Sunnuntaina oli taas WeeGee-päivä. Emma on yksi suosikkejani. Nyt tutustutin äitini tähän entiseen Weilin & Göösin kirjapainotaloon, jonka arkkitehtuuri, etenkin sisätiloissa, hurmaa kympillä potenssiin sata.
Listaan tähän alle erityisiä suosikkejani.
Lauri Astalan Pieni spektaakkeli kohtaamisesta (2010) oli ensipelästyksen jälkeen lumoava. Se oli intiimi kohtaaminen. Samoissa ääriviivoissa. Minun silmäni toisen silmissä.
Olla tärkeä, samalla täysin merkityksetön.
Pirkko Lepistön (1922 – 2005) Omakuva peilin kanssa (1984 – 1985) oli myös äitini suosikki. Kolme kertaa samat kasvot. Kuva kuvassa, mutta vielä enemmän. Vaikka värimaailma on öljyvärityössä maltillinen, jopa lattea, tulen siitä ylettömän hyvälle tuulelle.
Tanskalaisen John Kørnerin akryylityö, Kahden taivaan välissä on vuodelta 2018. Maalausten hahmot ovat liikkeessä. Liikkuvat hahmot ovatkin avainasemassa hänen maalauksissaan. Ehkä he pakenevat. Ehkä he ovat ottamassa uhkarohkeaa askelta kohti kokonaan toista tilaa. Taiteilija tasapainottelee figuratiivisen ja abstraktin rajalla. Luo kokonaisuuden muutamalla vedolla.
Rut Bryk (1916 – 1999) oli suomalaisen keramiikkataiteen uudistaja. Miten hän onkaan jäänyt minulle tuntemattomaksi, kun sen sijaan hänen miehensä, Tapio Wirkkala, on tuttu sekä kuvanveistäjänä että muotoilijana. Aion korjata asian.
Pidin ihan jokaisesta hänen työstään. En tiedä, mutta jotain Marc Chagallia hänessä oli. Ihanaa surrealismia, värejä ja läheisyyttä.
WeeGeen pihalla on kesäaikaan auki arkkitehti Matti Suurosen suunnittelema Futuro-talo (1968). Värikäs muovitalo, jossa voimme odotella abduktiota.
Tähän kirjavinkki.
Juhani Ahon pieni (ja nopealukuinen) Yksin (1890) on kuvaus pakkomielteeksi ja elämänsisällöksi laajenneesta rakastumisesta. Rakkauden kohteesta vuoroin haaveillaan, vuoroin häntä halveksitaan. Kuvitellaan yhteistä elämää, työpöydän ja nojatuolin paikkoja, puhdasta profiilia ja korvan juuressa olevaa kiharaa. Omaa rakkautta ivataan, ja tulevaisuuden kuiva olemattomuus toivotetaan tervetulleeksi, kunnes taas pian palataan turvalliseen jumitukseen, elämään haaveissa.
Parhaimpia lukemiani kirjoja.
”Nuo tuollaiset mykät tuolit, sohvat ja pöydät, jotka kaikissa ovat toistensa näköiset, ne ovat minulle kuin perintöhuonekaluja.” (s. 10 – 11)
”Tunnen silmänräpäyksellisen taantumisen tunteissani. Hänen piirteensä näyttävät edestäpäin katsoen niin paksuilta ja tavallisilta.” (s. 17)
”Noihin tuollaisiin laihoihin, tavallisiin suosionosoituksiin panen minä aina erityisen merkityksen ja koetan selittää ne edukseni.” (s. 30)
”Etsin aina uutta huomattavaa ympäristöstä. Pidän kiinni tielleni sattuvista kuvista ja vedän ne kuin verhona kaiken entisen eteen. Jokainen uusi näköala on kuin hieno huntu.” (s. 45)
”Ottakoon maailma, puristakoon tämä Pariisi kuoliaaksi, kunhan ensin hyväilee ja kantaa käsillään! … En minä jaksa surra ikääni minäkään! Minulla täytyy olla oikeus minullakin elämään! Minä tahdon nauttia siitä, ennenkuin vereni kokonaan hyytyvät ja minä jähmetyn lähenevän vanhuuteni viluun. Minä tahdon tänä iltana suudella ja syleillä minäkin ja korvata vuosikausien kiusat.” (s. 91)
Valo piirsi ilmaan nuottiviivaston, se oli kappale, mitä ei oltu aikoihin soitettu.
Ystävyydellä,
Nina
