“Hän antoi sateen laskeutua päälleen koko pituudeltaan, ja se oli pitkä kuin liian varhain saapunut suru. Paljon päärmäämätöntä reunaa jäi roikkumaan. Rispaantuneita naruja, joista punoa köysi. Joko pakoon tai murhaan tai molempiin.”
“Ainan säälimättömyys on osa peliä, mutta se on myös enemmän totta kuin mikään muu hänessä. Armottomuuden pitäisi olla selkeä varoitusmerkki miehelle, mutta tämä kieltäytyy uskomasta kokemaansa.”
“Rita oksensi vasempaan kouraansa. Hetket olivat vaarallisia. Ne olivat valoakin nopeampia. Ne olivat senttejä, sanoja, kellonaikoja, juhlatilojen eteisiä, aamiaispuuroja, auringonlaskuja, pimeitä kulmia ja pulloja.
Ritan ikkunan alla oli verta. Se oli moneen kertaan pesty pois, mutta yhä se vaan siinä oli. Rita kävi pikaisesti sisäpihalla ruokkimassa pikkulintuja vanhentuneilla riisimuroilla, ja aina ne jonkun paskan muistivat kiitokseksi jättää.”
“Toni avaa kaisersalaatin. Siinä on herkkukurkkua. Hän syö seisten suoraan rasiasta. Jälkiruoaksi on ananaskirsikoita muovisesta pikkukorista. Ananaskirsikan tropiikki leviää Tonin kehoon. Jossain soi Skädämin Katujen kuningatar. Lavuaarista nousee banaanikärpäsiä. Naaras on juuri muninut sinne tasan 400 munaa.”
“Nykyään Moira on se keltainen risteysruudukko, jonka päälle ei saa edes pysähtyä. Espanjalainen elokuva, jossa puhutaan kuiskaten, sillä jumalat halveksivat niitä, jotka pitävät itsestään meteliä. Ese soy yo.”
“Miten kukaan voisi luottaa ihmiseen, joka omistaa merenpohjia, vuorovesivyöhykkeitä ja jopa avovesien joutsenia? Ne ovat asioita, joita yhdenkään ihmisen ei kuuluisi omistaa.”
“Ihmiset eivät ymmärrä, sillä kaikesta suvaitsevaisuudesta huolimatta on niin ahdasta, ettei edes peruuttaminen ole mahdollista. Täytyy vain kulkea jonon perässä. Pysyä kannassa, kannassaan ja varoa viisastumista.”
“Rita meni pimeään kotiinsa, ja uni tuli juosten vastaan. Hän lähti kohti Barcelonan viistokulmaisia kortteleita. Jostain tepasteli komea kukko. Se suojelisi häntä tulelta.”
“Syntymien lisäksi myös kuolemat voivat olla yliluonnollisia, ja kaunistaa naapurinrouvaa.”
“Koulun kellot kuuluivat sisälle. Koulu oli preussilainen sotaväki, jossa auktoriteetti-kapteenien arviot olivat totuus. Rita oli vihannut peruskoulun oppia ja määrää. Ne lukitut vuodet, jolloin hänellä ei ollut ollut mitään mahdollisuuksia, kalvoivat häntä yhä. Varmasti eläimetkin sen oivalsivat kellot kuullessaan. Ne, ihmiset, ottivat kiinni ja tarhasivat omiaankin.”
“Rita oli aina ollut hologrammi. Juuri ja juuri sekä nipinnapin näkyvä. Usein silloinkin värisevä ja ääriviivat täynnä katkoksia. Joka ikinen kerta, kun tuli ilmi, että hänet oli nähty osana jonkun toisen tarinaa, se hämmästytti häntä.”
“Siitä avioliitosta jäi jäljelle anopilta syntymäpäivälahjaksi saatu ruokalusikka. Maan kaivamista varten. Kuulemma. Kyllä hän sitä käytti. Kaivoi maata jalkojensa alta niin, että putosi hetkeksi outoihin onkaloihin, joiden kylmyys pakotti hänet sikiöasentoon, joka on asentoa enemmän asenne.”
“Sijainti on se, mikä maksaa, ja elämä on kuvan rajaamista.”
Kirjaa voi tilata netistä.
(Suomalainen Kirjakauppa 20,95 €)
(BoD – Books on Demand 18,95 €)
