Jalka ja kenkä. Sormi ja sormus. Koira ja luu.
Klassisia pareja, joiden yhteenkuuluvuudesta olemme vakuuttuneita. Aina välillä tapaamme kuitenkin koiran, joka rakastaa jyrsiä porkkanaa. Sormen, jonka ympärille on kiedottu kuminauhoja ja helisevä kulkunen. Jalan, joka kävelee paljaana kesät talvet.
Erikoiset kombinaatiot ovat herättelijöitä. Shaker-settejä, jotka saavat osan ihmisistä tolaltaan. Ei niin voi tehdä! Mitä jos kaikki tekisivät niin?
Halusin ottaa tästä kädenulottuviltani jotain, yhdistää sen johonkin, tehdä niistä yhdessä jotain sellaista, joka vasta matkalla antaisi vihjeitä siitä, miksi se on syntymässä. Pöydälle unohtuneet pienet paperiset lahjanarurullat kelpaavat. Kuten kokkikilpailuissa, perusvarasto on myös käytössä. Ainoana sääntönä se, että paperinarun on oltava lopputuloksessa selkeästi esillä, pääroolissa. Mitä näistä tekisit?
Ei tullut kaulakorua, ei tullut leveää vyötä tai lyhyttä miniä, vaan tuli paperirinkulakoristeinen pussukka, josta löytyvät juuri ne tavarat, jotka ovat aina hukassa. Silmälasit ja järki.
Kun kerran vauhtiin päästiin…, tiedättehän. Leikit pitää leikkiä loppuun. Löysin vanhoja pyykkipoikia ja kaksi pakettia Fimo-askartelumassaa nahkaefektillä (berry ja lagoon). Ainoana sääntönä on tehdä jotain, mitä ei ole koskaan ennen tullut tehtyä tai edes ajateltua. Mitä näistä tekisit?
Ja, jos joku nyt tässä välissä pohtii, mitä mieltä tässä on, voin rehellisesti vastata, ettei niin yhtään mitään mieltä, mutta kuitenkin yhtä paljon kuin missä tahansa muussa asiassa. Olen tullut siihen tulokseen, ettei aina kannata niin kovasti kysellä järjen perään. Jos kysymys on täysin harmittomasta asiasta, go for it. Muutenkin, viime ajat ovat näyttäneet, että vähemmän pahaa tapahtuisi, jos jotkut ihmiset vain askartelisivat tai vaikka nukkuisivat koko elämänsä.
Puisista pyykkipojista ja Fimoista tuli mieleeni se, miten erilaisuuksien aina väitetään täydentävän toisiaan, muttei se ole mielestäni yhtään niin yksinkertaista. Sen tiedän kokemuksesta, että ainakin niistä tärkeistä asioista on hyvä olla samaa mieltä. Sellaisia ovat ennenkaikkea arvostukset. Mikä on meille tärkeintä?
Rakastumisessa on paljon mysteeriä. On tietysti tuoksuja, tuttuuksia, tottumuksia ja terapointia, mutta loppujen lopuksi, koskaan ei voi tietää. Alkumatkallaan rakkaus on usein pikkutarkkuudessaan superhauras. Se ei tunnu kestävän paljon mitään. Eikä sen mielestäni tarvitsekaan. Miksi lyhyt rakkaus olisi jotenkin epäonnistunut? Piti kirjoittamani, että kaikki rakkaus on hyvästä, eikä rakkautta voi koskaan olla liikaa, mutta eihän sekään niin suoraviivaista ole. Liikaa mitä tahansa taitaa kääntyä itsensä irvikuvaksi.
Pyykkipojat maalasin ja kuumaliimasin puupalaseen, josta tein taatusti säätä kestämättömän ovikyltin. Siitä tuli moderni aurinko. ”Musta aurinko nousee”, lauloi Juice Leskinen. ”Black Hole Sun” sitten taas on Soundgardenin hitti. Fimoista tein rinnat roikkumaan omieni viereen.
Tiedän, että kevät tulee!
