Hoidan itseäni ja mieltäni virkkaamalla pyöreää. Pyöreä on minulle pyhä muoto. Kehää kiertäessäni ja kerroksia kasvattaessani mieleni ikään kuin vapautuu sieltä.
Toistossa on jotain lohdullista. Se vie mukanaan jonkinlaiseen tyhjyyteen. Tyhjyyteen, jossa voin vapautua pakkomielteisistä ja riekaleiksi repivistä ajatuksista.
Pyöreän lisäksi myös solmuista on apua.
Pitkä ketju solmuja on usein amppeli, johon voin laskea viherkasvin valokylpyyn.
Solmua pidetään umpikujana. Asiana, joka pitää ratkaista ja avata. Solmulla on kuitenkin kyky yhdistää. Minut se liittää takaisin mielenrauhaan.
Maailman
Olin kiltti tyttö. Aina yksin ja kaukana muista. Kutsuin lapsuuttani sadan vuoden yksinäisyydeksi, ympärilläni eläviä verikoiriksi.
Teini-iässä poimin kaikki humisevalta harjulta löytämäni pahan kukat. Lolitana sain uudenlaista valtaa. Käytin pelkästään punaista ja mustaa, jaloissani huimaavakorkoiset italialaiset kengät, pyromaanien yössä uusia poikia ja rakastajia. Varsinainen lihan oppivuosi.
Käsittämätöntä, miten silti, olin aina yksin yössä.
Jään ja tulen kevät koitti, enkä jaksanut olla idiootti. Levottomuuden kirja oli luettu loppuun. Huusinkatkeamatontarukousta. ”Riivaajat, kuolleet sielut ja saastat, pyydän vain tuhat ja yksi yötä ja tuokaa Kiinan keisarin lentävä hevonen sekä löyhäsuinen mies.”
Meren huoneissa ja ikkunalaudoilla nokkoset kukkivat. Kolmas ääni rinnoillani. Äidin pikku pyöveli.
(Sadan sanan raapale kirjastani Sata viilenevää idylliä.)
