Näiden paperikollaasien tekeminen on ollut rauhoittavaa. Jopa meditatiivista.
Leikkaan ja liimaan, enkä ajattele muuta.
En ole.
Välillä katson terassin ikkunasta lintua, joka katsoo minua, ja näemme toistemme silmistä itsemme.
Tai, jonkun.
Väkevän kaakaon kanssa syön ukrainalaisia ”33 lehmän smetananmakuisia sokerikeksejä”.
Kuuntelen soittolistaani, joka on 39 tuntia ja 2 minuuttia pitkä.
Laulan mukana.
”Alive, just open your eyes, just open your eyes
And see that life is beautiful.”
(Sixx: A.M.)
On se sitäkin.
Ainakin tuulisina päivinä kalliolla, kun meri kastaa minut aidommin ja rakkaudellisemmin kuin yksikään kalsean rakennuksen sisällä.
Raapale (drabble) on tasan sata sanaa.
Otsikkoon ja mahdollisiin väliotsikoihin saa käyttää maksimissaan 15 sanaa.
Ihan hullua. Täysin turhaa.
Ja, juuri siksi, niin ihanaa!
En halua sanoilla tulkita tekemiäni kollaaseja tyhjiin.
Useimmilla olen halunnut vahvistaa itseäni suvaitsevaisuudessa, lempeydessä ja vapaudessa.
Kannustaa rohkeuteen. Omille teille. Jopa eksymään. Haahuilemaan.
Vapauttaa itseni heistä, jotka pyrkivät hallitsemaan, tuomitsemaan ja olemaan pakonomaisesti oikeassa.
Ensimmäisessä kollaasissa oikeamielisyys on iskenyt toisen silmän mustaksi häneltä, joka ei ole riittävän uskottavasti sanoin ja sävelin toistanut opinkappaleita.
Viimeisessä kollaasissa ison ikonin sisällä ovat hymyttömät oikeamieliset suurissa kunnian kruunuissaan. Heidän yläpuolellaan istuu mies, joka ei koskaan paljasta kasvojaan. Suuri käsi liikuttelee naisia kuin sakkinappuloita. Suuri faunijahti on alkamassa, sillä kehysten ulkopuolelta kuuluva metsän humina, sammakon loikka ja koirien räksytys ärsyttävät. Ja, varsinkin paskaiset paljaat varpaat, turhanpäiväinen soutelu sekä huilun soitto ja arveluttavat öiset tarinat. Ne on saatavat loppumaan. Se on kaikkien parhaaksi.
Nyt menen kuitenkin asian viereen. Ihan muualle.
Luokkakokous
Susu halusi tänään näyttää mahdottoman hyvältä. Ilmestykseltä, jota kukaan ei enää unohtaisi!
Valmistautuminen iltaan alkoi aamulla kello kuusi. Ruskeiksi värjätyt hiukset olisivat pian blondit. Susu oli sitä paitsi melkein parturi-kampaaja. Hän olisi muuten suorittanut kahden vuoden iltakoulutuksen loppuun, mutta huomatessaan junassa, että tulisi myöhästymään ensimmäiseltä lähiopetustunnilta, hän päättikin ajaa ohi.
Kaksi värinpoistoa, kotimainen vaalennusvoide ja tosi kallista hoitoainetta elvyttämään. Hiukset olivat yhä oranssit, muttei niitä onneksi ollut enää montaa.
Ammattilaistason savinaamiosta ja korealaisesta harsonaamiosta saatua märkäbakteeria ei kukaan hahmottaisi, sillä kaikkien huomion veisi supervolymisoivalla huulikiillolla turvotettu alahuuli, joka putosi somasti leukalinjaan.
Susun toive toteutuu.
Hän tekee luokkakokouksessa kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen.
Hupiveikko
Tupu ihastui miehen hassuuteen. Hänen edelliset poikaystävänsä olivat olleet sanojensa mittaisia. “En tiiä” oli ollut yleisin sana, ja sehän on vain noin 1,3-senttimetrinen tynkätorso.
Hän ansaitsi elämäänsä sen yksi-ilmeisyyden jälkeen vähän kevyttä keskellä iltapäivää. Ja, tämä jätkä oli pelkkä hupiveikko.
Mies halusi itseään kutsuttavan nimellä Diabolus.
Oli kuulemma juuri saanut valmiiksi yhdeksänvuotiset opintonsa Scholomancessa, Romaniassa.
“Koulu sijaitsee maan alla.”
“Ilmankos.”
Itse kuulu Lumivalkokin näytti DNA-vaurioiselta Diaboluksen rinnalla.
“Opettaja on kuuluisa grillibrändi.”
Vihreää massaa valuva Diabolus hohti Tupun pimeässä olohuoneessa. Mies istui alastomana miniatyyrinä nukkekodin kylpyammeessa. Kylpyvaahto tuoksui grillimakkaralta.
Tupusta tuli vaarallisen jätteen laiton varastoija.
“Voi perkele, taas yksi sanansa mittainen.”
Omavaraistalous
Alussa monet kävivät, kerran. Sitten joku kävi joskus toistekin, nopeasti.
Myöhemmin yksi pysähtyi ohikulkumatkallaan. Toinen eksyi pahasti ja halusi kyydin, jota ei saanut.
Sittemmin ketään ei ole näkynyt.
Minulla ei ole koskaan yksinäistä.
On kanat ja koira sekä kirjat. On kesä ja kevät sekä ne kaksi muuta, jotka eivät ala k-kirjaimella.
On koppakuoriainen, ketokultasiipi ja kärpänen.
Sitten on vielä kaikki ne muut kirjaimet.
Tämän kaiken muutkin näkevät. Ehkä eivät ymmärrä tai niin välitä, mutta näkevät kuitenkin.
Minä en ole koskaan yksin.
Kaikki, joita rakastin.
Kaikki, jotka lähtivät.
Heistä jokainen myös palasi.
Yksikään heistä ei ole yliluonnollinen, saati kummitus.
Kaikki hyvin.
Aukosta kurkistelija
Vasen sukka oli hajonnut isovarpaan kohdalta.
Pinkiksi värjätyt hiukset olivat kulahtaneet kahdeksi suortuvaksi. Paljastaneet liuskoittuneet kasvot. Keltatautisessa, pitkäksi venyneessä naamassa oli pisteitä ja risteyksiä.
Tylsistynyt pariskunta olisi varmasti kesämökin pöydällä, sen sitruunakuvioisen kerniliinan päällä, voinut pelata hänen kynnellään ristinollaa.
Olisihan sekin jonkinlainen siunaus, jos hänen puutostaudeistaan koituisi joillekin iloa.
Naaman alla sojotti tikkuja. Kun niitä oikein repi, valli turposi punaiseksi, ja sen alta alkoi vuotaa tahmeaa nestettä, jolla pystyi liimaamaan kiiltokuvia vihkoon.
Pullealla tavalla tasapaksulla tyypillä oli myös tuuhea rintakarvoitus. Karvoista oli se ilo, että ne peittivät kolminkertaiset vatsamakkarat.
Tämän toisen todellisuuden peittääkseen hän oli valmis vaikka tukehduttamaan jonkun kenkäsuojilla.
PHS
Jami oli saanut ennakkoperintönä liikahikoilun.
Kaikki kohdat hänessä erittivät vettä ja suolaa.
Sitä sanottiin alttiudeksi.
Kyky se ei ollut.
Kirous kylläkin.
Jami joutui TE-toimiston yrittäjyyskurssille.
Se pidettiin Zoomissa.
Jami oli viimeksi lapsena käynyt Korkeasaaressa.
Verkkokouluttaja kehotti heitä etsimään laatikon ulkopuolelta.
Jami löysikin postilaatikon edestä pantittoman tölkin.
Kaupan liha-kaalilaatikon hän söi seisaaltaan ja kylmänä.
Kesäkuussa Jami hikoili kuin takkirauta.
Harjoittaessaan naapurin kanssa pientä puhetta uskonnosta, politiikasta, rahasta ja seksistä, hänestä putosi litraisia pisaroita naisen päälle.
Naapurin syvien osien ekseema parani ihmeellisesti.
Jami sai paljon seuraajia.
Hän perusti Pyhän Hien Seurakunnan.
Tärkein uskonkappale liittyi saunomisen pyhyyteen.
Pullotettua hikeä myytiin joka päivä laatikkokaupalla.
Läppävika
Salla on 189-senttinen, ja se olisi ihanaa, jos hän vain pelaisi koripalloa. Jos hän pelaisi koripalloa, niin mielellään sitten jossain WNBA-sarjassa. Naisten ammattilaisliigassa. Sillä löisi toisille luita kurkkuihin.
Salla on töissä entisessä kirjastossa, nykyisessä monitoimitilassa. Hänen työparinsa on vimmainen vitsien varjoissa vittuilija.
Salla on tarkastanut vitsin määritelmän jo monta kertaa. Sen mukaan kollegan vitsit ovat mauttomia, sillä ne loukkaavat kohdettaan.
Jos Salla ilmiantaa mielipahansa, hänet nuhdellaan.
Luotettava ja kaikkitietävä kertoja haluaa sanoa Sallan olevan upea nainen.
Tätä minä-kertoja ei usko.
Kahdessa vuodessa Sallasta on tullut taikapyyhe.
Niin paljon on laskostettu piiloon.
Iltaisin Salla ottaa pitkän suihkun kasvaakseen taas omaan mittaansa.
Ja äkkiä kaukaiset tornit olivat pihallani
“Nykyään on tosi vaikea löytää hyvää kumppania”, huokaisi Satu.
“Kaikki alustat on niin huonoja”, huokaisi Tarina.
“Viime lauantaina vedin yhden tyypin ihan hatusta, mutta ammuin taas niin itseäni jalkaan”, huokaisi Satu.
“Ei ole tasoa, ei. Komea panosvyö ehkä, mutta sitten köyhä ja tyhmä”, huokaisi Tarina.
“Markkina-arvoltaan ATM, enkä nyt siis tarkoita sitä Ass to mouth -juttua”, huokaisi Satu.
“Luulen, että me ollaan taas siinä korkeassa tornissa ilman ovea ja portaita. Prinssi ei vaan pääse kiipeämään meidän luokse, kun meillä ei ole tarpeeksi pitkää lettiä”, huokaisi Tarina.
“Käydään ostamassa molemmille semmoiset poninhäntäpidennykset”, innostui Satu.
“Platinanvaaleat ja pisimmät, mitä lähtee”, innostui Tarina.
Kissakaste
Kymmenvuotiaan Silja-kissan kaikki neljä pentua ristittiin kissamaisesti koristellussa juhlateltassa.
Kissanristiäisiin Taimi-täti oli juhlakalujen (kolli tuntematon) lisäksi kutsunut koko kirjavan sukunsa. Ja tietysti, kaikkien vanhat, uudet ja tulevat kumppanit.
Pitkät juhlapöydät oli nimetty teemaan sopivasti, ja istumajärjestys oli luotu harkiten.
Maatiaispöytään joutuivat kaikki epäsuosiossa olevat.
Sfinx-pöydässä olivat kaikki suvun kaljut ja vähähiuksiset.
Ragdoll-nimiseen pöytään istutettiin heidät, joita Taimi-täti piti pelkkinä liikkumattomina nukkeina, joilla ei ollut omaa tahtoa.
Suosikkien pöydässä pyhät Egyptinmaut kruunattiin kultaisilla kissankorvapannoilla.
Ja lapset, he istuivat teltan ulkopuolella viltin päällä. He eivät olleet vielä mitään.
Paljon oli hauskaa tekemistä.
Ihania kohtaamisia.
Hyvää mieltä ja itsetuntoa nostattavaa.
Pian taas uudestaan!
Ainakaan minä en ole minä
Nella seisoi pikkupakkasessa katsomassa kerrostalon ikkunasta sisään.
Verhot oli ripustettu kuviopuoli ulospäin. Amppelikukalla oli rönsyjensä päissä pikkutaimia.
Siinä kerrostalossa parvekkeet olivat pahasti traumatisoituneita. Ne pettivät alta.
Ne olivat olemassa, muttei niitä saanut käyttää. Moni asia Nellan elämässä oli sellainen.
Hän tiesi asunnossa asuvan naisen katselevan parhaillaan Netflixistä eteläkorealaista lakitoimistodraamaa nimeltään Beyond the Bar.
Siinä puhuttiin asioista, jotka saattoi ymmärtää vasta kohdatessaan ne.
Pian nainen kaataisi kahvinporoja vaalealle tassille ennustaakseen itselleen.
Nellalla oli yllään poistopisteestä ostetut liukaspohjaiset saappaat.
Hän nielaisi viimeisen palan paistopistetuotteesta.
Hän ei muistanut, oliko se ollut suolainen vai makea.
Hän oli tässä kylmällä pihalla. Hän oli sisällä lämpimässä.
Asiantuntijat
Pieniä ja kivoja rituaaleja, jotka enimmäkseen liittyvät asunnosta poistumiseen.
Silitysraudan töpseliä pitää lyödä pöydän pintaan kolme kertaa.
Uuniin pitää laittaa käsi ja hellan levyjä pitää silitellä.
Ulko-oven kahvaa pitääkin sitten rynkyttää jo kymmenen kertaa.
Nämä ovat kuulemma ikäviä pakkotoimintoja, ja asianmukaista hoitoa suositellaan.
Aatosta hänen häiriönsä eivät haittaa, eikä hän ole ahdistunut.
Hän vain ei halua kotinsa palavan, kun siellä on niin hyvä olla, mikä sekään ei ole uskottavaa, sillä ihminen on taipuvainen valehtelemaan etenkin itselleen.
Aatos käyttää myös positiivisia voimalauseita kehuen itseään komeaksi ja kivaksi.
Se taas on psyykkistä itsesuggestiota, ja sitä harjoittavat vain naiset.
Kuka hitto täällä puhuu?
——-
ILOA JA VOIMAA!
(Kyllä. Tämäkin on peruukki. Piristämässä syöpäpäätäni.)
