Matka on usein ainakin yhtä mielenkiintoinen kuin määränpää.
Koko elämähän on matka, jonka päätettä yritämme unohtaa pois tai selitellä ymmärrettävämmäksi.
Matka Myyrmäkitalossa sijaitsevaan Artsiin on taidekierros läpi Myyrmäen muraalien ja katutaiteen.
Paalutorilla nautiskelen ystävällisestä palvelusta ja belgialaisista vohveleista kermavaahdon ja mansikkahillon kera. (Pistän muuten aina korvan taakse ja huutelen ympäri kyliä saadessani hyvää asiakaspalvelua.)
Muutoskoht(i)a-näyttelyssä pohditaan sitä, miten maailma, jossa elämme, on jatkuvassa ja vääjäämättömässä muutoksen tilassa. Samalla tulee miettineeksi oman elämänsä käännekohtia, siirtymiä ja muodonmuutoksia. Joskus muutosta rukoillaan, toisinaan kammoksutaan. Usein muutkin huomaavat muutoksen, mutta joskus siitä ei tiedä kukaan muu.
Näyttelyn alussa on kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija Corinna Helenelundin (s. 1985) tekstiiliveistoksia.
“Juuriltaan ylös revitty” (2014 – 2015) ja “Nimetön kotelo installaatiosta The Slime of Time” (2015).
Tämä seuraava lause pysäytti minut. “Metodina taiteilija on myös käyttänyt luovaa etsimistä ja eksymistä tapana löytää asioita, joita ei edes tiennyt etsivänsä.” Luova eksyminen. Sitäkö elämä on?
Kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Ilkka Virtasen (s. 1963) veistämät lajiristeymät ovat henkeäsalpaavia. Installaation ontoissa ja ohuissa on käytetty lehtikuusta, mäntyä, haapaa, vernissaa, pigmenttiä ja vahaa.
Tälläkin hetkellä käy yhä selvemmäksi, ettei evoluutio tarkoita välttämättä kehitystä.
Ihminen vaikuttaa todella yksinkertaiselta elämänmuodolta, jonkinlaiselta kopiointivirheeltä.
Elämä todellakin jatkuu, niin minäkin uskon, mutta onko ihmislaji surkastuneine elimineen mukana, onkin kokonaan toinen kysymys.
Kuvanveistäjä Pekka Pitkäsen (s. 1950) koruton “Suruliivi” (1983) on suoja ulkomaailmaa vastaan. Vähäeleinen pronssiveistos on kilpi, pelastusliivit, hyönteisen haarniska ja kureliivit.
Helsingissä asuvat kuvataiteilijat Samra Šabanović (s. 1992, Bosnia Herzegovina) ja Sheung Yiu (Hong Kong) osallistuvat näyttelyyn kolmikanavaisella videoesseellään. “Sarajevo Roses and Clouds of June” (2022) on kolmas osa “I was there but you didn’t see me” -sarjaa.
Islantilaisen kuvataiteilijan Brynhildur Thorgeirsdóttirin (1955) “Rock II” on tehty betonista, lasista ja hiekasta. Betonivalettu veistos on puhutteleva yksinkertaisuudessaan. Itselleni nousi mieleen ruumisvene, joka odottaa seuraavaa kyyditettävää.
(Samanlaista karuutta oli aistittavissa viikonloppuna Yle Areenalta katsomassani kahdeksanosaisessa islantilaisessa rikosdraamatelevisiosarjassa,“Black Sands”, jossa edettiin kiireettömästi, mutta pahaenteisesti. Ihmisiä kalvava katkeruus ja ilkeys paljastui vähitellen.)
Itseään on niin vaikeaa päästä pakoon, eikä menneisyys tunnu hevillä jättävän rauhaan.
Luovaa sunnuntaita sinulle! Kirjoittele ajatuksistasi!
Upea taidepläjäys!