Mynä-Mynä-Maa oli Iso-Iso-Elämys. Vanhentunut Lizeliuskoti (Kuivelantie 10, Mynämäki) on elämänkaarensa loppupuolella, mutta ehtii vielä ennen purkua ahmaista sisäänsä kokonaisen kokeellisen sinfonian, suloisen kakofonian, maagisen mangan, raadollisen rajan, isot saappaat, kepeän kesäretken ja majesteettisen arvokkuuden.
Tämä yhteisötaideteos on toteutettu yli 250 mielen ja sydämen voimin, ja sen pitkien käsien halaukseen mahtuu taiteen, elämän, tunteiden ja olemisen koko kirjokansi. Jokainen huone on oma kohtalonsa. Ahdistava, kantaaottava, hallusinoiva, malttamaton, radikaali, kysyvä.
Jos minulta olisi tuon huonekavalkadin jälkeen kysytty:
– Mitä tuumaat?
Olisin vastannut:
– Ihmiset ovat ihania!
Jotta voisin pistää kaikki ihan sekaisin, ei paskaksi tai maan tasalle, vaan vain hämmentää isolla kädellä, esittelen tässä kapeahkossa välikössä tänään ostamani kolme runoteosta. Susipaimen on Leena Sainion ja Jonna Nummelan toimittama runoantologia mielestä ja sen terveydestä. Risto Rasa kuuluu runollisiin rakkauksiini aina vaan. Tuhat purjetta on kokoelma kauneutta. Olkimaja (2004) on täynnä Salme Törmän tekstejä ja maalauksia.
Susipaimen
masennus
sielu lähti
heräsin oven kolahdukseen
(Tiina Jokelainen)
*******
Yhdessä, yksin
Jossain päin Helsinkiä
Sade maistuu pahalta
Pakokaasunkatkuiselta
Vajaalta
Pakotetulta
Syövyttävältä
Kaksin
Yksin
Yksin
Tiiviisti yksin
Muiden kanssa
Seisotaan pysäkillä
Yhdessä, yksin
Astutaan bussiin
Matkataan hiljaa.
(Mai Brunfield)
Risto Rasa
Talvinen silta,
pakkasta,
pimeää,
tuntuu kuin
sillankaiteeseen loppuisi maailma.
*******
Tunturin
rystysiltä,
lumesta
ja kivestä
tuuli puhalsi
pulmusen,
hiljaisen kiurun.
*******
Puut ovat täynnä
lintujen valtakuntia.
Puut ovat täynnä
metsiä joissa asutaan.
*******
Linnunäänien joukossa
on yksi surullinen.
Kun sen erottaa, ei hetkeen kuule niitä muita.
*******
Ojassa vehka.
Ole oma lamppusi,
minulle kuiskaa.
*******
Horisontin viiva, auringon ympyrä,
vettä, kiveä, valoa,
minun maisemani.
Mutta piirtävä käsi vapisee.
*******
Salme Törmä
LUMISADE
Lumikide
kuoli kämmenellä.
Kyynel
jäi.
******
YÖLAULAJA
Yön
tummalle reunalle
rastas lensi.
Siinä soi.
*******
MÄNTYJEN ALLA
Oletko ollut
mäntyjen tuoksussa
kireänkuivalla kankaalla, kun
helle polttaa maata,
oksat katkeavat jalan alla
kuin lihattomat luut.
Oletko nähnyt
mäntykukkien verettömät varret,
käpertyneen sammalen.
Auringon sormien alla
vaalean jäkälävaahdon.
Oletko ollut
mäntyjen alla, kun
valo lävistää puun kyljestä
kiertyneen kuoren.
Kun tuuli tulee.
Sataa.
Kun kangasmaa hengittää
taivasta kohti.
Oletko ollut, kun
metsä on
hengitystä?
Omia ajatuksia
Taivaassa kraateri
punainen laava juoksee kiinni
haavat reunoistaan paksuja
*******
Yön viileys
on jäänyt,
kohteliaisuus
laskostaa rakkauden
kasvot piiloon.
*******
Onko se
sivustakatsoja, joka ei tiedä
tai koe
katsovansa sivusta?
*******
Huomaan,
herääminen on
monen heräämisen takana.
*******
Yöllä levyt vedettiin kiskoja pitkin seiniksi, päivällä ne pinoutuivat pöydäksi.
Ystävyydellä,
Nina
