Tuhka tiheään käsin koskettelee kouriin tuntuvaa. Veto voima on yhä elin voimainen tosi asia. Ei kilpailussa sen enempää kuin pari suhteessakaan voi kuitenkaan luottaa vain omaan strategiaansa, sillä vastustajat ja kumppanit sekä sivusta seuraajat tuovat kaikki mukanaan omat väline vyönsä.
Heillä on voimassa oleva vapaa ehtoinen sitoumus ilman perä valo takuuta. Kumpikaan ei halua kanssa käymisestä hyöty suhdetta. He haluavat olla raaka ainetta, eivät muuttua luonnon suojelu kohteiksi tai itsestään selviksi käyttö metsiksi. Rakkaus on riski sijoitus, eikä koti vakuutus korvaa kaikkia tapa turmia. Yksi mielisiä he ovat siitä, ettei iloinen ole halpa hintaista.
Joskus he ohi mennen, ennen häviämistään kuiseen vihreään, kuitenkin rikkovat toisiaan. Heittävät olo huoneen villa matolle ilkeä mieliset ennus merkit. Luovat ikään kuin keino tekoisen liikenne ruuhkan tai ottavat sujuvuuden kannalta tärkeän sillan pois käytöstä. Kevyt mielinen, joskin pakon omainen käytös, voi olla seurausta vaihtelun halusta, määrittelemättömästä kaipuusta tai olemassa olon merkityksettömyydestä. Yleensä heitto on vain itse tyydytystä. Runkkausta tulehdukseen asti. (Vaikka lasi vadissa olisikin ian kaiken granaatti omenoita, joiden siemenet loistavat turkkilaisina mosaiikki lamppuina ja kives pusseina, punaisesta veto voimasta ei ole aina palauttamaan kierto radalleen.)
Ihan vihon viimeisiä loukkauksia he haluavat vielä tietoisesti välttää. Hyökkäykset ovat kainaloiden paperi lennokkeja ja hihojen valtti kortteja. Harvemmin he myöskään kyselevät asioista, joiden vastauksia eivät kestäisi kuulla. Itse suojelu vaiston pattereissa on vielä virtaa.
Unohtaminen ei ole tahdon asia, joten avoimuus on kestämätön elämän tapa.
Molemmilla on kuitenkin jo tieto toisen aroista paikoista. Trigger pisteistä, joista tulee helposti herneitä nenässä. Äärimmäiset loukkaukset vievät paikkoihin, joista ei ole bussi yhteyttä takaisin.
Asuma lähiön jokaisesta ikkunasta näkyy pieni puu. Ainakin kiikareilla. Lähi puistoon pitää ajaa lähi junalla. Lähi seutu on iltaisin seka sortoista ja väki valtaista. Onneksi hengen vaarallisesta tulee taas idiootti varmaa, kun nopeus rajoituksia lasketaan. Etenkin 30-metriset hidaste töyssyt ovat isku kykyisiä hillitsijöitä. Istuin penkkien poikki pienat takaavat rauhan omaisen vapaa ajan vieton yhteis kunnan vastuullisille jäsenille ja pitkä aikais työttömille laiska madoille.
Pahinta on ehkä ahtaus. (Sandran kaverin poika ystävä tekee laivojen ahtaus työtä, mutta mies on komea.) Tilan puute. Tiiviys on köyhyyttä. Yhdessä dokumentti sarjassa väitettiin ihmisten olevan avaruuden jälkeläisiä. Miten äärettömän lapsi voidaan survoa mini yksiöön? Tai paris kunta yksiöstä tehtyyn kaksioon? Siellä he sitten asustavat kivinä. Ei elävinä, mutta toisinaan täynnä elämää. Jäkäliä, sammalta, leviä.
Joidenkin mielestä alue on yksi helvetin pussin pää, josta ei pääse eteen päin, ei edes hevon kuuseen. Oravan pyörän selkään sentään pääsee. Ja, pillu rallia viikon loppuna ajavan bemarin taka penkille. Ei seutu Sandrankaan mielestä mikään yli luonnollinen maailman kaikkeuden synty paikka tietenkään ole. (Tuskin missään tässä muisti sairaassa ja sinertyneessä Maassa on erityisen ihmeen omaista. Enintään eris kummallista.) Eikä ihminen ole mikään valta meri huojumassa ees taas. Ihmis olento pääsee vain yhteen suuntaan. Sitä kohti, mihin kaikki on suunnattu. Jonkun alussa täytyy lopunkin olla jo läsnä.
Syvä mietteisinä huippu hetkinään nainen ajattelee. Joskus mieli kuvituksellisesti ja epä sovinnaisesti, toisinaan vain silmän räpäyksellisen. Sandra haluaisi keskustella syvällisesti Samin kanssa. Asioista. Keskustelu yhteyden pitäisi syntyä luonnollisesti. Niin, ettei sitä varten tarvitsisi erikseen lähteä varaamaan neuvottelu huonetta. Samilla on kuitenkin aina jotain keskustelun esteenä. Karhu kirje, liika varvas tai aivo tulehdus. (Sandra ei halua sellaista suhdetta, joka hänen vanhemmillaan oli. Sekä äiti että isä olivat menettäneet lähi muistinsa. Onneksi he sentään saivat helpostikin palautettua mieliinsä vuosi kymmenten takaiset vääryydet. Pahan kaivajia, jotka kadehtivat jopa toistensa vastoin käymisiä. Sellaiseksi Sandra vanhempiaan mielessään kutsui. Pahan kaivajiksi. Nyt, kun molemmat ovat kuolleet, heistä on päästy. Hän ei osaa sanoa sen enempää. Toisinaan joku vaatii, selitystä tai reaktiota, muttei hän anna mitään. Tämä vaikeneminen on ennemminkin rakkaudesta kuin velvollisuudesta.)
Sandraa harmittaa Samin arki päiväisyys. Tyytyminen helppo hoitoisiin juoruihin. Miehelle jo meren katsominen on meren kulkua.
Tyttöjen illan vietoissa Sandra sanoo ansaitsevansa jotain enemmän, ja he kaikki ovat aina yksi mielisiä. Kaverit kannustavat häntä päivittämään partnerin parempaan versioon. Vaka varaiseen, kunnian himoiseen ja hauskan näköiseen. Sandra loukkaantuu, muttei ikinä kehtaa myöntää sitä. Paha mieli on intiimi tunne. Yksinäisyydessä nuoltavaksi. Tahmeaa ja sotkevaa. Eikä vedestä ole poistamaan tahroja, jotka itsestään piintyvät tatuoinneiksi iholle. Juuri niihin kipeimpiin kohtiin. Taka raivoon, kylkiin, rinta lastaan ja kainaloihin. Arvostelu ryöppy kumppanille on nuhde myös hänelle. Se kyseen alaistaa Sandran arvon ja aseman. Onko hän vähempi arvoinen, jos hänellä ei ole rinnallaan ison logon ihmistä?
Usein tyhmyyskin on ilkeyttä, nainen ajattelee, eikä ajattelussa meinaa tänään olla lainkaan pääte pistettä. Sitä tulee ihan luonnostaan, käsi kirjoittamatta. Hän huomaa Samissa symmetrian puutteita. (Luonto pyrkii sopu suhtaisuuteen, ja yhden vertainen ihmis suhde pohjaa tasa painoon.) Mieskin aistii jotain. Näyttää hetken irrallisilta jäseniltä. Ei kokonaiselta. Heidän katseensa kohtaavat, eikä kummankaan silmiin tule kyyneleitä. Ehkä pitäisi, sillä tämä on käänteen tekevä hetki.
Sami pukee maasto kuvioisen tuubi huivin. Koira saa pitkä kauluksisen villa paidan. Siitä tulee ulko vaatteissaan melkein ihmisen näköinen. Mies lähtee pullo kasseineen. Kahdesta muovi pullosta on vyöte katkennut.
Parhaan lyhty pylvään alle on kertynyt yltä kylläisesti linnun paskaa. Cavalier king charlesin spanieli jää kauppa keskuksen tuuli kaappiin. Se on hyvän tahtoinen koira. Koira rodultaan rotu koira.
Kahdesta täpö täydestä muovi kassillisesta tyhjiä tölkkejä ja pulloja saa noin yhdeksän euroa. Sillä saa ketju kahvilasta kahvi kupillisen ja palan porkkana kakkua. Palvelu on ystävällistä, muttei miellyttävää. Ikkuna paikalla istuu mies, jonka rento kaulus paita on niin vartalon myötäinen, että suorat, sileät ja tahdottomat sekä eri suuntiin kiertävät lihakset näyttävät olevan laukeamassa saman aikaisesti. Mies haukkaa hyvän mielen makeaa. Berliinin munkkia. Pulla tekee vaikeasti pidettävästä helpommin pideltävän.
Sami silmäilee kännykkäänsä. (Elämä on selattu nopeammin läpi.) Joku on odottanut hyvää, ja se on kannattanut. Usein kyllä jossain vaiheessa odottelua iskee paniikki kesken loppuvasta ajasta. Silloin on pakko vain ottaa joku kyytiin liftaava. Umpi mähkäisesti. Tapa turmaksi se usein etenee. Tien varsilta sateessa ja pimeällä poimitut ovat epä vakaita ja häilyviä. Kuivuvat nopeasti kiinni pintaan kuin madot.
Sitten se joku astuu sisään elämääsi, aurinko menee pilveen, ja pelti katot alkavat natista. Sellainen on sinnittelyä. Eivätkö kaikki veden otto paikatkin ala kuivua, jos niihin ei koskaan sada täydennystä?
Sami pelkää. Pelkää elämän olevan enimmäkseen kestämistä, kamppailemista, ponnistelua. Selviytymistä hengissä kuolemaan asti. Hän ei ole varma, millainen kokemus tämän kuuluisi olla. Onko elämä raaka laji? Täysillä alusta loppuun vedettävä 400 metriä. Vai, pitäisikö valita vapaus ennen turvallisuutta? Olla kokonaan varautumatta vanhuuteen ja muihin katastrofeihin. Vedellä vain pikaisia kännejä Da Capoilla. Ampua lopulta itseään suuhun.
Eihän hän edes tiedä, mistä pitää. Usein hän pitää aika paljon samasta, mistä muutkin. All Inclusive on hieno keksintö. Tosin, ei yhtä välttämätön kuin vaikkapa sulkija lihas.
Sen hän tietää, ettei halua kehittyä ristin sieluksi. Ehkä liian voimakkaat ja intensiiviset kokemukset eivät ole häntä varten.
Sandra on alkanut kuvitella kaikkea sellaista, jonka olemassa olosta hänellä ei edes ole varmuutta. Hän makaa sohvalla jalat selkämyksen ja seinän väliin tungettuina. Kuulee, miten hyper ventiloiva liesi tuuletin puhaltaa hetken paperi pussiin. Jos hänellä olisi bändi, sen nimeksi tulisi “Pastry Buffet”, “My Paljette Bouduar” tai “Kampi akseli”. Sami tulee ja tökkää häntä kylkeen. Ihmettelee, miten Sandra voi taas olla vihainen, vaikkei nainen ole vihainen. Hän on surullinen. Surullinen ja kauhean väsynyt. Ei hänestä olisi perustamaan mitään bändiä. Ensin pitäisi opetella laulamaan tai soittamaan. Nuotti avaimen Sandra osaa piirtää.
Kaikki on yhden tekevää. Ihmeellinen on pelkkää nukkaa. Liesi tuuletin lopettaa liika hengityksensä. Sandra kuulee antibiootti vapaiden kanan poikien kotkotusta. Ulkona uusien kerros talojen julki sivut putoilevat. Sami tuhoaa asia kirjoja. Huone täyttyy säntillisistä suikaleista.
Usein paras ja pahin hoito on välin pitämättömyys. Aito etäisyys, innottomuus. Ainakin se loukkaa eniten.
