Lanka on mielenkiintoinen.
Pitkät langat yhtä lailla kuin kaikenlaiset pätkät ja jämät.
Lanka on niin täynnä mahdollisuuksia.
Itse asiassa, vaikea näin äkkiseltään keksiä, mikä olisi yhtä mukautuvaista ja muuntuvaa.
Lanka voi olla suora aikajana. Se voi olla myös ikuisuuden kehä, sykli.
Langan voi vetää niin kireäksi, että hampaissa narskuu kuin pakkaslumi kenkien alla. Lankaa voi myös höllätä niin, ettei siitä ole peittämään alla olevaa.
Joskus voi olla ihan hyvä antaa vähän köyttä, tulla toista vastaan.
Kuivuneessa
”Herätkää! Hello!” huudan vartiotornista omaa aikaansa Suomen luontoon viettämään tulleille Eevalle ja Annalle. Regina-parka on ajettu episodiin nimeltä konkurssi, eikä hän voi hyvin. Yhteinen lapsuudenystävämme Jaana taas menehtyi jo 1985 lennettyään läpi tuulilasin, joten me naiset retkellä olemme ihan kaksplus, tytöt ja minä.
”Tää on tosi elämää. Gloria in excelsis Deo!”
”Fakta on se, että aamun koitto maalla ja teidän urpo seuranne saa hymyn korviin. Extrana jo melkein menetetyn kauneuden ja terveyden paluu.”
”Kotiaarre, Taito, nielaisi alibin. Kysyi vaan, että onko tämä nyt joku uusi trendi teidän hevoshullujen Barbieiden keskuudessa.”
”Kerrot sille sitten valitut palat.”
”No niin systerit, aletaas ottaa!”
(Sadan sanan raapale on kirjastani Sata viilenevää idylliä.)
