudonnutta sadevettä. Selkeää ja käytännöllistä. Neljäs pisara oli suurin. Täynnä arvaamattomia hormoneja. Kyynelvesi oli kuin avaruus, ääretön tyhjiö, jossa pimeä massa painoi kaikkea alaspäin. Viimeistä pisaraa kutsuttiin onnen kyyneleeksi. Se oli niin pieni tippa, ettei sitä ihmissilmin nähnyt. Sen olemassaoloon piti vain uskoa. Se oli uskonkysymys.
Kaikkien viiden pisaran kylkeen oli valo kaivertanut väreilevän oven, joka päivän mittaan muutti muotoaan. Ovi jatkui käytävänä, joka oli samaa valoa, aina täynnä jotain, hiukkasia, säteilyä, aaltoa.
Mauralla oli kyky asettua valitsemansa pisaran sisään. Ajatukset, joista suurin osa oli reaktioita, kuljettivat häntä. Ne kutsuivat häntä lempinimillään. Huhuilivat hellästi, himokkaasti, hämäävästi, härnäten.
– Tule menneeseen, Maura. Täällä on turvasatama.
– Pirskotellaan ihmeitä kuin siemeniä. Kyllä niistä aina joku itää.
– Saavi rännin alle, Maura.
– Puhdistus ja nöyryys.
– Naura, Maura!
Sama kyky on meillä jokaisella.
*******
Tuulen siivin, tuulta päin!
Ystävyydellä,
Nina
