You are currently viewing TUOKIOKUVIA

TUOKIOKUVIA

Ajattelin virittäytyä muutaman päivän verran tuokiokuvien taajuudelle. Pysähtyä hetken tunnelman äärelle sitä mitenkään korjaamatta tai ylentämättä. Ottaa tämä, tässä ja nyt, vastaan sellaisena, millaisena sen kohtaan. Toki kaikki on tulkintaa. Jotain jätetään ulkopuolelle. Jotain päätetään, joko tietoisesti tai tiedostamatta, korostaa. Nämä aamuiset tuokiokuvat ovat ympäriltäni. Niin läheltä, etten oikeastaan enää huomaa niitä.

Olen ihana sotku. Postikortit, joissa valot ja varjot vuorottelevat. Tunnelma.

Olen aina kerännyt kortteja. Joko kauniita tai hauskoja. “Embrace the glorious mess that you are”, kehotetaan kortissa, joka ei ilmennä sotkua, vaan tyyneyttä ja rauhaa. Voiko sotkussa olla rauha?

Olen huomannut vanhemmiten tarvitsevani aikaisempaa enemmän järjestystä, mutta yhä rakastan huoneita, joissa sekasorto on vain näennäistä, ja pitää sisällään loistavia ajatuksia, jotka odottavat syntymäänsä.

Lukemista odottaa yhä hankkimani Abrahamsonin ja Freedmanin kirja “Täydellinen sekasotku. Epäjärjestyksen piilevät hyödyt.” Palaan siihen myöhemmin.

Taidetapetti. Vincent van Goghin maalauksista tehty sininen tapetti.

Vincent van Gogh tuplana. Tapetin päällä taulu, joka on tehty samasta tapetista. “Samassa samaa” on aina kiinnostanut minua. Vähän kuin “same-same, but different”. Ne eivät ole samoja, vaikka näyttävät siltä, eikä missään ole ristiriitaa. Homeopaattisen maailmankuvan mukaan sama parantaa saman. ”Similia similibus curantur”.

Ympyrässä on muotona paljon pyhää. Jatulintarhat, rakkauden symbolit eli vihkisormukset, rotundat ja pyhimyskehät.

Vanhassa maitotonkassa kuivattuja ruusuja. Takana lankakeristä tehty amppeli. Pyöreä ja pyhä muoto.

Pyöreällä ei ole reunoja, joihin lyödä itsensä. Se on hienotunteinen, Ei alkua, joten ei myöskään loppua. Vai, tarvitseeko loppu todella aina alun? Entä, voiko jokin alkaa ilman, että se koskaan loppuisi?

Nämä koirat ovat Raumalta. Ne rakastavat laiskottelua, eikä mikään niissä ärsytä minua.

Keramiikkaa. Koiria Raumalta. Taidetta. Koirat lepäävät laiskoina sohvilla.

Olin Lemmy Kilmisterin (Motörhead) viimeisellä Suomen-keikalla 6.12.2015. Hän kuoli pari viikkoa myöhemmin, 28.12.

Näyttävä käsityö seinällä. Makrameeta. Lemmy Kilmister.

Vanhassa suola-astiassa lepäävä “Päivän Tunnussana 1959” on kuulunut omistuskirjoituksen mukaan Inkeri Mäkilälle, eikä minulla ole aavistustakaan, kuka hän on/oli. Sen tiedän, että Päivän Tunnussana ilmestyy edelleen.

Päivän Tunnussana 1959. Päivän Tunnussana ilmestyy yhä 2022.

Tunnussanoja tarvitaan aina. “Seesam aukene” avaa luolan oven. “Hokkus pokkus” muuttaa huivin ruusuksi. “Abrakadabralla” voi hävittää vaikka kokonaisen vuoren. Näillä useimmilla taikasanoilla on kuitenkin juurensa kaukana historian hämärissä. Silloin niihin on todennäköisesti suhtauduttu paljon nykyistä vakavammin.

Säästäminen on kinkkinen juttu monella tapaa. Sana ahdistaa niitä, joilla ei ole mitään, mistä säästää. Kaikki menee selviytymiseen. Ollaan suu tiukasti säkkiä myöten, kun paha päivä on aina. Ei auta, vaikka saisi hankittua kirjekuoria, kun ei ole mitään laittaa niiden sisään.

Pennejä purkissa. Vanhanaikaista säästämistä. Penninvenyttäjät. Kannattaako säästäminen aina?

Pupu elää hiletettyjen enkelikiiltokuvien kanssa samassa rasiassa. Siksi siitäkin on tullut iloinen. Hileet tarttuvat! “Wishing you a beautiful day, a joyful heart, and happiness in all you do. HapPpy day!” Ja, se ihan kolmella P:llä.

Pupu kurkkaa laatikosta ja toivottaa kaikille kaunista sekä iloista päivää.

Jatketaan huomenna uusien tuokiokuvien parissa.

Vastaa