You are currently viewing Valaistut varjot

Valaistut varjot

Maisema on mielentila. Maut ja tuoksutkin ovat maisemia. Erityisen jännittäviä ovat maisemat maisemassa. Kaikenlaiset heijastukset ja varjot. Valo nykii kaikkialla. Maisema on tarina, jota kerrot itsellesi. Sama maisema on kaikille erilainen. Maisema ei ole taka-alalla oleva tausta, eikä ihminen vain katso maisemaa, vaan on maisema.

Maisema-kategoriaan tallennan tienoita, paikkoja, hetkiä, aistimuksia, yksityiskohtia ja kuvioita. Kaikkea sellaista, joka on herättänyt ja havahduttanut. Se voi olla kaunista, muttei sen tarvitse aina olla sitä.

Lähden liikkeelle valoista ja varjoista. Jotkut varjoista ovat kovinkin levottomia muodonmuuttajia, kun taas toisista huokuu syvä vakaus. Lapsuuden kesämaisemassa, vanhan omenapuun varjossa oli niin turvallista, että siinä istuva muuttui näkymättömäksi muulle maailmalle. “Jäädä jonkun varjoon” oli tässä yhteydessä hengähdystauko, suoja ja hetki omille ajatuksille. Me haluamme suunnata varjosta valoon, mutta jatkuva valo saattaa olla hyvinkin kuluttavaa, jopa ahdistavaa. Toisinaan sitä kaipaa varjon lempeää hoitavuutta, unohdusta ja hiljaisuutta. Ehkä pitää vain löytää itselle sopivat varjot.

Puhumme paljon myös omien varjojemme kohtaamisesta. Ja, onhan niitä, varjoja, jotka varjostavat niin, että tuntuu kuin nääntyisi aluskasvillisuuteen. On epävarmuuksia, kaunaa, katkeruutta ja vihaa. Itselläni monet varjot lähtevät syntymään hämmennyksestä. Yllättäen joku sanoo epäreilusti tai oikein tahallaan tähtää kipukohtiini, ehkä jättää täysin huomiotta. Jään kiinni epäuskoon, enkä halvaustilassani pysty pitämään puoliani. Tuntuu, kuin olisin pettänyt itseni. Eniten olen vihainen juuri itselleni. Tilanne menee ohi, ja asiaan palaaminen tuntuisi pikkumaiselta, ja paljastaisi minusta liikaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää koetun vääryyden iankaikkinen hautominen. Siinä sitä hautoo munaa, joka onkin rintaa painava kivi. Ja voilà, uusi varjo on syntynyt.

Joskus minusta tuntuu, että olen katsonut jotain omaa varjoani niin kauan ja syvään silmiin, että se on valaistunut. Ehkä näkeminen ja hyväksyminen on ollut molemminpuolista. Varjoni on nähnyt minut ja minä sen. Meistä on tullut ystäviä, ja voimme leikkiä vaikka varjoleikkejä yhdessä. Uskon, että varjojensa kanssa voi oppia elämään hyvää elämää, mutta jos haluaa joistain varjoistaan eroon, kannattaa turvata vapaa valon kulku, valaista varjot pois.

Vastaa