You are currently viewing Kuuntele kiveä ja Kiveä

Kuuntele kiveä ja Kiveä

Päivät ovat joskus niin absurdeja. Sitä katsoo tapahtuvaa ulkopuolisena ja ihmetellen. Mitä seuraavaksi? Aamulla pienempi koirista karkasi poron hajun perässä. Kaaduin riuhtaisun voimasta suorin selin taaksepäin, iskin pääni maahan ja vasen käteni irtosi. Kun toivuin ylös, vanhempi koirista makasi ojassa ja se karannut, niin, pelasi golfia onneksi vielä tyhjällä kentällä. Autoin vanhemman ojasta, jossa ei ollut yhtään vettä, mikä on harmi, sillä hän olisi halunnut kovasti juoda. Nuoremman koiran naamiokasvot näkyivät kaukana. Selvästi erotin, miten hän teki hole in onen.

Lapinporokoira, koirat, koira kaipaa hyväksyntää,saamelainen koirarotu

Sain koko tokkani vihdoin kasaan. Nyt minulla on ollut kolme koota (Kaija Koo kieltäytyi tulemasta) käytössä. Koho, kompressio ja etenkin kylmä. Käytän Pirkan ohuita vihreitä papuja (300 g) itsehoitoon.

Ja kyllä, olen vasenkätinen.

Räsynukke tuli eilen vihdoin valmiiksi. Se on Yle Areenalle suojakaasuun pakattu psykologinen grilleri (juhannuksen kunniaksi, mukana valkohomejuustoa), jossa on sekä tappo- että mittava lisäainelista ja koko maassa vain kolme onnetonta poliisia, joilla on jokaisella eri määrä likaisia jauhoja pusseissaan.

Raivaaja-patsas, Nurmijärvi, historiallinen maamerkki

Neljännen jakson nimi ”Keikka kusee” kertoo ehkä olennaisen tästä Daniel Colen romaaniin perustuvasta laiskasta pakkomielteestä. Kuudes eli viimeinen jakso ”Lopun alku” olisi voinut yhtä hyvin olla aloitusjakson nimenä. Kesän karsinogeenit tuli hankittua nyt kerralla, ja sinappi oli liian makeaa makuuni.

Yksi hyvä tokaisu sarjasta takertui takkutukkani alla olevaan harmaaseen ja valkeaan aineeseen. ”Mittaa kahdesti, leikkaa kerran.” Niinhän se helpoiten sujuisi, kaikki, mutta kun ei malta. Sakset houkuttelevat, vaikka mitat ovat vain sinne päin silmämääräisarvioita.

En ole lukenut Colen dekkarisensaatioita (Räsynukke, Marionetti, Loppupeli), mutta nyt minun täytyy varmaan antautua niillekin, sillä jokin syy sille täytyy olla, että tuollainen väsynyt klöntti on pieraistu.

Ostin taas eilen Espoon Kontista ne pakolliset, lääkärin määräämät, kolme kirjaa eurolla. Päätin aloittaa A.J. Kazinskin Viimeisellä hyvällä ihmisellä (2010). Lähtöasetelma kutkuttaa. Voi kyllä. Takakannessa kerrotaan muinaisesta juutalaisesta myytistä, jonka mukaan maailmassa on kerrallaan 36 oikeamielistä ihmistä (miestä). Vaikka uskontotiede oli pääaineeni yliopistossa, moinen uskomus ei ole ikinä tullut vastaani. Noin mielenkiintoisen asian muistaisin kyllä.

Kolme kirjaa eurolla, Espoon Kontti, Ikuisesti merkitty, Korppi ja kultakuoriainen, Viimeinen hyvä ihminen, pokkarit

Tutkitaan asiaa, ja tottahan se on! Vanha juutalainen legenda kertoo, että jokaisessa sukupolvessa on 36 pyhää, joiden hurskaudesta maailman kohtalo riippuu. Nämä pyhät miehet eivät tunnusta henkilöllisyyttään kenellekään, eivätkä he tunne edes toinen toisiaan. Jotkut uskovat kätketyn vanhurskaan miehen kuolevan, jos hän paljastuu.

Aleksis Kiven Valitut teokset vuodelta 1929. Kihlaus, Seitsemän veljestä, Kullervo

He eivät toimi hienoissa ammateissa, vaan ovat esimerkiksi käsityöläisiä tai vedenkuljettajia. Monet legendat väittävät itse Messiaan olevan yksi näistä 36:sta. Hänen sanotaan paljastavan itsensä heti ajan ollessa kypsä.

Pakko todeta, että mielestäni aika alkaisi kyllä olla jo kypsä. Ei se medium enää ole. Ennemminkin karrelle palanut, mehunsa menettänyt.

Aleksis Kiven näytelmä Kullervo.

Kaivoista alkaa vesi olla loppunut.

Muistin aamulla nimen Paperi T. Se tuli jostain kaukaa. Paperiviiltojenkin takaa. En ole koskaan kuunnellut kyseistä artistia. Paitsi nyt. Luukutan täysillä. Ja päälläni on musta paita, jossa on Billien (Eilish) kuva. Eilishiin on liitetty Vincentin (van Gogh) sekä Johanneksen (Vermeer) taidetta. Ostaessani puseron, en tunnistanut Eilishiä, tunnistin vain taiteilijat. Minua valistettiin. Äänekkäästi.

Aleksis Kiven syntymäkoti Nurmijärven Palojoella on palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Sä jätät jäljen, sen tahdissa on hyvä tanssia.

”Sun jälkeen nimetään tauti, jokin vakava, mihin kuolee suu auki.”

Huh, huh, hienoa riimittelyä, joka herättää eläviä mielikuvia.

Entä sitten Rataraato.

”Ja kaikki paskaa, paitsi kusi.”

Aleksis Kiven syntymäkodin tupa.

Olenko jo kertonut, että kakkahuumori uppoaa minuun aina. Nyt, 54-vuotiaana, paremmin kuin koskaan. Ei auta. Tähän vaivaan ei ole parannuskeinoa. On vain kestettävä.

Maailman "humorillisin" talonpoikaiskansa.

Itse asiassa, minun piti tänään kirjoittaa Aleksis Kivestä (siksi tällaiset kuvavalinnat), jonka luona kävin sunnuntaina kylässä. Hänhän ottaa vastaan syntymäkodissaan Nurmijärven Palojoella. Pihan savusauna ei ollut päällä, mutta taivas oli sininen. Tuvassa ei ollut seitsemää veljestä, mutta rukki ja leili olivat.

Aleksis Kiven syntymäkoti Nurmijärvellä. Pöydällä välineet silittämiseen.

Kävin myös istumassa Kiven leikkikirkossa, joka sijaitsee vehreällä Taaborinvuorella. (Esikuvansa Taborinvuori on kuulunut vuodesta 1948 Israelille. Paikka mainitaan monessa eri kohdassa Vanhassa testamentissa.) Leikkihän on usein järkevämpää kuin vastakohtansa. (Leikin vastakohdiksi mainitaan muuten mm. kaavamainen toiminta, pakonomainen suorittaminen, työ ja masennus.) Leikkikirkko ainakin vetoaa minuun oikeaa paljon enemmän.

Aleksis Kiven syntymäkodin yläkerta, jonka pöydän ääressä Kivi kirjoitti.

Löysin kirjastostani tämän kauniin, vuodelta 1929 olevan teoksen A. Kiven valitut teokset. Se on kuulunut pappalleni, joka oli opettaja.

Aleksis Kiven syntymäkodin yläkerran ikkunasta on kauniit maisemat.

Tyko. Tehtäväni teen. – Oi kuolema! Minä kohta, kohta joko itseni ilmoitan tai siirryn pyrstötähden kaukamatkoihin tästä ihanasta helvetin auringosta, joka mua puoleensa vetää ja taasen puolestansa viskaisee hävityksen kylmyyteen. – Mikä tuska tämä teeskellys isäimme huoneissa! Tätä leikkiä en kestä, henkeni tukehtuu! (Menee kiivaasti ulos.)

(Katkelma Aleksis Kiven näytelmästä Karkurit)

Tämä maailma on suurin hulluus mikä löytyy auringon alta. Aleksis Kivi.

Kirjan esipuheessa puhutaan siitä, miten sanomattakin pitää olla selvää, ”että Aleksis Kivi on voinut päästä tähän laajaan elämänymmärrykseen ja siveellisten lakien kunnioittamiseen vain yhtä tietä: kärsimyksen ja kilvoittelun tietä.”

(Aleksis Kivi: Valitut teokset, 1929. Toim. J.V. Lehtonen. Otava.)

Aleksis Kiven leikkikirkko Taaborinvuorella on luontoa.

En ole koskaan ollut, enkä tule olemaan, kärsimyksen ihailija. Mehän emme tiedä, mitä kaikkea Kivi olisi kirjoittanut, jos raha-asiat ja terveys (migreeni, unettomuus, työuupumus, lavantauti, munuaiskivet, tippuri, alkoholismi, melankoliaksi nimetty romahdustila) olisivat olleet paremmalla tolalla.

(Sairausten nimeämisessä käytin apuna Teemu Keskisarjan lehtistä Palkittu ja arvostettu hylkiö. Aleksis Kiveen liittyvät myytit. Julkaisija Nurmijärven museo, kolmas painos, 2022.)

Taaborinvuorella on museorakennuksia ja siellä on myös lava esiintyjille.

Vaihdoin Pirkan soijapapuihin (250 g). Käsi ei ojennu vieläkään, mutta katsellaan parin kohon jälkeen.

Muistokivi Nurmijärvellä. Lääkelaboratorio.

Liitän tähän loppuun kuvia Nurmijärven kunnasta, ja samalla huomaan, että en huomannut käydä tutustumassa Rajamäen Ryyppiin, joka on Patruunantiellä sijaitseva tehdas- ja alkoholimuseo. Minä siis palaan vielä ryypin (4,1 cl) pariin. Skool! Skål!

Muistolaatta Nurmijärvellä. Sovinnin puisto.

Toiveikasta tiistaita!

Ystävällisin terveisin,

Nina

Patsas Nurmijärvellä. Raivaaja kuokka pystyssä. Suo, kuokka ja Jussi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa