Olen Hertta.
Maa, sarja ja peli, mutta ennen kaikkea väärinkäsitys. Paljon enemmän sekaannus (hämmentävä) kuin kommellus (lopulta usein hauska). Olen sydämenmuotoinen, mutta kuvio on vain houkutin heikoille. Kuitenkin, jos joku tulee liian lähelle, syntyy kuollut kulma.
Kaukaa, mutkan takaa ilmestyvälle, kevyesti huurrekuorrutettu kynnetty pelto on maltilla kuohuava meri. Olen sekä kynnetty pelto että meri. Tammikuun pakkasissa kompuroin myrskyksi jäätyneen pellon poikki. Pelto on vetänyt valkoisen peiton kuopalla olevien kasvojensa yli. Sen terävät varpaat on kapaloitu muhkeaan, viileään luonnonkuituun. Ilman ja jääkiteiden kudokseen. Kynnös nukkuu. Olen itse uni, mutta myös unennäkijä ja peitto.
Olen paljon muutakin. Tuulikaappi, kaappijuoppo, juoppohullu ja hullu. Eturaivo ja raivoraitis. Takapiha, pihamaa, maatila ja tilataksi.
Olen tyhjiin taiteltu paperi.
Sukkahousuihin liimautuva sähköistynyt polyesteri.
Olen vanhanaikainen, suloinen alku. Kirvelevää ihmistavaraa. Olen viikonloppuja odottava kiltti lapsi, joka sitten kuolee hiljaa pois. Olen orja, joka surmataan vainajan seuraksi, ja simaa tuottava vuohi. Olen vuoristopilvi, joka matkustaa kevyesti, sekä näkymätön, joka ei itsekään näe heitä, jotka eivät näe häntä.
Auringonlasku näyttää tuskan värjäämältä. Jossain hiiva syö sokerin. Siellä muodostuu iloisia kuplia. Häissä pitopalvelun valmistamat viimeiset kiusaukset syödään loppuun. Sydämen palo ei kuitenkaan tukahdu rasvapalon tapaan. Joskus hyvistä aikeista, valoista ja pyhistä lupauksista huolimatta joku vilkaisee sivulleen, eikä sen jälkeen sovi enää entiseen koloonsa.
Kovilla penkeillä tunnetaan yhä, miten jumala on rakkaus, saatana vieköön. Jumala sanoo vihaavansa väkivaltaa, vaikka antaakin meille veitsenteroittimia joululahjoiksi. Hän ei ole militantti tai sissi tai minkään maan presidentti, vaikka lopettaa pahuudet sodilla, sillä ne ovat oikeudenmukaisia, hänen hyväksymiään sotia. Hän on rakkaus, lempeä ja kärsivällinen. Hän on rakastava isä. Hänen poikansa on taivaan kodissa petaamassa sijoja suosikeille. Heille, joita kutsutaan omiksi. Sen kodin ovenpieltä koristaa kultainen vasikka.
Poika jätti meille oman rauhansa, ja todisteena siitä tuo pian miekan, johon on kaiverrettu viides käsky. Sen rauhan mukaisesti myös miniöiden pitää nousta anoppejaan ja heidän suklaakonvehtejaan sekä jouluverhojaan vastaan. Jumala ei vuole vitsauksia, vaikka tappaa kaikki vesieläimet muuttamalla veden vereksi, eikä hän toimi vain valitsemiensa puolesta, vaikka hukuttaa kaikki ihmiskansat sypressi- tai honkapuisessa arkissa seilannutta Nooaa ja hänen perhettään lukuunottamatta. Jumala vaalii kuviaan, ja tuhoaa kanaanilaiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset, jebusilaiset, girgasilaiset, heettiläiset (nämä seitsemän viholliskansaa koostuivat pelkistä pervoista, alkoholisteista, tanssijoista, hauskanpitäjistä sekä kaikenlaisista muista pahoista hengistä) sekä Sodoman ja Gomorran asukkaat.
Tätä kaikkea tapahtuu juuri nyt.
Kuuletko nuo iloiset virret rakkaudesta? Minulla on liian suuri tinnitus. Kun istun pimeydessä paiseet kasvoillani, sammakko ja heinäsirkka sylissä, paritellut naaraspaarmat ihollani viiltämässä kahta peräkkäistä vinoa viiltoa, olen pelkkä veriateria en-minkään-muistoksi. Pääsiäislammasuhri. (Kuivaksi ylikypsennetty. Minttuhyytelö on lähikaupasta loppu.)
Yritän olla hengittämättä.
Yritän olla kylmä.
Yritän olla pelkäämättä.
Sillä hiilidioksidi, hiki ja lämpö houkuttelevat sokkopaarmoja.
Mikä on sellainen, joka ei hengitä, on kylmä, eikä pelkää enää? Se on kuollut.
