Salo on ihana kaupunki. Olen aina pitänyt siitä tavalla, jota en osaa edes selittää. Teimme, äiti ja minä, perinteisen kulttuuri, kahvi ja kirppis -kierroksemme.
Ensin kahvi, laskiaispulla ja marenki lempikahvilassani, Wilhelmiinassa (Vilhonkatu 6). Niin paljon puhetta, ettei kumpikaan saanut puheenvuoroa, vaan sellainen piti aina varastaa.
Kahvin jälkeen kulttuuri odotti kärsivällisen innokkaana Salon taidemuseossa. Veturitalli on kaunis tila ripustaa esille. Amerikkalaisen valokuvaajan Arnold Newmanin (1918 – 2006) muotokuvat selvästi nauttivat esilläolostaan. Ne antoivat kaikkensa. Niin vähäeleisen runsasta. Niukan anteliasta.
Sana, joka nousi leijumaan kaiken yläpuolelle: rajaus. Ehkä tärkeämpää kuin se, mitä jättää näkyville, on kuitenkin se, minkä päättää rajata kuvan ulkopuolelle.
Ulkopuolelle jäävä on yhä läsnä, vaikkei sitä näe. Kaikki on valintaa. Me valitsemme tunteemme. Me valitsemme sen, minkä näemme. Kun päätämme olla valitsematta, valitsemme silloinkin. Ja, kun valitsen sinut, nostan sinut taustasta esiin, sillä tuoksut tutulta.
Valokuvissa viivat, asennot ja muodot kuljettavat katsetta. Kuvattavien takana aukeavat ovet, joissa on vielä mahdollisuuksia. Osa hyllystä on vielä tyhjillään. Se odottaa. Joku pitää löytää. Hän on muuttunut osaksi kuvaa maatessaan sohvallaan. Osaksi kukkaniittyä. Levollinen ikkunasta ulos katsoja vetoaa minuun aina. Siinä on sekä rauhaa että toivoa. Ja, kaukaisuudessa on jotain. Toinen, mitä rakastan, ovat valot ja varjot. Yksi ja sama, kaikki.
Niin kuin tässä elämässäkin, myös kuvaajalla on valta esittää kuvattavansa huonossa valossa. Joskus mietin, ettei mikään ole helpompaa. Ehkä kaikenlaiset ”pahan” johdannaiset ovat siksikin niin suosittuja, ne ovat nopeita ja heti käytettävissä. Hyvä vaatii paljon enemmän viitseliäisyyttä. Näyttelyn Marilyn Monroe oli rohkeasti rajattu irti asiayhteydestään. Hänet oli jätetty yksin sohvalle olemaan surullinen, ehkä juopunutkin.
Sanoilla, teoilla ja kuvilla on helppo valehdella.
Taidegraafikko Jaana Pauluksen (s. 1963) väripuupiirrokset Salon taidemuseon Galleria Sivuraiteella aiheuttivat, uskaltaisinko sanoa, hiljentymistä pyhän äärelle. ”Pihlaja rannalla (sateen jälkeen)” ja etenkin ”Ihminen on saari” olivat suosikkejani. Molemmissa töissä sai katsoa myös kauas. Suosittelen tutustumaan!
Kerrassaan ajatuksia koko kehoon nostattavan museoelämyksen jälkeen kävimme vakiokirppiksellämme, Aarresaaressa (Vilhonkatu 22). Löysin kaikkea outoa, mikä lämmittää mieltä vielä pitkään.
Päivä päättyi Espresso Housen nurkkapöytään.
Hyvät keskustelut ovat elämän sokeri ja suola. Kuvassa äiti.
