Alussa
Rilla on kadulla, eikä hänellä ole vielä hyppiviä tissejä, ja hampaatkin näyttävät hampailta, eivätkä kreikkalaisilta taloilta. Päivä on äyräidensä yli valuvaa sulaa oranssia, mutta IV-asteen paleltumavamma tekee hänestä kovan, kylmän ja tunnottoman.
Jos oli hetken kiukkuinen, sanottiin ”Sä oot muuttunu”, ja se tarkoitti, ettei ollut enää pitämisen arvoinen, ja marsut annettiin toisille tytöille, joilla oli paksut ponnarit.
Kotona äiti ei ollut toiveistaan huolimatta vieläkään sairastunut tautiin, joka veisi häneltä ruokahalun. Maljakossa oli beetamiesten afrikkalaisia Reilun kaupan ruusuja kymmenen kappaletta. Äiti istui ikkunalla kissa vieressään, eikä kumpikaan kutonut pientä sukkaa. Äiti vain unelmoi kaukaisten laumojen metallinhopeisista alfauroksista.
Rilla on taas kadulla.
(Sata viilenevää idylliä, 2019)
Lopetukseen kaksi minuuttia
rannalla olin vain minä
eikä kukaan katsonut aavojen tuolta puolen
meri ei puhunut eivät linnut eikä mikään minussa ollut
kaunista
ei ollut
valuin mereen
eikä se vaivautunut vastaan
(Mantelinperijä, 2020)
Hyrr
Käsittämättömän paljon
ihmisiä kuolee käsien ja välikäsien kautta,
koirien pitää aina olla hiljaa.
Kun luopioiden lumpiot lyödään sijoiltaan,
sama uskollinen kansa pysyy polvirukouksessa umpiossaan,
kesä- ja syyskukat parvekkeilla ja terasseilla
viestivät välittämistä.
Ihmisoikeudet ovat kaiken maailman sopimuksia,
joihin on väärennetty äidinäidin allekirjoitus,
ja moraali kiertää muraalina kauppakeskuksen ulkoseinää,
pelkään, että posliini soi,
kun paskon pikkuserkun luona.
Varkaat verottavat kansaa ja luontoa,
kun mielisairaudet,
plutokratia, kleptokratia ja diktatuuri
jätetään hoitamatta,
arvoyhteisön kokoukset alkavat kahvilla, ja
Nappilan Nuorisoseuran palkitulla
sketsipalalla.
Lapsimorsiamet, -sotilaat, -prostituoidut,
lapset on terveitä, kun leikkii,
muttei liikaa,
tai itsellään.
Kaaos on toiseutta,
toisten karmea ihanan viihteellistä.
(Tralli ja kepinkantajat, 2022)
