1. Meidän pitäisi auttaa toisiamme tavoilla, joilla he haluavat tulla autetuiksi. Kysyä useammin, mitä haluat minun tekevän. Eihän lahjaakaan osteta omien mieltymysten mukaan, vaan pyritään toteuttamaan saajan toiveet, huomioimaan hänen makunsa. Jos ihminen tarvitsee konkreettista siivous- ja lastenhoitoapua, hänen tilannettaan eivät helpota hyväähuonoa tarkoittavat pirkkaniksit tai kuvaukset menneen kulta-ajan saavutuksista. Jos tarvitsen kengät, uusi paita ei helpota tilannettani. Jos tarvitsen unta, luento heinäsirkkojen suosimista viulumerkeistä ei helpota tilannettani.
Sitten on auttamista, joka saattaa vastaanottajasta tuntua puhtaalta väkivallalta, jopa sadismilta. Apu tuntuu ylimielisyydeltä, vaikka sen kerrotaan kumpuavan välittämisestä. Sitä ei ole pyydetty, mutta siitä on oltava kiitollinen. Se on pelottelua, uhkauksia ja lupauksia. Ei edes hienovaraisia tai peiteltyjä, vaan julman yksiselitteisiä. ”Joko paranet minun tavallani tai kuolet kivuliaasti ja menet helvettiin.” Se on kuin puhetta lapselle, hävyttömälle lapselle. Neuvoja erehtymättömältä. Sellaiselta, jonka ei ole koskaan tarvinnut pyytää anteeksi. Tai, kyseenalaistaa asioita.
Todelliset motiivit eivät ole rakkaudellisia, vaan usein itsekkäitä. Auttaja on keräämässä reissuvihkoonsa pisteitä, joilla maksaa taivaspaikkansa.
Auttamisen nimissä on tehty paljon julmuuksia.
2. En ajattele sairauttani. Tai, annan sille vastentahtoista huomiota vain silloin, kun minun on aivan pakko. Silloin, kun minun on vaikkapa sairaalassa esitettävä, että olen muka yhä järjissäni. Tosiasia on, etten ole pureutunut sairauteeni juuri lainkaan. Sairauteni ei kiinnosta minua. En koe enää pelkoa. En ole koskaan kokenut katkeruutta. Kysynyt, miksi minä. Sairauteni alussa sain sairaalasta vihkosia. Selasin yhtä nopeasti. Muistan, miten siinä kerrottiin, että koiran tai kissan silittäminen on hyväksi syöpäpotilaalle. Okei! Tämä onkin ollut minun syöpädieettini.
Tietyllä tasolla, sairauteni ei kiinnosta minua yhtään. Minua ei kiinnosta vertaistukiryhmä. En halua keskusteluapua. Olisi hirveää, jos minun pitäisi koko ajan pyöriä tämän sairauden eli oman napani ympärillä. Jos minä olisin tämä sairaus. Kuvaelma siitä. Haluan olla vapaa!
Uskon vahvaan mieleen. Iloiseen mieleen. Kevyt on raskasta parempi. Ja helppous usein merkki oikeasta raiteesta.
Voimakkaista ajatuksista, tunteista ja uskomuksista syntyy energiaa, jolla on kyky luoda. Sanoilla on voimansa.
Egregoria (egregore), yhteishenkeä, on hyvä ruokkia kauniilla ja hyvällä.
3. On oltava tarkka siitä, mitä perinnökseen jättää.
Perityllä, sahalaitaisella ja tylsällä leipäveitsellä syntyy usein se kivuliain haava. Elämänmittainen migreenikuvio sivupeiliin.
4. Onko takapiha etunäkymää enemmän minua itseäni? (You wish!) Onko minunkin julkisivuni etupihan kaltainen?
Takapihalla on Villilää. Lintujen kylpylaitos, kurreja ja tanakka koira. Paljon yrityksiä. Välittämisen ja välinpitämättömyyden outo dikotomia. Viskottuja sekalaisia siemeniä, joista kasvaa yllätyksiä. Lapio ja harava heitettyinä keskelle kulkuväylää. Terassisohva, jolle en ole viitsinyt koko kesänä tuoda sohvatyynyjä.
Etupihalla on yleisesti hyväksyttyjä perennoja. Sisäänmenon varjoisissa amppeleissa ruusubegonioita, sillä ne ovat helppohoitoisia.
Etupiha on ensivaikutelma. Kasvot.
Takapihalla voi olla ajoittaista uupumusta, mutta myös kevytmielistä iloa. Tunnustuksia.
Kumpikaan ei ole koko totuus.
5. Sen sijaan, että käyttäisi kaikki voimansa torjumiseen, kannattaa mennä ytimeen. Supista ja tanssia yhdessä kivun kanssa.
Torjuminen on kireyttä.
Mukaan meno rentouttaa. Se vain näyttää kaaokselta. Se vain näyttää luovuttamiselta. Se on flow’ta. Virtaamista.
6. Viime päivinä vihkoon kirjoittamaani.
— Fyysikoiden mukaan 69 % maailmankaikkeudesta on satua.
— Neljästä viivasta tulee vasta kolme sarkaa.
— Kynnet ovat siirtyneet pois paikoiltaan.
— Etruskinaiset olivat emansipoituneita, vapautuneita yhteiskunnallisista rajoituksista.
— Hampurilaispaikkojen yläkerrat ovat kusisia. Vaikka valitsisi istumapaikkansa hyvin, istuu aina pahoinvoivan roskiksen vieressä.
— Surunappi on pieni, musta nappi, takin vasemmassa kauluksessa.
— Aamupieru oli ranskalainen kysymys nousevine intonaatioineen.
7. En ole kovinkaan paljon valehdellut itselleni itsestäni.
Iloa päivään!
