Mitä tänään on mielessä? (Sen hiton meze-lautasen ja jäätelöveneen ohella. Mahtuuko mieleen edes muuta?)
1. Joskus päivän pelastaa joku hullutus. Sellainen kuriton, vapautettu mielijohde, joka pitää meidät hetkessä. Voi vaikka päivän ajan etsiä ja seurata enteitä. (Niinhän vanha kansakin teki, näki ja luki enteitä, joita oli kaikkialla.) Tämä tuli mieleeni siitä, kun eilen autolle mennessäni, oven edestä löytyi kolme ruskeaa höyhentä ja kaksi valkoista. Kävelinkö juuri lintujen vapaaottelutatamin yli vai lähettikö Lorna Byrne tielleni enkeleitä?
Tai, jospa oma etiäiseni, kaksoisolentoni, jonka kansanperinteen mukaan sain kolmepäiväisenä, kulki edelläni ripottelemassa hyväntahtoisia symbolejaan. Toivottamassa minulle, itselleen, kevyttä ja turhista murheista vapaata päivää.
Etiäinen on haamumme, jonka selän voisimme nähdä, jos meille olisi annettu parempi näkö. Ehkä se on sielumme, joka ulkopuolellamme kulkee. Itse asiassa, jospa etiäisemme onkin enkeli, ja sulat olivat pudonneet hänen kirjavasta höyhenpeitteestään.
On monta tapaa reagoida asioihin. Itse asiassa, juuri se reagointi ratkaisee kaiken. Sen, millainen tästä hetkestä, tunnista, päivästä, elämästä kehkeytyy.
Hetken innostuksesta on kivaa kokeilla kaikenlaista. Ja, ilman järkevää selitystä, miksi. Olen muutenkin pyrkinyt radikaalisti vähentämään kaiken maailman selittelyjä.
Ps. Niall Williams kirjoittaa kirjassaan “Saaren hiljaisuudessa” siitä, miten “enkeleitä tulee varmaan kadulla vastaan joka päivä. Ne ovat varmaan yhtä yleisiä kuin linnut…” Tuosta syntyy ihania mielikuvia.
2. Uteliaisuus on ihan kamalaa, kun se on katkeraa nuuskimista tai sensaatioiden metsästystä. Hyvyyden ja välittämisen nimillä voi koristella vaikka minkämoista käytöstä. Terve uteliaisuus sen sijaan on poretabletti, jossa on kaikki tarvittavat hivenaineet ja vitamiinit.
Uteliaisuus elämää kohtaan on läsnäoloa ja valppautta. Se on heittäytymistä. Avoimin silmin kulkeva ei ehdi velloa huomisen uhkakuvissa tai eilisen katumuksissa. Hänellä on tarpeeksi, kaikki, tässä.
Jos joku on jättänyt ostoskärryyn ostoslistansa, luen sen. Makustelen aineksia suussani. Jos maassa on paperi väärinpäin, käännän sen, jotta näen, mitä siinä sanotaan. Tutkin pylväiden tarrat ja sillan alustojen kirjoitukset. Pidän niistä niin! Jopa Tikkurilan tuntumassa oleva suuri ja näyttävä “I Hate My Life” -tunnustus sähkökaapissa puhuttelee joka kerta ohi ajaessani. Kukapa ei joskus tuntisi samoin?
3. Katsomistaan elokuvista, lukemistaan lehdistä tai kirjoista, kuuntelemastaan musiikista sekä kohtaamiltaan ihmisiltä voi kaikilta ja kaikista oppia jotain. Ainakin yhden virkkeen verran. Let´s go!
Eilen katsoin meksikolaisen komedian “40 vuotta nuori”. En pitänyt leffasta, sillä komediaksi ei mielestäni riitä raivoisa ylinäytteleminen. Elokuvassa kuitenkin sanottiin, että “paella on osoittanut meille sen, miten kaikki sopii kaiken kanssa”, ja se kuulostaa oikealta.
Image-lehdessä 10/99 (kyllä, kerään lehtileikkeitä) luki seuraavasti: “Fucking Åmålissa sanottiin, että mä olen mieluummin onnellinen nyt kuin 20 vuoden päästä. Se oli todella hyvin sanottu.” No, niin minustakin. Muistan hämärästi pitäneeni kovin myös kyseisestä ruotsalaisesta elokuvasta, joka on Lukas Moodyssonin esikoisohjaus.
Iltalehdessä 27.11.1999 ranskalaissyntyinen ihmettelee suomalaisten tapaa vähätellä itseään kaikin tavoin. Hänen saamansa vastauksen alku kuuluu seuraavasti. “Kysyjä iskee ytimekkäästi perin suomalaiseen huonotapaisuuteen, joka tosin on niin juurtunutta, että sitä saatetaan jopa pitää hyvätapaisuutena. Onhan meille kautta aikojen opetettu, että vaatimattomuus kaunistaa. Vähättely on joka tapauksessa vääränlaista vaatimattomuutta, vähättely latistaa tunnelmaa. Se on kuin anteeksipyyntö.”
Voi Hyvin -lehden numerossa 6/10 kirjoitettiin siitä, miten pelokas vetää pelkoa puoleensa. “Jotkut uskovat, että ihmisen tehtävä on käyttää koko elämä miettien, miten kerätä rahaa niin, ettei vanhana tarvitse kuolla nälkään.”
Olen jo kauan kantanut mukanani kansalaistottelemattomuuden isän, kirjailija-filosofi, Henry David Thoreaun erästä viisautta. “Pikkuseikat murentavat elämäämme… yksinkertaistakaa, yksinkertaistakaa.”
4. Onni on vähän samanlainen sana kuin rakkaus. Muodottomaksi venynyt ja väsynyt. Onni on yleissana, jota käytetään, kun ei jakseta määritellä tarkemmin. Mutta, jos onnea pidetään kärsimyksen vastakohtana, olen mukana. Usein kärsimys on vain kärsimystä. En koe jalostuneeni kärsimyksistäni. Minulla ei ole kruunua, enkä sellaista edes halua, sillä prinsessa minussa ei koskaan syntynyt.
Aristoteleen mukaan ihmisistä tulee talonrakentajia taloja rakentamalla ja harpunsoittajia harppua soittamalla. Saman logiikan mukaan meistä tulee onnellisia olemalla onnellisia, sillä, missä annetaan huomiota, siellä kasvetaan.
Mielestäni onnellinen voi olla, vaikkei elämä olisikaan parhaassa kuosissaan.
5. Resori on aina kiinnostanut minua. Ajatus venymisestä ja palautumisesta. Kuin soittaisi harmonikkaa. Joustava ihminen kykenee muuttumaan muutoksen edessä. Siitähän tuo kuuluisa ja paljon siteerattu Muutosten kirjan (I Ching, Yi Jing) viisauskin kertoo. “Kun tulet umpikujaan, muutu – muuttuneena pääset läpi.”
Emme ole kukaan kiveen hakattuja totuuksia. Onneksi. Sitä paitsi, stretchfarkuthan ovat mitä mukavimmat.
6. Olen miettinyt paljon sukuni naisia. Äitiäni, äitini äitiä ja hänen äitiään. Edennyt ajatuksissani siis matriarkaalisesti. Äitiäni lukuun ottamatta kaikki ovat jo edesmenneitä. Olen kirjoittanut mietteistäni sadan sanan raapaleen kirjaani Sata viilenevää idylliä.
“Selasin jo kuolleiden naisten satukirjoja, joita kutsuttiin tyttöjen lukemistoiksi. Niissä oli tarinoita potaattinenäisistä tytöistä sekä päivänpaisteisista tepsuttelijoista ja lopussa ohjeita keitetyn kalan ja paistettujen silakoiden valmistamiseen.
Jokin minussa itki henkilökohtaisen vedenpaisumuksen, vaikken myöntänyt edes olleeni koko elämääni surullinen.
Pienet luulot ja suuret taidot oli huonoin mahdollinen yhdistelmä. Sillä pääsi istumaan köökkiin vesikrassin viereen kuudeksikymmeneksi vuodeksi. Ja suurin loukkaus, kun hyväntahtoinen totesi hautajaisissa, miten heistä olisi voinut tulla, mitä vain.
Iltaan mennessä olin itkenyt Tonavan pois valtioiden rajoilta. En ollutkaan kauan odotettu messiatar, pomminpurkaja. Minun tehtävänäni oli vasta kasvattaa sellainen.
Muutos oli raivostuttavan hidasta, sillä yläosan kasvamiseen liittyi aina alaosasta kuolemista.”
Usein sitä on niin ylimielinen, että kuvittelee olevansa jotain ihan muuta, huikean uniikki, mutta sitä samaa kudelmaa on yllättävän paljon.
Ja, kerta kiellon päälle. Piirustus minulta, joka en piirrä. Ehkä salassa jopa kuvittelen, että tässä käy se klassinen, eli vaikea muuttuu pikku hiljaa helpoksi.
Ps2. Juhlissa olen kyllä ollut, mutten aikoihin, ehkä vuosikymmeniin, kesteissä tai pidoissa. Tiedäthän, sellaisissa ylitsepursuavissa, jotka levittäytyvät pihamaille ja pientareille. Syöminkejä järjestän toisinaan ihan itse itselleni.
Ps3. Kun on kaikkialla, on vapaa.
Kun on vapaa, on kaikkialla.
