Näin paljon turvaa
on jo
turvallisuusongelma,
johon tarvitaan
lisäturvaa.
Elin lapsena nykymittapuun mukaan todella turvattomasti. Sain jäädä lastentarhasta kotiin, sillä en viihtynyt tarhassa. Minulla oli liian paljon pinnejä päässä (=kaikki omistamani hiuspinnit yhtä aikaa). Pidin myös oudoista vaatteista, joita äidinäidinäiti lähetti minulle Porista postipakettina. Hän rakasti käydä kirpuilla. Äiti puki minut aamuisin niin kuin nyt normaalit lapset siihen aikaan (1970-luvun alussa) puettiin, mutta riisuin kaiken pukeakseni itseni uudelleen haluamallani tavalla. Olin tinkimätön.
Päiväunienkin nukkuminen oli mahdotonta. En halunnut nukkua, kun olin juuri vähän aikaa sitten vasta herännyt. Ihmettelin, miksi pitää nukkua, kun ei väsytä.
Jäin kotiin, vaikka molemmat vanhempani kävivät töissä. Oli päiviä, jolloin unohdin avaimeni sisälle. Lukitsin siis itseni kello puoli viiteen asti ulos. Meillä ei niihin aikoihin ollut vielä lankapuhelinta (eikä vara-avaimia tai kilttiä mummua naapurissa). Kavereita minulla oli. Ja tämä mielikuvitus.
Olin onnellinen lapsi, enkä muista pelänneeni ketään tai mitään. En muista myöskään koskaan tylsistyneeni. En edelleenkään pitkästy, kun kaikkeen voi tarttua. Käpyyn, lankaan, kirjaan, kynään, ajatukseen, unen helmaan.
Nykyään elämä tuollaisenaan ei enää olisi mahdollista. Se olisi jopa rikos, jota me kaikki yhdessä tuumin kauhistelisimme. Tuplavarmistus ja kuplamuovi. En tiedä, kuka tai mikä on muuttunut niin paljon. Aika on toinen, mutta näin eri? Ovatko ihmiset nykyään vaarallisempia? Onko ympäristö alati vihamielinen?
Oma lapsuuteni ja lasteni lapsuus sijaitsevat janan ääripäissä. Pitää todella nähdä vaivaa, että löytäisin niistä jotain samaa.
MITÄ JUMALAT LUKEVAT LAPSILLEEN ILTAISIN?
Isä, lupasit minun vanhempana ymmärtävän
nämä oudot suvut, eripuran,
suvaitsemattomuuden, epätasaisen moraalin, vihan,
julmuuden, turhat koettelemukset ja
niiden tarkoituksen,
joka ei ole sitä, miltä näyttää.
Isä, nyt olen ihan helvetin iso,
eikä poissaoleva läsnäolosi ole tehnyt minulle hyvää.
Näen edelleen painajaisia saduistasi,
joita et viitsinyt minulle lukea.
Niissä minut poltettiin kuoliaaksi
ja ammuttiin täyteen nuolia,
eikä mikään tekoni voinut muuttaa
kohtaloani, jonka olit ennalta määrännyt.
Uhkailuistasi huolimatta,
revin kuvasi, itseni,
keskeytän lapsesi, itseni,
kasvan aikuiseksi, itsekseni.
Ja kun armosi sataa päälleni,
avaan varjoni,
kun kutsut minua,
jään huoneeseeni,
enkä enää avaa
lähettämiäsi lahjoja.
16. KUULUISIA LAPSIA
Syntynyt Nuutajärvellä 1964, isä Oiva Toikka, lapsi Kastehelmi. Saanut alkunsa lämpimissä olosuhteissa Italian matkalla 1953, äiti Vuokko Eskolin-Nurmesniemi, lapsi Piccolo-kangas, josta aikuistuttuaan kasvoi Jokapoika. Synnytetty kivulla 1936, isä Alvar Aalto, äiti Aino Aalto, lapsi Savoy-maljakko, jonka monet tuntevat paremmin lempinimellä Aalto-maljakko. Syntynyt yliluonnollisesti 1931, isä Haddon Sundblom, ei äitiä, lapsi jouluomenaposkinen kokapukki, suupielissään pyhän öljyn kiiltoa. Synnytetty kirnussa, isä mäntä, äiti kermaa ja suolaa, lapsi voita.
Syntynyt 1945 ei-toivottuna, kastettu lainatussa kastepuvussa, nukkunut koko kastejuhlan ajan, pappi kironnut “kiltiksi tytöksi”. Äiti pelossa kasvatettu, isä puutteessa. Vanha, vasta- ja valealkaja, jolla se, mikä tekee muista naisista upeita, näyttää naurettavalta ja halvalta. Kotimaassaan, mutta aina turvapaikkaa vailla.
(Lainaukset kirjastani Mantelinperijä)
LEIKKISÄÄ PERJANTAITA LEIKKI SÄÄSSÄ!
