You are currently viewing Lempparit 4

Lempparit 4

Lempparimuki

Vincent van Goghin pääkallo. Huoleton röökaaja katsoo kaukaisuuteen kallosilmineen. Tässä mustassa kahvissa kuvajaiseni katsoo takaisin. Iskee silmää.

Lempparikukka

Kaikki kukat ovat lemppareita. Pionit, mimosat, hortensiat, unikot, leinikit, kärhöt, liljat, kesäkuuruohot, kielot, kultahehkut, kuningasproteat, laventelit, leinikit, lemmikit, magnoliat ja morsiusharsot.

Jos vain yksi pitää valita, annan ääneni listan ulkopuoliselle mustalle hevoselle. Aaaa, luulet tietäväsi! Se ei kuitenkaan ole ruusu. Se on tulppaani. Vähän krouvi ja tylsä, ehkä yksinkertainenkin, mutta aina luotettava aukenija, joka akrobaatin lailla taipuu sirkusasentoihin. Hienostuneeseen makuun sopii ranskalainen tulppaani pitkine varsineen.

Huumaavassa kevätkukkameressä voi kahlata Keukenhofin puistossa Alankomaissa.

Lempparimuoto

En koskaan väsy ihailemaan sitruunaa. Sen soikean pitkulainen muoto yhdistyy ihanaan väriin. Sitruuna on niin toiveikas. Riittää, kun se on.

Lempparikirkko

Joki, kirkko ja vasta sitten ympärille kylä. Aina ei ihmisestä ole ollut kirkkoaan rakentamaan, vaan jättiläiset väkivahvoina on kutsuttu apuun. Maailma rakastaa kirkkojaan. Jopa niin paljon, että monet on otettu uusiokäyttöön. Kirkoista on tehty kirjakauppoja, asuntoja, ravintoloita, kauppahalleja ja vaatekauppoja.

Olen nähnyt monta eri tavalla ihanaa kirkkoa. Loisteliaita, intiimejä, salaperäisiä, taiteellisia. Silti, palaan aina ajatuksissani Lounais-Englantiin ja Gloucesterin tuomiokirkkoon. Tämän alkuaan luostarikirkkona toimineen rakennuksen ristikäytävillä ja sisäänkäynneillä sekä lasimaalausten äärillä nähtiin ehkä jo vuosisatoja sitten joku minunnäköiseni viipyilemässä.

Lempparilinna

Rakastin lapsena sadunomaista ja ylellistä Neuschwansteinin linnaa. Tätä Etelä-Saksassa sijaitsevaa joutsenlinnaa kuvaillaan maailman kauneimmaksi. Itse paikalla katsoin sitä kauan, muttei sydämeni vastannut kutsuun, eivätkä uskolliset joutsenet nousseet raskaasti lentoon.

Sen sijaan pikkuisessa Luxemburgissa majaileva keskiaikainen Larochetten linna (Buerg Fiels) avautui minulle, vaikkei taustalla ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, valoja tai tunnustuksia.

Luxemburgissa on paljon elämänkiertonsa eri vaiheessa olevia linnoituksia, linnoja ja raunioita. En osaa liittää linnoihin tai linnaelämään minkäänlaista romantiikkaa. Aistin vain kosteaa kalseutta, vallihautojen vaaroja ja julmaa juonittelua.

Jokaiseen arvonsa tuntevaan linnaan liittyy legenda. Mieluiten väkivaltainen. Ja kummitus. Mieluiten kostonhimoinen. Larochettea hallitsee maanpetoksesta syyttä syytetty tilanhoitaja, joka ylösnousee aina pitkäperjantaisin lohikäärmeen nahoissa.

Larochetten kylässä kävellessäni tunsin koko ajan linnan kaikkinäkevän silmän itsessäni. Se oli ilkeäksi oppinut silmä niin kuin ne usein ovat. Paljon nähneen on vaikea uskoa hyvyyteen.

Jouduin vastaanottamaan aggressiivisia mielikuvia. Pyöreä aukio oli matalilla uomilla jaettu neljään osaan. Kaivannot laskeutuivat keskipisteenä olevaan melko mitättömään suihkulähteeseen. Neste pulppusi iloisesti kouruissa. Se oli vihollisten, vankien ja vitsailijoiden verta, jolla siniveristä linnavuorta ruokittiin.

Vastaa