Yöpöydällä ja kirjakomerossa
Tässä löytönurkassa pidän ilojournaalia. Päiväkirjaa asioista, jotka innostavat ja tuottavat iloa niin maan perusteellisesti, ettei ole mitään rajaa maan ja taivaan välillä. Ajattelin aloittaa K-kategorian klassisella kaksikolla. Ihan vain siksi, koska kevät kolistelee korkokengillään kohta kuraisilla kaduilla.
Siis, ensin, kirjat. Huomenna, koirat.
I
Yöpöydällä olevat kirjat hengittävät ihan itse. Voin laskea niiden pulssin. Monilla kirjoilla on historiansa, joka saattaa olla kirjan tarinaa mielenkiintoisempi. Tosi on kuvitelman lähde.
Viulutaiteilija Kerttu Wanteen “Riitaa sovussa” on äitini vanha kirja. Osuvia aforismeja sisältävään kirjaan nuori äitini on kaunokirjoittanut omiaan. “Kun tyydyt, saat rauhan.” Olen itse asiassa melko paljon miettinyt tyytymisiä. Tyytyväisyydessä on jotain harmonista ja rauhoittavaa. Ikiaikaista. Tyytyväisyys hyväksyy ajoittaiset tyytymiset. Tyytyminen kuulostaa kirosanalta, mutta voi olla myös siunaus. Jatkuva tyytymättömyys vie pois tästä ainoasta, tästä hetkestä, jossa ei ehkä ole paljon, mutta kaikki.
Ison tahran päälle ripotellut synonyymit, “pesä, koti ja mörskä”, ovat hyvin kuvailevia sellaisinaan, eivätkä tarvitse mitään lisää. Näen oitis mörskän, joka ei ole sivukadulla, vaan unohtunut metsän laidalle. Mikkolan perheestä emme tiedä enää mitään, mutta metsittyneelle pihalle jääneestä raparperista voi kulkija leipoa vielä piirakoita. Kodista tulee yllättävän äkkiä mörskä, jos kukaan ei pidä sitä lämpimänä ja hyvänä.
“Purkautumalla puhuminen ei tuo sinulle lopullista apua”, on äiti kirjoittanut määrittelemättömältä makealta tuoksuvalle kellertyneelle paperille. Kuvitellaan vulkaaninen purkaus. Suusta räjähtävä tuhka pimentää järjen. Syökset teräviä kiviä, laava polttaa kurkkua, ja sinun on päästävä sanomaan kaikki. Kaikki se, josta osa on liikaa, jopa valhetta. Tuloksena on hämmentävä kulotuksen ja suhteettomuuden sekamelska, jossa palo ei jätäkään enää tilaa luontaiselle uudistukselle, vaan vie kaikki elämänmuodot mukanaan. Luulen, että kukaan ei kyllä kestä kuulla kaikkea.
Puhuminen on kyllä parasta, kunnes sitten ei enää olekaan.
Yöpöydältä löytyy myös jo lukemani omaelämäkerrallinen fiktio, “Kvartetti”, joka on Jean Rhysin debyyttiromaani vuodelta 1928. Ostin kirjan Vantaan Kontista parilla eurolla. Valitsen usein kirjoja ihan vain intuitiivisesti. Haluan olla sillä tavoin utelias ja avoin yllätyksille. Tässä tapauksessa minuun vetosi kannen kuva, jossa vanhanaikainen pariskunta istuu pariisilaisessa kahvilassa. Mies selittää jotain, ja nainen on kuuntelevinaan, vaikkei enää jaksaisi. Kirja oli yllätys. Ihana yllätys! Pieni ja vaatimaton kerrassaan loisteliaasti.
Jo Nesbøn “Rottien saari” jää kesken aina vain, joten olen siirtynyt niin ikään vaistonvaraisesti valitsemaani italialaisen Marcello Foisin kirjalliseen mysteeriin nimeltä “Sumu”. Selasin kirjan eilen illalla. Minusta tuntuu kuin tietäisin siitä jo kaiken. En tosiaankaan tiedä, onko se kirjasta puhuttaessa hyvä vai huono merkki.
Haluan iltaisin elää myös muutaman runon. Runoja ei niinkään vain lueta, niissä viivähdetään. Espoon Kontista löytämäni Risto Köykän kolmas runokokoelma, “Perhosetkin ovat vielä hengissä”, soittaa minua niin kauniisti, että en voi muuta kuin nähdä ihania unia. Se on ihanaa ihanan perään.
II
Komerosta tehty pieni kirjasto on kuin välitila, jonne kaikki kansanperinteen ja tuonpuoleisen ja mielikuvitusmaailman tyypit ovat tervetulleita. Voimme kuunnella single-levyltä Joan Jettiä ja juoda kahvia van Goghin tupakkaa tupruttelevasta pääkallomukista. Onni on ihan tuollaista!
Voin istahtaa nojatuoliin ja poimia tutun kirjan. Olen alleviivannut kohtia, jotka osaan ulkoa, mutta joita minun yhä pitää kerrata, jotta uskoisin sen, mitä jo tiedän. Sytytän kissaan ja kettuun valot. Kehyksissä on naisia, jotka elivät ennen minua, mutta jotka nauttivat siitä, että heidät yhä muistetaan. Karusellien hevoset karkaavat metsään.
Toisinaan annan kirjoille tilaisuuksia kantaa eteeni omat mirhansa, kultansa ja suitsukkeensa. Pyydän vaikkapa uutta ajatusta tai inspiraatiota. Valitsen silmät kiinni kirjoja ja niistä umpimähkään kohtia tai yksittäisiä sanoja, joista sitten sidon vapaasti pienen kevätkimpun. Tai runon. Runon, joka saa kuihtua pois leikkokukkien tapaan.
Sinä yönä,
tyystin toisenlainen,
syntynyt keskelle sumua,
kaunopuheinen.
Yöpöydältä noukitut kirjat:
Fois, Marcello 1999. Sumu. Jyväskylä: Gummerus.
Köykkä, Risto 1998. Perhosetkin ovat vielä hengissä. Helsinki: Otava.
Rhys, Jean 1928. Kvartetti. Helsinki: Otava.
Wanne, Kerttu 1947. Riitaa sovussa. Aforismeja. Jyväskylä: Gummerus.
