Tarvaspäässä,
elementit, vesi ja maa, osin vielä jäässä.
Matkalinnut ovat palanneet,
pihapiiriin,
jossa Akseli ja Mary ovat aikoinaan halanneet.
Maisema, joka muistaa vielä Kovan ja Kiivaan haukut, hypyt,
sekä ihmiselämän, sen työt, lähdöt ja paluut, rypyt.
Itsestäni tuntuu usein, ettei itse rakennuksella niin väliä, kunhan sieltä avautuvat näkymät vain ovat kauniit, levolliset, vuodenaikojen mukaan vaihtuvat. Sellaiset, että voi katsoa kauas. Sellaiset, että ikuisuus on jo siinä. Silmissä, käsillä, tässä.
Gallen-Kallelan Museo sijaitsee taiteilijaprofessorin (1865-1931) itsensä suunnittelemassa, vuonna 1913 valmistuneessa, Tarvaspään ateljeelinnassa. Museon vaihtuvissa näyttelyissä limittyvät itse Gallen-Kallelan, hänen aikalaistensa sekä nykytaiteilijoiden työt ja elämät. Syyskuun neljänteen päivään asti on mahdollista tutustua lämpöiseen “Akseli Gallen-Kallela mentorina” -näyttelyyn.
Itse rakennus on se kirkkain helmi. Mäen päällä se valvoo, kun muut vielä nukkuvat. Rakennus on sekoitus kaikkea. Erotan selkeimmin keskiaikaisen suomalaisen kivikirkon, keskiaikaisen eurooppalaisen sakaraharjatornin ja renessanssihenkisen italialaisen pylväskäytävän. Gallen-Kallela suunnitteli tämän Art Nouveau -henkisen rakennuksen, paitsi ateljeekseen, myös perinnökseen Suomen kansalle.
Mieleeni jäivät erityisesti Martta Wendelinin (1893-1986) “Koivuja”, joka on pastelli paperille vuodelta 1969 sekä Gallen-Kallelan “Kuolema ja kukka”, joka on puupiirros vuodelta 1896.
Pihapiirissä oleva Albergan kartanon puinen kalastusmaja, Villa Linudd eli Pellavaniemi (1859), oli Gallen-Kallelan vaimon suvun puoleista perintöä. Myös se toimi perheen kotina. Nyt huvilassa on ihana kahvila, Cafe Zoceria.
Suosittelen porkkanakakkua (suuhuni jäi ihmeellisesti aniksen maku?) ja isojen ikkunoiden ääressä viivähtämistä. Suurista ikkunoista laskeutuva valo lämmitti ja valaisi hetkeksi kaikki murheet pois. Kahvin jälkeen kävely Laajalahden rannan heräilevässä ja venyttelevässä keväässä läikäytti ja viilsi sisintäni. Maailma on yhä niin kaunis, vaikka meihin sattuu.
Sinne munkinkammioon,
korkealle,
jäi Akseli Gallen-Kallela,
munkinkaavussaan katselemaan kauas, lähelle.
Säde ja siipi,
kultaisissa viivoissa
kuolema, Kalevala,
tarinat,
toivo.
(Huomaa Gallen-Kallelan suunnittelema Suomen lippu, jossa maamme vanhat kansallisvärit, punainen ja keltainen.)
