Olen 20-vuotias ja minulla on perunanenä ja kihti isovarpaassa, sillä rakastan katkarapuja sekä munanpuolikkaan päällä että avokadon sisällä, mutta perunoista en pidä ollenkaan. Olen täynnä virtsahappoja ja rakkautta ja ne molemmat luokitellaan alkuaineiksi raudan ja hapen tapaan. Äidin mielestä olen vain iskenyt isovarpaani johonkin, sillä tämän ikäisellä ei voi olla kihtiä. Tämän ikäinen rakastuukin vielä monta kertaa, sanoo hän, joka ei kai rakastunut koskaan.
Minulla on korkea ponnari, se hoikentaa kasvoja kahdella sentillä. Olen rakastunut koko verenpunaisena pumppaavan sydänlihakseni voimin, ja hameeni on myrkynvihreä. Punainen ja vihreä ovat väripari, josta pidän, ja on vanhanaikaista yhdistää ne pelkästään jouluun.
Olen 20-vuotias, enkä ole kaunis tai ruma, mutta oikeassa seurassa olen jännittävä, jopa hauska. Se yllättää aina fatalistit ja fundamentalistit, jotka eivät kestä muuttujia, variaatioita, kasvamista tai epävarmuuksia. Jos olet hiljainen, et voi olla puhelias. Jos olet ujo, et ole rohkea. Jos olet ruma, sinussa ei ole kauneutta. Jos ihminen olisi noin yksioikoinen tapaus, häntä ei kannattaisi edes synnyttää, sillä synnyttäminen on ihan maailman luonnollisin täysin luonnoton tapahtuma, joka on kaunis ja karsea, herkkä ja julma, ahdas ja laaja, varmasti kaikista kamalimmista yksi ihanin.
Rakkauteni on 20-vuotias, pukeutuu sävy sävyyn ja ihailee naisia, joiden kulmakarvat on maalattu liukuvärjätysti ja joilla on nudenväriset korkokegät, sillä niissä sääret näyttävät pitkiltä. Minä alan ajella säärikarvojani, ja heinää kuivataan vielä ihan yleisesti seipäillä. Rakkaallani on isänsä iso pää, mutta syynä pärjäämiseen ei ole ahkeruus tai älykkyys, vaan neuvokkuus, jossa on paljon juonikkuutta. Jos juonikkuus punnittaisiin muinaisen Egyptin oikeudenmukaisuuden jumalattaren vaa´assa, manalan Niilin hedelmällisille kupeille hänellä ei ehkä olisi asiaa, mutta toisaalta, rakkaani osaa ajatella itseään ja ajaa omaa etuaan niin nätisti, että tuntuu kuin hän edistäisi kaikkien olevaisten parasta. Hän on mies, jota tekee mieli kiittää, kun hän vie rahasi.
Mahtava lauluääni ei vielä riitä tekemään show’ta, mutta kunnon karismalla laulutaidotonkin voi valloittaa sydämet. Rentous ja itsevarmuus ovat hyvän esiintyjän merkkejä, mutta jos jännite puuttuu, se jää vain esitykseksi.
Meillä, minulla ja rakkaudellani, ei ole kai mitään yhteistä. Lähestymme kohdetta eri suunnista, ja jokainen, joka saapuu pihalle uutta reittiä, tietää, miten erilaiselta kaikki näyttää. Vasen puoli ei ole koskaan identtinen oikean kanssa, ja takapihalle on säilötty vanhoja autonromuja, joita ei etupihalta huomaa. Silloin on aina hetken eksyksissä, kunnes silmä löytää tutun elementin, puutarhatonttujen kalmiston.
Kertoimemme on korkea, sillä kukaan ei näe meillä mahdollisuuksia. Rakastuneena oleminen on enemmän kamalaa kuin ihanaa. En osaa sanoa tarkkaa suhdetta, sillä se vaihtelee päivittäin, jopa hetkittäin, mutta rakkaudessani on ainakin 70 prosenttia kamalaa. Siinä on niin paljon pelkoa tulevasta, etten kuule enää meren kohinaa.
Rakkauteni ystävineen on arvostetulta asuinalueelta, mutta he kaikki haluavat silti kylpyhuoneeseeni panemaan, vaikka se on oikeastaan vain pytty, lavuaari ja suihku. Tässä järjestyksessä ovesta sisään tultaessa. Tulevatko he minun luokseni panopiknikille kurjuuteen? Hämmentävä ajatus, sillä en koe olevani köyhä. En vain ole rikas. Eihän rikkauden puuttuminen köyhäksi tee?
Päästäkseen hänen luokseen oli uskaltauduttava pitkiä ja jyrkkiä portaita maan sisään. Siellä tuoksuikin erilaiselta. Maakellari oli kuitenkin vain tuntemattoman naisen hauta, ja tuoksu tuli sädesienistä ja bakteereista ja toukista, jotka olivat syöneet ruumiin ja ulostaneet sen alleen.
Minä istun. Muut kiertävät minua ihmettemässä, miten selviän yhdellä ruokailuvälinetriolla. ”Sinulla on vain lusikka, haarukka ja veitsi”, hekumoi nainen, josta myöhemmin tulee kuuluisa kirjailija. (Onneksi hän ei tiedä sitä vielä, sillä yksi avu per ikäkausi on riittävästi. Nuorena hän on hyvin kaunis ja vanhempana hyvä kirjailija. Olisi liian julmaa olla niitä yhtä aikaa. Siis, julmaa meitä muita kohtaan.) ”Entä kun sinulle tulee vieraita? Millä he sekoittavat kahvinsa?” Istun ja ajattelen, ettei minulla oikeastaan ole ystäviä, eikä kahvinkeitintä, kahvikuppeja tai edes itse kahvia. Ajatus ei tunnu erityisen pahalta.
Me kaikki tiedämme minun tulevan jätetyksi, tapahtuman toteutumismuotoa ja ajankohtaa emme tiedä. Tuleeko hylkäys yllättäen vai valmistellaanko minua siihen, totutellaan pikkuhiljaa kuin lasta, jota yritetään opettaa käymään potalla, mutta jonka täytyy yhä käyttää myös vaippoja? Yrittääkö rakkaani saada minut ensin vihaamaan itseään, jotta hänen on sitten helpompi jättää minut? Ehtiikö hän löytää beigekenkäisen vai kyllästyykö minuun muuten vain?
Ja, sitten jatko-osan ihanansairas osuus, josta haaveilemiseen keskityn enemmän kuin tähän hetkeen. Eikö hän pystykään unohtamaan minua? Palaammeko yhteen kymmenen vuoden päästä, jolloin hylkään lapseni Hannun ja Kertun ranskanpastilleilla koristeltuun piparkakkutaloon, kun taas hän tappaa raparperin vihreillä osilla vaimonsa, jonka kengistä korkolaput ovat kuluneet niin, että joka askeleella rautainen ääni nalkuttaa?
Muuttuuko hän joskus minulle yhdentekeväksi? Tuleeko aika, jolloin hän kävelee minua vastaan, mutta minä olen oikeasti onnellinen muualla?
Iltaisin rukoilen siltä samalta kaverilta, jolta lapsena pyysin uusia suksia ja pallollisia bikineitä, ettei rakkaani jättäisi minua. En saanut ehjiä suksia, vaan tulin hiihtokilpailussa viimeiseksi. Ja Jumala loi naisen sekä Brigitte Bardot’n, muttei suonut minulle pallollisia bikineitä, jotka olivat Vaate-Helenan ikkunassa esillä vaivaiseen hintaan. Siksi tiedän tämänkin pyynnön juuttuvan johonkin välivaiheen byrokratiatiskille.
Ehkä tavaratoimituksiin käyttämäni kaveri ei edes vastaa tämän jakelupiirin anomuksista, mikä on huonoa palvelua, kun ottaa huomioon, että Vaate-Helena on edelleen toiminnassa ja siellä myydään yhä ”housua halvalla ja kollekepaitaa puoleen hintaan”.
Rakkaani odottaa minua kukkakaupan edessä. Oletan saavani kimpun kauden kukkia, tulppaaneja. Niiden terälehdet ovat pöydälle pudotessaan syviä veneitä ja kupolitelttoja riippuen siitä, miten päin ne pöydälle putoavat. En saa kimppua, enkä kultatussilla tekstattua ”Minä rakastan sinua” -toivotusta i-kirjainten päälle piirrettyjen tavanomaisten sydänten kera, vaan minua satutetaan totuudella, jota voin vain kuunnella, sillä en voi pakottaa häntä omiin sääntöihini. Enkä minä oikeasti edes usko siihen, että lautanen on syötävä aina tyhjäksi tai kirjasta on luettava jokainen sivu.
En tiedä, reagoinko hänen odottamallaan tavalla. Minulla ei ole mitään sanottavaa. Rakkaani muuttui juuri entistä komeammaksi, koska menetin hänet, mutta niin käy aina. Ymmärsin, etten voi elää ilman häntä, mutta sekin oli odotettavissa. Haluan ehdottomasti kutsua hänen uutta ihastustaan kaikkein rumimmilla sanoilla. Niillä, joilla nainen ei koskaan saisi toista naista kutsua. Aion valloittaa rakkaani takaisin itselleni, muutun kauniiksi ja vastustamattomaksi vaikka väkisin, teen rakkaani mustasukkaiseksi naimalla jokaisen hänen ystävänsä kanssa. Tämä kaikki on tähtiin kirjoitettua. Tekstin voi mennä kuka vain tarkistamaan Etelän vesikäärmeen pinnalta, jonne sen ovat jätetyksi tulleet kaivertaneet. Ensimmäinen kirjoitus lie rustattu jo miljoonia vuosia ennen kirjoitustaitoa.
– Illaksi on luvattu puuskaista tuulta ja sadetta, sanon itkemättä, sillä tämä ei tapahdu ensimmäistä kertaa, enkä minä ole erityinen.
Kävelen pois. Elän, kunnes kuolen. Se pätee edelleen, vaikka pahin tapahtui juuri äsken. Olen helpottunut. Haluan sahata jalkani irti, sillä jostain syystä suurin tuska on välimatkalla polvesta jalkapöytään.
Aamulla tajuan, etten ole koskaan oikeasti edes uskonut yhteenpalaamisiin. Jos toinen on joskus nähnyt syyn lähteä, hän tulee näkemään sen uudelleenkin. Olen 20-vuotias, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään muuttuvan.
Nielemisvaikeus ja palan tunne kurkussa ovat vain raudan puutetta. Rauhoitu ja ota rautatablettisi! Jatka elämääsi, äläkä suurentele asioita. Elit jo ennen hänen tapaamistaan ja osasit sen silloinkin, joten oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Hengitä. Ja taas uudestaan.
Alakerrassa on lastentarha, jossa pojista kasvatetaan palomiehiä ja poliiseja ja tytöistä kaupantätejä ja kampaajia. ”Mikä sinusta tulee isona?” heiltä kysytään noin kymmenen kertaa päivässä. Isona kysymyksiä on enemmän, eikä niihin ole monestakaan syystä aina helppoa vastata.
Vastaa rehellisesti seuraaviin monivalintakysymyksiin.
1. Valitse vaihtoehto, joka toiseksi vähiten kuvaa sinua noin kymmenen vuoden päästä.
a. Henkiset arvot ovat minulle materiaalisia tärkeämpiä.
b. Etsin ongelmiini luovia ratkaisuja. Hyvin luovia. En ole pelkästään laatikon ulkopuolella, vaan olen myös teipannut itseni kiinni hevoseen, joka on juuri kuullut elokuvasta ”Ammutaanhan hevosiakin”.
c. Jos teen jotain väärin, syytän siitä oitis äänekkäästi muita.
d. Tunnen itseni onnelliseksi heti aamulla, mutta iltaan mennessä olen ehtinyt pilaamaan taas kaiken.
2. Valitse -ismeistä vaihtoehto, joka ei ole ilmeisin, mutta jota voisit kannattaa, jos sinulle maksettaisiin siitä pieni kulukorvauksen nimellä kulkeva palkkio?
a. Moralismi.
b. Alkoholismi.
c. Vandalismi.
d. Pessimismi.
3. Mikä seuraavista mielestäsi sopii naiselle parhaiten? Valitse vastauksesi poissulkevalla ajattelulla. Sulje ensin pois se, minkä ehdottomasti haluaisit vastata. Jäljelle jääneistä kolmesta vaihtoehdosta, valitse se, jota vähiten ymmärrät.
a. Asioiden loputon analysointi.
b. Miesten mahdollisten yhteydenottojen odottelu.
c. Itsensä sabotointi.
d. Uiminen delfiinien kanssa.
Tiedän, että minulla on kamala olo niin kauan, kunnes enää ei ole. Nuolen jäätelöä rannassa, ja ohi menevästä veneestä vilkutetaan. Tapaan pojan, joka ei osaa suudella, eikä minua huvita opettaa ja odotella hänen oppimistaan, vaan jätän hänet puhelimessa ollessani yllytettävissä ja pienessä humalassa.
En tiedä, miksi olen kahvilassa naisen kanssa, jota on juuri pyydetty kasvomalliksi. ”Minulla oli ennen hiukset tänne asti.” Nainen osoittaa kantapäitään. ”Mutta ne paloivat.” Nainen hipelöi ja sukii ilmaa demonstroidakseen minulle tuhoutuneiden hiustensa ihanuutta. ”Varmasti muistat minut niiltä ajoilta.” Hymyilen. Hymy tulkitaan yleensä myöntyvyyden merkiksi, vaikka se on useimmiten ilmaus epävarmuudesta. ”Ei sellaisia hiuksia voi helpolla unohtaa.” Minä en ole koskaan voinut unohtaa lapsuuteni munankeruureissuja, jotka huipentuivat navetan karjakeittiössä kananmunien pesemiseen pehmeällä rievulla. ”Jos minulla olisi ne vielä, pääsisin heti sampoomainoksiin.”
Nousen rauhallisesti, työnnän tuolini pöydän alle ja siivoan jälkeni pöydältä. Näinä aikoina hyvään palveluun kuuluu se, että asiakas siivoaa itse jälkensä ja vie käyttämänsä astiat pois ja lajittelee roskat roskikseen. Monissa paikoissa hän jo rahastaakin itse itseään.
Tapaan nuoren miehen, joka on niin mukava, että minun rajallinen mukavuuteni näyttää ilkeydeltä. Hän tekee oloni kestämättömän hyväksi, joten jätän hänet liikennevaloissa ja saan kaikki itkemään. Olen niin helpottunut, että eroan myös kirkosta, ja tunnen heti, miten jumaluudet täyttävät minut, eikä niillä ole nimiä tai sukupuolta. Seuraavaksi tapaan miehen, joka on niin ilkeä, että minun rajallinen ilkeyteni näyttää mukavuudelta. Joudun muuttumaan parantajaksi päästäkseni eteenpäin. Rakennan rumpuni ja vyötän itseni penisluilla ja tuntemattomien eläinten pienillä kalloilla. Juon myrkkyjä ja oksennan. Oksennan omille vaatteilleni, jääkaappiin ja toisten päälle. Oksennan niin kauan, että kuivun rapeaksi jäkäläksi kalliolle. Miten maailma muuttuu paremmaksi, jos parantaja kuolee parantaessaan?
Tämä kaikki tapahtui aikana, jolloin pakettitalo ei vielä noussut päivässä, eikä mikroateriaa lämmitetty parissa minuutissa. Ei ollut All Inclusive -lomia, joissa kaikki sisältyy hintaan, oli vain koliseva bussi ja oppaalla rinnuksilla keltainen aurinko ja kaikkialla postikortteja. ”Terveisiä Mallorcalta. Kuumaa on. Pian nähdään.”
Siitä päädyttiin tähän kesään, joka on ensimmäinen kesä, jolloin pelloilla näkyy pinkkejä ja turkooseja paaleja. Soveltuvuusarvioinnit. Riskinsietokyky. Dynaamisuus. Byrokratia. Epävarmuudella pelottelu. Jokaisella on työmarkkina-arvonsa. Entä, mitä lisäarvoa sinulla on tuoda tähän taloon? Oletko hyvä tyyppi?
Ihanalta ja kamalalta on leikattu ja viilattu kynsiä ja öisin ne pitävät rasvatuissa jaloissaan puuvillasukkia. Lapsena pystyi tekemään palalla narua tai kuminauhaa tai paperia ihmeellisiä asioita. Narusta syntyi sormissa tähtiä ja tikapuita, joilla kiivetä koskettamaan loistavaa ydinenergiaa, paperinpalasta taiteltiin ennustuskirppu. Tuo tyhjästä luominen on ainoa asia, mitä kaipaan niiltä ajoilta.
Edessäni pöydällä on sata kappaletta valkoisia pikkupusseja, joiden irtirepäiseminen on toiveikas ääni, joka kysyy: ”Joko lähdetään?”
Älä paranna minua. Mutta voit potkaista minua perseeseen, jos seison tulppana tiellä.
