Ikivanhan lampunvarjostimen ranka oli pyörinyt nurkissa pitkään. Eilen se sai vihreät vaatteet ja paperimassasta tehdyt korvakorut. Jätin sen olohuoneen pikkupöydälle rauhassa mietiskelemään, sillä esineet, niin kuin ihmisetkin, tarvitsevat aikaa muutosten ymmärtämiseen. Joskus tuntuu ihmeelliseltä kävellä jossain entiseen tapaan tietäen, että lähes kaikki on muuttunut. Tietäen sen, mutta samalla tuntien, ettei se tieto ole vielä saavuttanut itseä. Tieto tiedon tasolla ei ole vielä noussut tunteen tasolle. Ehkä tämä hidas pinnan kohoaminen on välttämätöntä. Itsesuojelua ja rakkautta.
19.
Selviytymiseen tarvittavat monimutkaiset
muistisäännöt ja kirstuihin homehtuneet
huomenlahjat, hehkutettu helppo raha
sekoittaa biorytmit ja käpyrauhaset,
kipu ei katoa aqua-rakkuloilla,
neliteräiset heittotähdet
putoilevat satiaislakanoille,
uunissa katkeruuslevy sulaa astiaksi, jonka
murtumalinjoja ei kullata.
10.
ihminen kaipaa
tilaa
tietoiselle nauttimiselle
mustat linnut puussa, ajatusviivoja
niilläkin ympärillään tyhjät lyönnit
(Runot kirjastani ”Tralli ja kepinkantajat”)
Tämän lampunvarjostimen tapaan, ihminenkin on kehikko, joka valitsee, välillä tietoisesti, toisinaan tiedostamatta, ylleen päivän pukineensa. Ihminenkin valaisee, luo ympärilleen tunnelmaa, näyttää tietä.
