Nuorempi lapsistani muutti pari viikkoa sitten Töölöön. Olin valmistautunut vaikeisiin ensikuukausiin, sillä olemme aina olleet niin kiinteästi yhdessä. Hän on kuitenkin pitänyt kaikesta yksin asumisessa. Voin melkein tuntea omassa kehossani sen riemun ja epäuskon siitä, että nyt alkaa minun oma elämäni.
Itse ihmettelen yhä toisinaan, 54-vuotiaana, että onko tämä mahdollista. Tämä vapaus.
*******
Luin äsken Stefan Einhornin kirjan Aidosti kiltti (2005).
Seuraavassa ajattelemisen arvoisia kohtia.
”Täydellisiä ihmisiä ei olekaan, ja meidän tulee varoa niitä, joissa ei omasta mielestään ole vikoja eikä puutteita.” (s. 18)
”Mikä tahansa toimintamalli voi olla yhtä aikaa oikea ja väärä.” (s. 24)
”Neuvoa kysymällä osoitamme luottavamme toiseen ihmiseen. Neuvon kysyminen on niin muodoin eräänlainen lahja.” (s. 34)
”Vaikeneminen voi joskus olla yhtä suuri rikos kuin itse rikoskin.” (s. 40)
”…Olemme kaikki mahdollisia uhreja, mahdollisia tekijöitä, mahdollisia sivustaseuraajia.” (s. 40 / holokaustin historian tutkijan, Yehuda Bauerin, lause)
”Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan, tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he haluavat murskata.” (s. 45 / brittiläinen historioitsija, Christopher Dawson)
”Sillä ajatus ei ole tärkein vaan teot. Jos teko on hyvä, on toiminnan syy yleensä toisarvoinen.” (s. 53)
”Kiltin ihmisen on joskus pakko tehdä ‘väärin’ tehdäkseen oikein.” (s. 67)
”Sillä kiltteys itseä kohtaan ei sulje pois kiltteyttä muita kohtaan. Yksi parhaista tavoista olla kiltti itselleen on juuri olla kiltti muille.” (s. 70)
”Meillä on taipumus ajatella, että oman kulttuurimme etiikka on ainut oikea.” (s. 79)
”Ajattele, kuinka paljon ihminen voi saada aikaan, jollei hän välitä siitä, kuka saa kunnian.” (s. 162 / Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman)
”Ihmisen näkeminen on yksi kiltteyden muoto.” (s. 175)
”Katkeruudesta ja aggressiivisuudesta tulee taakka, jota kannamme mukanamme läpi elämän, jollemme selvitä välejämme näiden tunteiden kanssa.” (s. 182)
”…On valittava, minkä persoonallisuutemme puolien haluamme loistavan kirkkaimmin.” (s. 193)
”Olemme aina osallisia niihin ongelmiin, joita ympäristössämme koemme.” (s. 194)
*******
On alkukirjaimille alistetun ruokalistan viimeinen voimassaolopäivä. Sunnuntain suloiset sushit. Yleensä sushini ovat sadan eri maun (en koskaan liioittele) jättipaaleja, mutta tänään jostain tuntemattomasta syystä (laiskuus?) käytin vain muutamaa täytettä. Lähinnä lohta, avokadoa, sientä ja muuta pientä. En jaksanut tehdä kauniita susheja, tein vain hyviä.
*******
Ja
”Miksiköhän ne samat, jotka haluavat elää ikuisesti, eivät käytä kondomia, vaan ottavat aina uudestaan saman riskin?”
”Kun ovet on lukittu, heitetty avaimet jokeen, niin sillat sortuvat rakastavaisten alta. Miksi pieneen tilaan ahdettu rakkaus alkaa pikkuhiljaa painaa liikaa?”
”Millaisessa maailmassa se, miltä asiat näyttävät, ohittaa sen, miltä ne oikeasti tuntuvat?”
”Jos ainoa lapsi kuolee viideltä, niin onko liikaa vaadittu, että vanhempien pitää mennä kuudelta lypsämään lehmät?”
”Ihmiset tulevat pian tarvitsemaan eläkkeellä monta työtä, että selviävät elävänä kuolemaan asti. Eikö ole pelottavaa, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tarvitsee ammattilaisia, joille kaikille pitää maksaa?”
”Tekikö kuolemaa järjettömästi pelkäävä ystäväni itsemurhan päästäkseen kuolemanpelosta?”
Elivät
Henriikka huusi kuollessaan ”Heureka!” ja vei keksintönsä mukanaan hautaan. Ikuisen elämän voiteen, jota ei ehtinyt levittää itseensä.
Meitä myöhäisherännäisiä oli paljon. Olimme suurimman osan elämäämme pitkiä ja yhdenvärisiä ja lopulta meille tuli aina kiire.
Viisikymmentä vuotta vietimme toisten muusina. Meitä hahmoteltiin nopeasti takakansiin, kuivuimme hitaasti, meitä irrotettiin muoteista ja poltettiin koviksi. Toisinaan liika ravisteltiin pois ja kainalomme raikastettiin fiksatiivilla.
Siinä välissä paistoimme voissa munia, ja iltaisin silmämme näyttivät yhtä keltaisilta.
Kunnes heräsimme ja olimme vanhoja. Synnytimme ihomme näkyviin luiden alta. Vanhoista muusista syntyi uusia taiteilijoita, taistelijoita.
Emme varastaneet isäntiemme pilviä, linnoja. Jopa valo oli meidän omaamme.
Lohiperhoset nousivat paistinpannulta siivilleen.
Omassa
Monet elämää tositarkoituksella tapailleet pelkistyivät lopulta ihan viivoiksi. Kupkalle jäi vain kolme mustaa viivaa ja Kiannolle punainen.
Toiset olivat alle- ja yliviivanneet silmänsä, toisilla oli hienostunut tussuviiva ja osa oli raskasta kangasta, johon puhkottu kurkistusviiva näytti vain sen, mikä oli kulloinkin sallittua.
Siniviivoilla irtokiekkoja saalistavat odottivat toisten virheitä. Viivan alle pudonnut katsoi loppuottelut penkin alta.
Nenään vedetystä viivasta kaksi tuntia sydänsähkökäyrän suoraan viivaan. Kirkkotie kolmosen vessassa vihdoinkin kaksi viivaa, sillä päästäkseen kuolemaan piti ensin syntyä.
Ennen aikojaan kangistunut seisoi kylpyveteen piirtyneessä lierukkaviivassa. Meri jossain ei tiennyt päättämättömän uneksivan itsestään.
Viivalla oli vielä sisällä, ja kun ei ollut paikalla, sai viivan.
Ole! Olé!
Ystävyydellä,
Nina
