Polymeerimassasta kun pyöritän palloja, kalloja,
en huomaa päivien halloja.
En toivo täydellistä, vaan hengittävää, iloista,
silloin en huolehdi kiloista tai ilkeämielisistä piloista.
Pääasia, että sinnikkäästi teen,
vaikka kivikautisen reen tai tyyntymättömän veen.
VERI
”Olivat kyllä suhteessaan varsinaisia taistelevia metsoja.
Monumentaalisten riitojen jälkeen toinen kävi kuvauttamassa itsensä lääkärissä, ja aina ommeltiin vain pari pistoa. Niitä punatäpläisiä omakuvia olivat albumit täynnä.”
”Mikä sen Ainon miehen viimeinen tuomio mahtoi olla?”
”Naamioitunut rauhankyyhkynen taisi antaa tunteettomalle Daavidille oppitunnin. Miehen juuret löydettiin tähtitaivaan alta paikasta, jossa oli hylätty vehnäpelto ja variksia. Daavidin suu oli jäänyt huutoon. Kädessään miehellä olivat keltaiset tanssiaiskengät.”
”Juuret?”
”Oli alkanut jo kasvaa elämän puuta.”
”Entä Aino?”
”Viimeinen ehtoollinen sillekin jaettiin. Sininen alaston löytyi makuuhuoneesta Arlesista. Kuulemma sängyssä olivat olleet yhtä aikaa kymmenen neitsyttä ja joutsenkaulainen tyttö, eikä kultainen lintu rinnassa ollut jaksanut enää visertää.”
(Sadan sanan raapale kirjastani Sata viilenevää idylliä.)
